Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit Moninpelit Info
 Maanantai, 20. toukokuuta 2013
 UUTISET - Perjantai, 23. maaliskuuta 2012
World of Tanks takoo miljoonia kuukausittain
H-Town, klo 11:56
Ilmaiseksi pelattava World of Tanks -panssarivaunuverkkopeli tuottaa yli kymmenen miljoonan dollarin kuukausittaisen liikevaihdon, kehittäjä ja julkaisija Wargaming.net paljastaa.

Yhtiö ei ole paljastanut tarkkoja myyntilukuja, mutta toimitusjohtaja Victor Kislyin mukaan yhtiön kasvu on viimeisen puolentoista vuoden aikana ollut huikea. Yli 20 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää keränneen pelin elinkaaren aikana yhtiön henkilöstön kerrotaan kasvaneen 120 työntekijästä lähes 800 työntekijään.

-Jos huomioidaan viimeisen puolentoista vuoden ajanjakso, saatamme olla kaikkien aikojen nopeimmin kasvanut yhtiö, sekä työntekijöiden määrällä että liikevaihdolla mitattuna, Kislyi kertoo.

World of Tanks käynnistyi alun perin Venäjällä vuonna 2010, jonka jälkeen pelin toiminta on laajentunut vaiheittain, Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Wargaming.net työstää samaan aikaan pelille myös seuraajaa, lentokonetoimintaan keskittyvää World of Warplanesia.

Lähde: Gamesindustry.biz


Otsikot
Sims 3 -lisäri matkaa paratiisisaarelle  
World of Tanks jyristelee Parolannummelle ensi viikonloppuna  
Star Wars: The Old Republic sai kustomointipäivityksen ja uuden rodun  
Stalker-kehittäjien seuraavan alpha-testi käynnistymässä  
Rift liittyy ilmaiseksi pelattavien joukkoon ensi kuussa  
NVidian FaceWorks-kasvoanimaatioteknologiasta demoversio  
Turistit rynnivät Civilizationiin  
The Witcher 2:n modityökalut julkaistiin virallisesti  
Blizzard lahjoittaa Diablo 3 -kultahuijarien tuotot hyväntekeväisyyteen  
Ysäriräiskintä Shadow Warrior palaa  
World of Tanks -kehittäjä haastoi kiinalaisjäljittelijän oikeuteen  
Aliens: Colonial Marines- ja Section 8 -kehittäjä suljettiin  
World of Warcraftin tilaajamäärä laski yli miljoonalla alkuvuodesta  
Leisure Suit Larryn paluu aikaistui  
Räiskintäklassikko palaa vielä tänä vuonna  
SimCity-päivitys puuttuu liikennehuoliin tällä viikolla  
EA:n elämäsimulaatio saa jatkoa ensi vuonna  
EA ja Disney sopimukseen Star Wars -pelien kehittämisestä  
Far Cry 3: Blood Dragon saamassa jatkoa  
Epicin Unreal Engine 3 -demo pyörii nyt myös selaimessa  
Portal ja Left 4 Dead 2 saapuivat Linux-Steamiin  
Splinter Cell Blacklistin moninpeli esittelyssä  
Steam Greenlightiin passintarkastusta, hiekkalaatikkoseikkailua ja työkaluja  
Seuraavan sukupolven Call of Duty julkistettiin  
Katsaukset Lost Planet 3:n yksin- ja moninpeliin  
Gearbox ja Sega haastettiin oikeuteen Aliens: Colonial Marinesin markkinoinnista  
Indiestudio antoi piratismin avulla piraateille opetuksen  
Seuraava Star Wars: The Old Republic -päivitys tuo uuden rodun  
XCOM-räiskintä palasi ihmisten ilmoille  
EA irtisanoo kymmenyksen työvoimastaan  
Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti