Olipa kerran lähes täydellinen videopeli nimeltä
Goldeneye. Sitä seurasi yhtä maineikas
Perfect Dark, jonka jälkeen tekijäryhmä lähti legendaariselta Rare-pelistudiolta ja perusti Free Radical Designin. Siitä lähtien me pelaajat olemme typerästi odottaneet tiimiltä legendaarisen
Goldeneyen veroista tarinapohjaista 3d-räiskintäpeliä, mutta olemme saaneet vain moninpeliin keskittyneitä
TimeSplitters-räiskintöjä ja
Second Sight -seikkailupelin.
Hazen piti olla Free Radical Designin kruununjalokivi - se peli vuosien odotuksen jälkeen, jolla tiimi lunastaisi paikkansa 3d-räiskintäpelien tekijäryhmän kärkipäässä. Toisin kuitenkin kävi.
Puhdasta sotaa
 |
| Ui liiveihin! Pelin lähitaistelu on suhteellisen toimivaa. Nectarin antamilla voimilla vihollisia voi piestä oikein kunnolla ja kapinalliset voivat käsikähmässä viedä Mantel-sotilaiden aseet. |
On vaikea tietää, mitä pelin tuotannon aikana on mennyt pieleen, mutta hyville ideoille rakentunut
Haze on lopulta keskeneräinen, teknisesti köyhä ja pelillisesti lähinnä tylsä toimintapeli. Sony on panostanut pelin markkinointiin melkoisesti, sillä kyseessä on vain PS3:lle ilmestyvä peli. Valitettavasti tämä on peli, johon ei kuitenkaan olisi kannattanut satsata.
Haze yrittää olla kantaaottava. Pelaaja on hyväuskoinen yliopistosta armeijaan värvätty nuorimies Shane Carpenter, joka taistelee Mantelin palkka-armeijan leivissä. Mantel on globaali suuryritys, jolla on näppinsä lähes kaikessa, mistä voi saada tuottoa. Sota on bisneksistä tuottoisin.
Mantelin sotilaiden taistelutaitoja tehostetaan keinotekoisen huumeen avulla. Sotilaiden vereen pumpataan Nectar-ainetta, joka tehostaa heidän kykyjään ja samalla muokkaa sitä, mitä nämä näkevät taistelukentällä. Se vähentää sodan raakuuden kokemusta, sillä vaikka vihollisiin pumppaa lippaallisen luoteja, ei verta näy missään ja ruumiit katoavat ympäristöstä. Mantel-sotilaille sota on kliinistä videopeliä ilman verta ja suolenpätkiä. Tällä tavalla Mantel hallitsee sotilaitaan, jotka eivät epäröi toteuttaa komentoja tai epäile toimintansa oikeutusta. He tekevät, mitä käsketään.
Pelin jujuna on se, että parin tehtävän jälkeen pelaaja vaihtaakin puolta ja siirtyy taistelemaan sissien puolelle, jotka - kas kummaa - eivät olekaan niin läpeensä pahoja terroristeja, kuin mitä Mantel on antanut ymmärtää. Shokki! Free Radical Designin käsikirjoittaja
Rob Yescombe teki hyvää työtä
Second Sightin käsikirjoituksessa, mutta nyt mennään metsään ryminällä.
Harrastelijateatteri esittää
 |
| Videopelisotaa. Nectar-huumeen vaikutukset korostavat tarkoituksellisesti pelin videopeliluonnetta, jota käytetään tarinassa myös hyväksi. |
Hazen perusidea on hyvä, mutta kokonaisuus kaatuu heikkoon käsikirjoitukseen ja muutenkin amatöörimäiseen toteutukseen. Ääninäyttelijöiden ohjaajan ei pitäisi enää antaa työskennellä tällä alalla, eikä äänimiksauskaan toimi. Hahmojen puhe kuulostaa aina studiossa puhutulta, vaikka pelissä oltaisiin viidakossa taistelun tiimellyksessä. Sotilaat toistavat samoja fraaseja parinkymmenen sekunnin välein.
Pelimekaanisesti
Hazesta kyllä näkee tekijöiden kokemuksen. Ohjaus toimii sulavasti ja Nectarin tuomat edut ovat hyviä ideoita. Hahmon suoneen voi pumpata Nectaria, jolloin esimerkiksi viholliset erottaa helpommin ympäristöstä ja pelaaja kestää paremmin luoteja. Nectarista voi myös saada yliannostuksen, jolloin menettää hetkellisesti hahmonsa kontrollin ja alkaa ampua kaikkea mikä liikkuu. Etenkin moninpelissä, jossa toinen puoli pelaa kapinallisilla ja toinen Mantelin joukoilla, Nectar tuo hieman erilaisen ulottuvuuden pelaamiseen.
Mantelin supersotilaiden aseet eivät kuitenkaan tunnu erityisen tehokkailta. Hieman sama ilmiö kuin
Starship Troopers -leffassa, jossa soltut ampuvat muukalaisia kummallisen tehottomilla pyssyillä. Kun siirrytään Mantelin riveistä sissien puolelle, vaihtuvat varusteet ja erikoisuudetkin. Sissit voivat esimerkiksi leikkiä kuollutta ja käyttää kranaatteja, jotka aiheuttavat Mantel-sotilaille Nectar-yliannostuksen. Eri puolilla pelaaminen ei kuitenkaan tunnu dramaattisen erilaiselta. Ajoneuvojakin on tarjolla, mutta niillä pelattavat osuudet ovat samaa tasoa kuin suomirap.
Jaettu ilo
 |
| Punainen on vaaran väri. Mantel-sotilaan saadessa Nectar-yliannostuksen muuttuu tämän panssari kätevästi punaiseksi. Saksalaiset insinöörit varmaan asialla. |
Hazen suurin valtti on sen moninpeliominaisuuksissa. Peli on ainoa laatuaan PlayStation 3:lla, eli mukana on neljän pelaajan yhtäaikainen yhteistyöpelitila. Homma toimii teknisesti moitteetta, mutta koska pelaaminen itsessään on varsin tylsää ja tapahtumaköyhää, ei moninpeli paljoa pelasta. Esimerkiksi
Halojen yhteistyöpelitila toimii, koska niiden tekoäly luo usein jännittäviä ja yllättäviä taistelutilanteita.
Hazessa taistelut koneen ohjaamia vihollisia vastaan ovat tylsiä ja ennalta arvattavia. Kolmen kaverin kanssa yhdessä pelaaminen on kuitenkin hauskempaa kuin yksin.
Perinteisempi verkkomoninpeli tukee 16 pelaajan matseja ja rullaa varsin hyvin - ja on melkeinpä pelin parasta antia. Mutta saatavilla on myös
Call of Duty 4...
Hazen voi hyvin tiivistää yhteen lauseeseen: On vaikea ymmärtää, kuinka niin osaava porukka on onnistunut tuottamaan jotakin näin keskinkertaista? Keskinkertaisuus ei tee
Hazesta huonoa peliä, mutta näinkin kovilla markkinoilla se ei yksinkertaisesti riitä.
Jussi Malinen... odottaa edelleen PS3:n omaa superräiskintää. Ehkä
Killzonen tai
Resistacen jatko-osa?
