Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies |
Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Perjantai, 3. syyskuuta 2010
 UUTISET - Torstai, 8. toukokuuta 2008
Tieturilta mobiilipelien tekokurssi nuorille
H-Town, klo 14:59
Teknologiakouluttaja Tieturi Oy järjestää kesäkuussa ensimmäistä kertaa pelialasta kiinnostuneille nuorille suunnatun mobiilipelien tekokurssin. Viiden päivän kurssi koostuu muun muassa mobiilipelin käsikirjoittamisesta, ohjelmointitekniikasta, peligrafiikasta ja äänisuunnittelusta sekä niihin liittyvistä käytännön harjoituksista. Kurssin aikana tutustutaan lisäksi kansainvälisen pelitalon toimintaan. Kurssi järjestetään kahteen otteeseen: 2.-6.6.2008 ja 9.-13.6.2008. Molemmille jaksoille otetaan enintään 15 osallistujaa.

- Kurssin käytyään osallistuja on saanut läpileikkauksen peliteollisuuden eri mahdollisuuksista, päässyt käytännössä kokeilemaan pelin tekemisen eri vaiheita ja nähnyt alan asiantuntijayrityksen toimintatapoja, kertoo kouluttaja Jari Tulilahti Tieturilta.

Kurssilla käytetään runkona yksinkertaista esimerkkiohjelmaa, josta kurssilaiset pääsevät räätälöimään mieleistään peliä. Kurssilla opiskelijat jaetaan ryhmiin, joista jokainen ryhmä toteuttaa jonkin peleihin liittyvän osa-alueen.

Kurssi soveltuu henkilöille, joilla on perustaidot ohjelmoinnista jollain ohjelmointikielellä tai perustaidot tietokonegrafiikan teosta. Kurssi on tarkoitettu yli 15-vuotiaille ja maksaa 450 euroa. Lisää tietoa löytää täältä.

Keskustele aiheesta
(15 viestiä)


Otsikot
Paluu tulevaisuuteen seikkailupeliksi  
Valvelta peräti kolme jättiyllätystä!  
Diablo III jatkaa tutuilla linjoilla  
The Witcher 2:ssa on enemmän kaikkea  
StarCraft II -kisan voittajat selvillä  
StarCraft 2 on superhitti  
Final Fantasy XIV:n beta huomenna (päivitetty)  
Skate or Dien modernisointi epäonnistui  
Far Cry 3 vielä tänä vuonna?  
Civilization V -demolle julkaisupäivä  
Call of Duty ei palaa toiseen maailmansotaan  
Mount & Blade: Warbandin ilmainen lisäsisältö ladattavissa  
Arvostelussa Worms Reloaded  
Dragon Age laajenee jälleen  
FIGMA julkisti tuoreimmat kultapelit  
Raamatusta verkkopeli  
PopCapin seuraava peli paljastui  
Arvostelussa Mafia 2  
This is Vegas peruutettiin  
Mass Effect 2 -lisäseikkailu pian täällä  
Call of Duty: Black Opsiin modaustyökalut  
Final Fantasy XIV:n avoin beta pian käyntiin  
Dungeons & Dragons jatkuu Neverwinterissa  
APB:n taival jatkuu ongelmista huolimatta  
Portal 2:lle julkaisupäivä  
Might & Magic: Heroes VI tulossa  
Modern Warfare 2 rikkoo jälleen ennätyksiä  
Arvostelussa Victoria 2  
Testaa kotimaista salibandypeliä  
Gamescom: uusi lentosimulaattori Microsoftilta  
Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti