Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Lauantai, 22. marraskuuta 2008
 UUTISET - Maanantai, 29. syyskuuta 2008
Vihdoinkin kunnon valosapeliohjain Wiille!
H-Town, klo 16:09
Pelilaitevalmistaja Thrustmaster on vastannut Wiin omistavien Tähtien sota -pelaajien toiveisiin julkaisemalla Nintendon konsolille Wiimoten valosapelikuoret. Kyseessä ei ole aivan mikä tahansa muovikuori, sillä Glo Saber Duo Packin mukana tulee kaksi virallisen näköistä ohjainkuorta joiden "terät" hohtavat pimeässä. Hintaa paketilla on 35 dollaria eli vajaat 20 euroa. Se, kuinka paljon riemua ne tuovat esimerkiksi The Force Unleashedin pelaamiseen, jääköön pelaajien itsensä päätettäväksi.

Lähde: Thrustmaster




Keskustele aiheesta
(16 viestiä)
Otsikot
Uusi House of the Dead alkuvuodesta  
Sony julisti Trophyt pakollisiksi  
Terminator-peli Ruotsista  
The Wheelman ensi vuoden alussa  
GTA IV:n lisäosa julkistettu  
Colin McRae: DiRT 2 ensi vuonna  
The Force Unleashedin sisältöpaketti ladattavissa  
Xbox 360:n uusi käyttöliittymä julkaistu  
PS3:n langaton ohjainnäppäimistö kuun lopussa (päivitetty)  
Metal Gear Online laajenee kuun lopulla  
Rock Band 2 Suomeen tällä viikolla  
Suomen myydyimmät pelit 4.11. - 17.11.2008  
Street Fighter IV helmikuussa 2009  
Uusi Grand Theft Auto myöhästyy  
Kaksi klassikkoa Wiin latauspalveluun  
Electronic Artsilta apua kuntoiluun  
Resident Evil 5 -demo lähiaikoina?  
Bannivasara heilui piraateille Xbox Livessä  
Call of Duty -kehittäjät sotajalalla  
Mega Mania stop motion -animaationa!  
Metal Gear -neuvonantajalle vuosi vankeutta  
Dead Spaceen lisäsisältöä tällä viikolla  
KILPAILU: Voita Xbox 360 ja Gears of War 2!  
Banjon tekstitysongelmat korjataan sittenkin  
EVE-universumiin sijoittuva konsoliräiskintä?  
Atari nappasi Haamujengin  
Prince of Persian ennakkotilaajille bonuksia  
Mortal Kombat vs. DC Universe sensuroimattomana Eurooppaan  
Halo Wars helmikuussa  
Banjo-Kazooien tekstitysongelma jää korjaamatta  
Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town