Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Lauantai, 22. marraskuuta 2008
 UUTISET - Perjantai, 29. elokuuta 2008
Square Enix haluaa Tecmon
H-Town, klo 12:04
Square Enix on ilmoittanut haluavansa Tecmon. Ninja Gaidenista ja Dead or Alive -peleistä tuttu Tecmo ajautui jokin aika sitten sisäisiin ongelmiin, kun studion nokkamies Tomonobu Itagaki irtisanoutui ja haastoi sen oikeuteen maksamattomista rojalteista. Koko kiista muodostui Itagakin ja Tecmon uuden johtajan Yoshumi Yasudan väliseksi riidaksi.

Ulkopuolisten on tietenkin vaikea sanoa mikä on totuus, mutta Itagakin lähdön jälkeen myös muita Tecmon työntekijöitä on jättänyt yhtiön. Viimeisin käänne juttussa tuli äskettäin, kun Itagaki väitti omaavansa todisteita siitä, että Yasuda on toiminut asemassaan väärin. Tämän jälkeen Yasuda erosi tehtävistään "henkilökohtaisista syistä".

Square Enix ei kuitekaan yritä vihamielistä kaappausta, vaan on sanonut perääntyvänsä jos sekasortoisen Tecmon johto ei hyväksy ostoehdotusta. Lisäksi Square Enix on luvannut, että Tecmoa ei sulautettaisi sen sisälle, vaan se saisi pitää itsenäisyytensä.

Lähde: CVG
Otsikot
Uusi House of the Dead alkuvuodesta  
Sony julisti Trophyt pakollisiksi  
Terminator-peli Ruotsista  
The Wheelman ensi vuoden alussa  
GTA IV:n lisäosa julkistettu  
Colin McRae: DiRT 2 ensi vuonna  
The Force Unleashedin sisältöpaketti ladattavissa  
Xbox 360:n uusi käyttöliittymä julkaistu  
PS3:n langaton ohjainnäppäimistö kuun lopussa (päivitetty)  
Metal Gear Online laajenee kuun lopulla  
Rock Band 2 Suomeen tällä viikolla  
Suomen myydyimmät pelit 4.11. - 17.11.2008  
Street Fighter IV helmikuussa 2009  
Uusi Grand Theft Auto myöhästyy  
Kaksi klassikkoa Wiin latauspalveluun  
Electronic Artsilta apua kuntoiluun  
Resident Evil 5 -demo lähiaikoina?  
Bannivasara heilui piraateille Xbox Livessä  
Call of Duty -kehittäjät sotajalalla  
Mega Mania stop motion -animaationa!  
Metal Gear -neuvonantajalle vuosi vankeutta  
Dead Spaceen lisäsisältöä tällä viikolla  
KILPAILU: Voita Xbox 360 ja Gears of War 2!  
Banjon tekstitysongelmat korjataan sittenkin  
EVE-universumiin sijoittuva konsoliräiskintä?  
Atari nappasi Haamujengin  
Prince of Persian ennakkotilaajille bonuksia  
Mortal Kombat vs. DC Universe sensuroimattomana Eurooppaan  
Halo Wars helmikuussa  
Banjo-Kazooien tekstitysongelma jää korjaamatta  
Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town