Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Perjantai, 21. marraskuuta 2008
 UUTISET - Keskiviikko, 8. lokakuuta 2008
EndWar myös pc:lle?
H-Town, klo 11:25
Tom Clancy's EndWar on konsoleita varten suunniteltu tosiaikastrategia, jonka erikoisuuksiin kuuluu joukkojen komentaminen äänellä kuulokemikrofonin kautta. Monia on kuitenkin ihmetyttänyt miksei peliä julkaista myös pc:lle.

Pelin luovan johtajan Michael de Platerin mukaan ei kuitenkaan ole mitään syytä miksei peliä nähtäisi myös pc:llä. Hänen mukaansa pc-versio on hyvin todennäköinen. Aiemmin Creative Assemblylla vaikuttaneen de Platerin mukaan EndWarin juuret ovat syvällä pc-peleissä.

- Työskentelin aiemmin Total War -sarjan parissa ja hyvin monin tavoin EndWar on pelillisesti Tom Clancy -versio Total Warista.

Samaan hengenvetoon de Plater kuitenkin syyttää piratismia siitä, ettei pelikustantajien enää kannata julkaista pc-versiota samaan aikaan konsoliversion kanssa. Hänen mukaansa pc-piratismi syö silloin myös konsoliversion myyntiä. De Plater liittyy kommenteillaan niiden pelintekijöiden joukkoon, jotka ennustavat piratismin tappavan pc-pelaamisen.

EndWar julkaistaan Xbox 360:lle ja PS3:lle marraskuun 7. päivä.

Lähde: VG247
Keskustele aiheesta
(16 viestiä)
Otsikot
Hothin taistelu Star Wars Galaxiesiin  
Wrath of the Lich King rikkoo myyntiennätykset  
Epävirallinen Half-Life-uusintaversio kaunistuu  
Google lopettaa Livelyn  
Tutkimus: Pc:llä suurimmat pelimarkkinat  
Crytek laajentaa Etelä-Koreaan  
Tällainen on maailman nopein valmis-pc  
Lord of the Rings Online laajentui  
Left 4 Dead nyt Steamissa  
Wrath of the Lich Kingille ja GTA IV:lle tuplaplatinaa  
Kaikki Valven pelit alle 80 euron paketissa  
Games for Windows Live -palvelu uudistuu  
Gothic 4 vasta myöhään 2009  
Age of Conan päivittyi  
Battlefield Heroes myöhästyy jälleen  
Tunnelmia Wrath of the Lich King -yömyynnistä  
Blizzard: StarCraft II:n jakaminen ei rahastusta  
Supreme Commander jatkuu Square Enixin avustuksella  
Uuden Prince of Persian laitevaatimukset julki  
Far Cry 2:lla vakuuttavat myyntiluvut  
Richard Garriott jättää NCsoftin  
Leadtek tuo PlayStation-teknologiaa pc:lle  
Fallout 3:sta sensuroitu versio Japaniin  
Lich King myyntiin huomenna keskiyöllä  
EA:lle kaksi haastetta SecuROMin käytöstä  
Jumpgate Evolutionin beta kiinnostaa pelaajia  
Ubisoft osti Massive Entertainmentin  
EVE Onlinen suurlaajennus maaliskuussa  
The Hoff hehkuttaa Red Alert 3:a  
Kehittäjiä syytetään pc-pelaamisen vähenemisestä  
Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town