Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies |
Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Torstai, 2. syyskuuta 2010
 UUTISET - Tiistai, 14. joulukuuta 2004
Evil Genius saa jatko-osan
Ville Leminen, klo 14:03
Elixir Studios on hankkinut onnistuneesti miljoona puntaa lisärahoitusta instituutioilta ja yksityishenkilöiltä, joten on yhtiön kehitysstrategian seuraavan vaiheen vuoro. Republic: The Revolution- ja Evil Genius -pelien tekijänä tunnettu yhtiö kertoo kehittävänsä vuonna 2006 ilmestyvää uutta peliä, jonka kehitys aloitettiin jo puolitoista vuotta sitten. Kauppoihin pelin tuo USA:n markkinoita johtavaksi kutsuttu julkaisija.

Lisäksi Elixir on paljastanut suunnittelevansa jatko-osaa Evil Genius -pelille, sekä prototyyppipeliä seuraavan sukupolven konsolille.

Imuroi tiedostoEvil Genius -demo



Otsikot
Paluu tulevaisuuteen seikkailupeliksi  
Valvelta peräti kolme jättiyllätystä!  
Diablo III jatkaa tutuilla linjoilla  
The Witcher 2:ssa on enemmän kaikkea  
StarCraft II -kisan voittajat selvillä  
StarCraft 2 on superhitti  
Final Fantasy XIV:n beta huomenna (päivitetty)  
Skate or Dien modernisointi epäonnistui  
Far Cry 3 vielä tänä vuonna?  
Civilization V -demolle julkaisupäivä  
Call of Duty ei palaa toiseen maailmansotaan  
Mount & Blade: Warbandin ilmainen lisäsisältö ladattavissa  
Arvostelussa Worms Reloaded  
Dragon Age laajenee jälleen  
FIGMA julkisti tuoreimmat kultapelit  
Raamatusta verkkopeli  
PopCapin seuraava peli paljastui  
Arvostelussa Mafia 2  
This is Vegas peruutettiin  
Mass Effect 2 -lisäseikkailu pian täällä  
Call of Duty: Black Opsiin modaustyökalut  
Final Fantasy XIV:n avoin beta pian käyntiin  
Dungeons & Dragons jatkuu Neverwinterissa  
APB:n taival jatkuu ongelmista huolimatta  
Portal 2:lle julkaisupäivä  
Might & Magic: Heroes VI tulossa  
Modern Warfare 2 rikkoo jälleen ennätyksiä  
Arvostelussa Victoria 2  
Testaa kotimaista salibandypeliä  
Gamescom: uusi lentosimulaattori Microsoftilta  
Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti