Penny Arcade: jotkut tykkää, toiset ei, mutta sen merkitystä pelikulttuurille ei voi kieltää.
Jerry "Tycho" Holkinsin ja
Mike "Gabe" Krahulikin peliaiheinen sarjakuva on vuosien varrella kasvanut yksinkertaisesta, kolme kertaa viikosta ilmestyvästä verkkojulkaisusta melkoiseksi vaikuttajaksi, joka tunnetaan muun muassa Penny Arcade Expo -pelitapahtumasta ja Child's Play ‑ohjelmasta, joka on tähän mennessä järjestänyt lastensairaaloille 3,5 miljoonan dollarin edestä pelejä ja leluja viihdyttämään pitkäaikaista hoitoa tarvitsevia lapsia. Nyt
Penny Arcade on ottanut askeleen aidan toiselle puolelle ja liittynyt peleistä intoilevien lisäksi myös pelejä tekevien pariin.
Pelin takana on Hothead Games, mutta Tycho ja Gabe ovat vahvasti mukana kuvioissa: pelin ulkoasu perustuu Gaben piirustuksiin, ja Tycho on käsikirjoittanut pelin. Niinpä pelin voi jättää suosiolla väliin, jos
Penny Arcade ja sen huumori eivät miellytä, koska
Penny Arcade Adventures: On the Rain-Slick Precipice of Darkness on täynnä ihan samaa kamaa kuin sarjakuvakin. Kääntäen tämä tietenkin tarkoittaa, että jos
Penny Arcade naurattaa, niin näin tekee pelikin.
Usean alustan peli
 |
| Gaben nyrkit heiluvat. Erikoishyökkäykset käynnistetään yksinkertaisilla minipeleillä. |
Peli on tehty poikkeuksellisen laajalle laitevalikoimalle. Pc-version lisäksi tarjolla on myös Mac-, Linux- ja Xbox Live Arcade -versiot. Kaikki tietokoneversiot saa käyttöönsä yhdellä maksulla, ja tallennustiedostot ovat yhteensopivia (esimerkiksi itse aloitin pelin pelaamisen pc:lläni ja lopettelin sen reissussa Mac-kannettavalla). Tällainen yhteensopivuus on hyvin tervetullutta. Xbox-versio tulee ostaa erikseen, ja se on sisällöltään täysin identtinen tietokoneversioiden kanssa. Hintaa pelillä on 19,90 dollaria tai 1 800 Microsoft-pistettä.
Tässä yhteydessä tietokoneversio vetääkin selvästi pitemmän korren: koska peli ostetaan sähköisesti julkaisijan sivuilta ja dollari on nykyisin niin heikko, pelistä saa maksaa mitättömät 13 euroa. Sen sijaan Xbox Livessä käytettävät Microsoft-pisteet eivät tietenkään ota tätä huomioon, vaan Livestä ostettuna 1 800 Microsoft-pisteestä saa maksaa noin 22 euroa. Sekään ei vielä ole kovin paha hinta, mutta erotus on tietenkin melkoinen.
Hyvä, vaan ei häikäisevä
Penny Arcade on indie-tuotantoa, ja sen näkee vaivatta: 3d-grafiikka ei varsinaisesti ole rumaa, mutta lienee turvallista sanoa, ettei kovin moni vuonna 2008 julkaistu peli näytä näin vaatimattomalta. Gaben tyyli paistaa kyllä läpi hahmoista ja ympäristöistä, mutta etenkin läheltä katsottuna 3d-hahmot ovat melko tönkköjä ja rumia. Välianimaatiot näyttävät merkittävästi paremmilta, sillä ne perustuvat täysin Gaben piirroksiin.
 |
| Startling Developments -etsivätoimisto. Penny Arcadesta tuttu graafinen tyyli on vahvasti pelissä läsnä. |
Äänipuolella ollaan pitkälti samoilla linjoilla. Ajoittain kuullaan kertojan ääni, mutta muuten pelissä ei ole puhetta, vaan kaikki dialogi on pelkkää tekstiä. Pelin musiikki sentään kuulostaa hyvältä ja tunnelmalliselta.
Tuotantoarvot eivät siis tee vaikutusta. Koska kyseessä kuitenkin on halpahintainen indie-peli, nämä puutteet on melko helppo antaa anteeksi – etenkin kun itse peli on varsin hyvä. Kuten lisenssipeleissä muutenkin, tällaisessa tuotteessa on aina se riski, että faneille myydään sontaa tunnetun nimen voimalla.
Penny Arcade on kuitenkin varsin sujuva peli niin käsikirjoituksensa kuin pelimekaniikkansakin puolesta.
Yksinkertainen, mutta kiihkeä
Itse peli tuo mieleen japanilaiset rooliseikkailupelit. Pelaaja johtaa kolmen hahmon ryhmää taistelusta toiseen, ja nämä taistelut ovatkin pitkälle pelin ydin. Kolmikkoa vastaan marssitetaan Fruit Fucker -robotteja, pummeja, miimikkoja, parturikvartetteja ja muita vastustajia. Taistelujärjestelmä on yksinkertainen, mutta hyvin toimiva. Jokaisella hahmolla on kolme mahdollista toimintoa: esineen käyttö, perushyökkäys ja erikoishyökkäys.
 |
| Level up! Kokemuspisteiden karttuessa myös kestopisteiden ja taitojen määrä nousee asiaankuuluvasti. |
Juju piilee siinä, että ne latautuvat yksi kerrallaan edellä mainitussa järjestyksessä, ja aina kun niistä käyttää yhtä, kaikki kolme nollaantuvat, ja latautuminen alkaa jälkeen esineenkäyttökyvystä. Niinpä pelaajan tulee koko ajan pitää silmällä kolmen hahmon latautuvia kykyjä sekä käyttää niitä ja esineitä mahdollisimman tehokkaasti ja järkevästi. Tämä on hankalampaa kuin voisi luulla, sillä vihollisiakin tulisi pitää silmällä samaan aikaan: pelaaja voi torjua hyökkäyksiä ajoittamalla torjunnan oikein. Hahmojen erikoishyökkäykset käynnistetään yksinkertaisilla ja nopeilla minipeleillä. Pelaajan suoritus ratkaisee sen, kuinka tehokkaita hyökkäykset ovat.
Koska peli on varsin nopeatempoinen, tällä sinänsä yksinkertaisella pelimekaniikalla saadaan aikaan hyvin hauska ja kiihkeä pelikokemus. Kun mukaan heitetään vielä lukuisia esineitä, joilla voi laskea vihollisen puolustusta, tehostaa omia hyökkäyksiä, parantaa joukkuetovereita tai tehdä suoraan vauriota yhdelle tai useammalle viholliselle, lopputulos toimii loistavasti.
Hillitön ja räävitön
 |
| Ja sitten puhutaan. Dialogia riittää, ja se tuppaa olemaan hyvin hauskaa luettavaa. |
Ainakin itselleni peli antaa kuitenkin eniten varsinaisella sisällöllään: Tychon käsikirjoitus on hävytön ja hillittömän hauska. Peli sijoittuu kuvitteelliseen New Arcadian kaupunkiin, vuoteen 1920. Mukana on lukuisia tuttujen
Penny Arcade -hahmojen New Arcadia -versioita. Sarjakuvaa ei siis tarvitse tuntea etukäteen, joskin siitä on takuulla etua. Valtaosa pelin huumorista lähtee hahmojen välisestä kanssakäymisestä ja dialogista.
Tarina alkaa siitä, kun pelaajan oma hahmo on pihatöissä. Valitettavasti idylli loppuu lyhyeen, kun jättimäinen Fruit Fucker -robotti muuttaa kotitalon romukasaksi ja jatkaa matkaansa eteenpäin. Pelaajahahmon keräillessä leukaansa lattialta paikalle rynnistävät myös Tycho ja Gabe, jotka ajavat mekaanista kiusankappaletta takaa. Pian pelaaja liittyykin kaksikon etsivätoimistoon ja alkaa selvitellä kolmikon voimin tapahtumia. Miten pummien täyttämät kujat liittyvät asiaan? Ja mitä pahoja juonia miimikot punovat?
 |
| Iloista suurin: säkillinen pummeja! Välianimaatiot koostuvat etupäässä minimaalisesti animoiduista pysäytyskuvista, mutta ne on toteutettu hyvin sujuvasti. |
Mukana on
Penny Arcadelle tyypillinen räävittömyys, joka viedään juuri tarpeeksi pitkälle. Kuten esimerkiksi
Ren & Stimpy, peli onnistuu siinä, että kun jokin silmitön tyhmyys vedetään tarpeeksi taitavasti tarpeeksi överiksi, se ikään kuin kiepsahtaa mittarista läpi ja muuttuu hyvin hauskaksi. Niinpä istuin pelin parissa pikkutunneille asti naureskellen muun muassa sille, kuinka, öh... pummin näköinen urinologi tutkii sitä, miten virtsa vaikuttaa eri asioihin... kuseksimalla kaiken päälle. Peli on pullollaan tällaisia älyttömyyksiä, mutta se käsittelee niitä juuri oikein: pelaajahahmot ovat asiaankuuluvan typertyneitä törmätessään tällaisiin tilanteisiin, ja asia esitetään taitavasti sellaiseen sävyyn, ettei pelajaalta odoteta jonkinlaista ”lol pissaa!” -reaktiota – hauskaahan ei ole itse pissa, vaan se vakava ja taipumaton tieteen palo, joka urinologin sisällä leimuaa.
Vaikka kyseessä onkin erinomainen peli,
Penny Arcade Adventures: On the Rain-Slick Precipice of Darkness jättää paljon toivomisen varaakin. Vaikka esimerkiksi graafiset puutteet voikin antaa anteeksi, se ei tarkoita sitä, etteivätkö ne silti vaikuttaisi pelikokemukseen. On myös vähän kurjaa, että peli juoksuttaa pelaajaa samoilla pelialueilla toistuvasti hakemassa milloin mitäkin. Se alkaa pakostakin puuduttaa.
Toisaalta, sitä saa, mistä maksaa: pelin hinta-laatusuhde on kerrassaan erinomainen. Viime kädessä
Penny Arcaden pelaaminen kannattaa. Ja koska kyseessä on episodipohjainen peli ja varsinainen tarina on vasta aluillaan, jatkoa odottaa mielellään.
Mikko Rautalahti...on myös yksinkertainen, mutta kiihkeä, niin kovin kiihkeä.
