Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Perjantai, 9. toukokuuta 2008
 UUTISET - Keskiviikko, 19. maaliskuuta 2008
Uutta tietoa ja kuvia The Sims 3:sta
H-Town, klo 16:23


EA on julkistanut uusia tarkempia tietoja The Sims -sarjan tulevasta kolmannesta osasta. Peliä on kehitetty kaikessa hiljaisuudessa jo lähes kolme vuotta.

Pelin merkittävimpiin uudistuksiin lukeutuu nyt täysin avoin ympäristö. Simit voivat tutkia ympäristöään ja kulkea paikasta toiseen yhtenäisessä pelimaailmassa. Koko kaupunki on vapaata temmellyskenttää - ja tutkimista riittää. Simit voivat myös vierailla naapureilla, käydä ystäviensa luona tai piipahtaa vaikkapa kaupungintalolla.

Uudistuksiin lukeutuu myös uusi "Create A Sim" -toiminto, joka mahdollistaa simien vapaan kustomoinnin ja entistä monipuolisemmat persoonallisuudet. Simeilleen voi valita ja yhdistellä toisiinsa erilaisia persoonallisuuksia. Nyt simeistä voi todella tehdä vaikkapa pelaajan täydellisen kaksoisolennon tai sitten vastakohdan.

- The Sims 3:n myötä simit pääsevät eroon kaikista rajotteista. He voivat tutkia kotikatunsa ihmeitä, kävellä kauppaan, koululle tai harrastusten pariin. Koko kaupunki on vapaata temmellyskenttää. Simien maailma tulee mullistumaan tämän pelin myötä täydellisesti, kertoo Electronic Arts Finland Oy:n markkinointipäällikkö Jere Saarela.

Lisätietoja The Sims 3:sta sen uudista ominaisuuksista löydät osoitteesta www.TheSims3.com.

The Sims 3 julkaistaan vuoden 2009 puolella.

Lähde: EA Finland

Klikkaa kuvat isommaksi







Keskustele aiheesta
(51 viestiä)
Otsikot
Palaa Lord of the Rings Onlineen ilmaiseksi  
Age of Conaniin liikkeenkaappausta hevosilla  
Tieturilta mobiilipelien tekokurssi nuorille  
NVIDIAn pelijohtaja tuomitsee pc-piratismin kovin sanoin  
Doom 4 virallistettu  
Pc:n Mass Effectiin ja Sporeen SecuROM-suojaus  
Bethesda: Emme tyhmennä pelejä  
Blizzardin pelejä saatavana nyt suoraan verkosta  
Finnconissa tänä vuonna runsaasti peliasiaa  
Diablo 3 huhut taas liikkeellä  
Uusi X-Com -peli tekeillä?  
Final Fantasy XI 2008 Edition ilmestyy kuun lopulla  
Lord of the Rings Onlinen uusin laajennus ilmestynyt  
Takaisin Tabula Rasaan ilmaiseksi  
Crysiksen tekijä pettynyt pc-piratismiin ja keskittyy jatkossa pelikonsoleihin  
EA-Land sulkee ovensa  
3DMark Vantage julkaistu  
Sporen demo kesällä  
Portaliin jatkoa Half-Life 2:n tyyliin  
Two Worldsiin ilmainen laajennus  
Imperium Romanum saa lisäsisältöä toukokuussa  
Devil May Cry 4 pc:lle tänä kesänä  
Tähtinäyttelijät WoWittavat yhdessä  
Age of Conan: Hyborian Adventures valmistui  
Valve: Steam vahvistaa pc-markkinoita  
Suomen myydyimmät pelit 8.4 - 21.4.2008  
Lumines Steamiin  
Uwe Boll halusi tehdä WoW-leffan  
Ilmaista pelattavaa pc:n Mass Effectiin  
Mass Effectin pc-version tehovaatimukset julki  
Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town