Kehittäjälähteet ovat paljastaneet GamesIndustry-julkaisulle, ettei Nintendon loppuvuodesta ilmestyvä WiiU pärjäisi suorituskyvyssään Microsoftin ja Sonyn nykysukupolven konsoleille.
-Se ei ole samalla tasolla PS3:n tai 360:n kanssa. Grafiikat eivät vain ole yhtä tehokkaita, laitteen parissa työskennelleen kehittäjän kerrotaan paljastaneen.
Anonyymisti puhunut kehittäjä saa tukea myös toiselta suuren yhtiön kehittäjältä, jonka mukaan WiiU saa tietyissä asioissa etua modernimmasta kalustostaan, vaikka kokonaisuutena se jääkin graafisessa suorituskyvyssään jälkeen PS3:sta ja Xbox 360:stä.
Nintendon tulevan konsolin tiedetään tällä hetkellä tarjoavan mm. teräväpiirtografiikkaa sekä tabletin kaltaisen isolla näytöllä varustetun peliohjaimen. WiiU:n odotetaan ilmestyvän kuluvan vuoden joulumarkkinoille Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa.
Lähde: GamesIndustry

