Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Perjantai, 21. marraskuuta 2008
 UUTISET - Keskiviikko, 20. elokuuta 2008
Red Alert 3:een todellinen tähtikaarti - Sims 3 helmikuussa
H-Town, klo 10:22
Tänään alkavat Euroopan suurimmat pelimessut eli Leipzig Games Convention -tapahtuma Saksassa. Peliplaneetan toimitus on paikalla tarkastamassa minkälaiset tuulet pelimaailmassa loppuvuodesta puhaltavat. Konsolivalmistajista etenkin Sony on panostanut tapahtumaan tuntuvasti. Microsoft on liikkeellä vaatimattomammin ja Nintendo ei ole itse paikalla ollenkaan.

Toimitus on saanut jo kaivettua joitakin tiedonmuruja, joihin kuuluu Red Alert 3:n välivideoiden tähtikaarti. Pelissä on kolme on pelattavaa osapuolta. Amerikan ja Neuvostoliiton lisäksi mukana idän jättiläinen Empire of the Rising Sun. Sen johtajana videoissa esiintyy Star Trekistä ja Heroesista tuttu Geroge Takei. USA:n presidenttiä näyttelee Kylmästä ringistä ja Hämähäkkimies-elokuvista tuttu JK Simmons. Neuvostoliiton johtomiestà esittää puolestaan kulttinäyttelijä Tim Curry.

Naiskauneutta edelleen ilahduttavan camp-henkisissä välivideoissa edustavat muun muassa Jenny McCarthy, Kelly Hu ja jo tiedossa ollut Hollyoaks-näyttelijätär Gemma Atkinson. Peli julkaistaan Venäjän vallankumouksen kuukautena eli lokakuussa.

Muita kiinnostavia paljastuksia on The Sims 3:n julkaisupäivä, joka on 20. helmikuuta 2009.

Lisää Leipzigin kuulumisia lähipäivinä.
Keskustele aiheesta
(14 viestiä)
Otsikot
Hothin taistelu Star Wars Galaxiesiin  
Wrath of the Lich King rikkoo myyntiennätykset  
Epävirallinen Half-Life-uusintaversio kaunistuu  
Google lopettaa Livelyn  
Tutkimus: Pc:llä suurimmat pelimarkkinat  
Crytek laajentaa Etelä-Koreaan  
Tällainen on maailman nopein valmis-pc  
Lord of the Rings Online laajentui  
Left 4 Dead nyt Steamissa  
Wrath of the Lich Kingille ja GTA IV:lle tuplaplatinaa  
Kaikki Valven pelit alle 80 euron paketissa  
Games for Windows Live -palvelu uudistuu  
Gothic 4 vasta myöhään 2009  
Age of Conan päivittyi  
Battlefield Heroes myöhästyy jälleen  
Tunnelmia Wrath of the Lich King -yömyynnistä  
Blizzard: StarCraft II:n jakaminen ei rahastusta  
Supreme Commander jatkuu Square Enixin avustuksella  
Uuden Prince of Persian laitevaatimukset julki  
Far Cry 2:lla vakuuttavat myyntiluvut  
Richard Garriott jättää NCsoftin  
Leadtek tuo PlayStation-teknologiaa pc:lle  
Fallout 3:sta sensuroitu versio Japaniin  
Lich King myyntiin huomenna keskiyöllä  
EA:lle kaksi haastetta SecuROMin käytöstä  
Jumpgate Evolutionin beta kiinnostaa pelaajia  
Ubisoft osti Massive Entertainmentin  
EVE Onlinen suurlaajennus maaliskuussa  
The Hoff hehkuttaa Red Alert 3:a  
Kehittäjiä syytetään pc-pelaamisen vähenemisestä  
Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town