Square-Enix on vahvistanut julkaisevansa Dragon Quest IV:n uusioversion Euroopassa syyskuun 12. päivä. Se julkaistaan DS:lle nimellä Dragon Quest: The Chapters of the Chosen. Pelin on tarkoitus olla osa Zenithia-trilogiaa, johon julkaistaan myöhemmin osat The Hand of the Heavenly Bride ja The Realms of Reverie.
Dragon Quest IV julkaistiin alunperin Japanissa Nintendo Entertainment Systemille vuonna 1990 ja kaksi vuotta myöhemmin Pohjois-Amerikassa. Euroopassa peliä ei tätä ennen ole nähty. DS-versio sisältää uutuutena 3d-grafiikkaa.
Tarinallisesti peli kerrotaan useiden eri hahmojen perspektiivistä. Siinä ryhmä toisilleen tuntemattomia sankareita kohtaavat lopulta toisensa ja yhdistävät voimansa pelastaakseen maailman.
Lähde: Ubisoft


