Monet pc-pelaajat pelkäävät konsolivaltaisten pelimarkkinoiden yksinkertaistavan pelejä. Nykypäivän mittakaavassa hardcore-pelaajien pieni mutta äänekäs joukko on syyttänyt The Elders Scolls -sarjan tekijää Bethesdaa pc-pelisarjojen "tyhmentämisestä" konsolipelaajia varten. Bethesda kehittää parhaillaan legendaarisen Fallout-sarjan kolmatta osaa. Fallout 3:n pääsuunnittelija Emil Pagliarulo on kuitenkin erimieltä asiasta.
- Minusta se on hassua. Testaan Fallout 3:a joka päivä ja näen kuinka paljon vanhan koulukunnan hardcore-pc-pelien ominaisuuksia siinä on. Kyselen itseltäni että onko peli liian monimutkainen konsolipelaajille, Pagliarulo kertoo Next-Genin haastattelussa.
Pagliarulon mukaan pelissä on valtavasti dialogia, kehittynyt tähtäysjärjestelmä ja monia muita ominaisuuksia, jotka hänen mukaansa eivät välttämättä sytytä konsolipelaajia. Hänen mielestään peliä ei ole yksinkertaistettu massamarkkinoita silmälläpitäen.
- Se on oikeastaan päinvastoin. Minusta emme tyhmennä pelisarjaa, hän toteaa.
Pagliarulolla on kokemusta konsoliroolipelin kehittämisestä The Elder Scrolls IV: Oblivionin myötä, joka julkaistiin pc:n lisäksi myös Xbox 360:lle ja myöhemmin myös PS3:lle.
- Luulen, että nyt pc:n roolipelien kaltaisilla konsolipeleillä alkaa olla kysyntää. Ihmiset kuten minä ja monet muut meillä työskentelevät ovat aloittaneet pelaamisen tietokoneilla. Nyt kun olemme vanhempia ja meillä on perhe eikä enää niin paljon vapaa-aikaa, olemme siirtyneet pelikonsoleiden pariin. Olemme nyt konsolipelaajia. Meillä on silti edelleen tallessa vanhojen pc-pelien muistot ja ne ovat pelejä joista pidämme. BioShock on mielestäni esimerkki tästä ilmiöstä. Siitä on selkeästi aistittavissa vanhat System Shock -juuret, Pagliarulo selittää.
Lähde: Next-Gen


