Pelityyppi: Strategia- ja sotapelit
Julkaisija/kehittäjä: Paradox Interactive
Kotisivut: http://www.paradoxplaza.com/rome
Laitteistovaatimukset: Windows Vista/XP/2000, 1,9 Ghz:n Intel Pentium 4 tai AMD Athlon, 512 Mt muistia, 128 Mt:n näytönohjain
Testattu: Athlon 3500+, 1 Gt muistia, GeForce 6600GT 256 Mt
Arvosteluversio: Lehdistöversio
Muut alustat: -

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Voin sieluni silmin nähdä miten Paradox Interactiven tuottaja Johan Andersson on jossain seurassa valittanut Rome: Total Warin strategiatilan ylimalkaisuutta ja epähistoriallisuutta. Silloin hänelle on sanottu, "tee ite parempi". Johan on vilkaissut uunituoretta Europa Universalis III -pelimoottoria ja todennut "Okei..."

Seleukidien sisällissota. Näin käy kun valtakunnassa on liikaa kunnianhimoisia ihmisiä.

Rooma-aiheisia pelejä on viimeisen vuoden sisällä tullut sellaista tahtia, että arvostelijaparalta alkavat sanaleikit loppua. Nyt Ruotsin ihmepojat tarjoavat definitiivisen valtionjohtosimulaattorin Rooman laajenemisen ajasta, alkaen kreikkalaisen Pyrrhoksen kuuluisista voitoista ja päättyen juuri ennen ajanlaskumme alkua Rooman muuttuessa tasavallasta imperiumiksi.

EU III:ta pelanneille Rome on välittömästi tuttu. Uutuuksia ovat barbaarit sekä valtion sisältämä henkilökatras sukulaisuuksineen ja ominaisuuksineen. Mikään dynastiasimulaattori tämä ei ole, sillä pelaaja pysyy valtion johdossa nimellisen hallitsijan vaihtuessakin.

Myös graafiset edistysaskeleet ovat pieniä. Karttaa voi nyt pyöritellä jos huvittaa, mutta muutoin käyttöliittymä keskittyy edelleen ison tietomäärän jäsentämiseen eikä silmäkarkin tarjoamiseen.

Egyptin kuninkaan sukupuu. Jokaisesta hahmosta on tarjolla todella paljon tietoa.

Peruskuviot ovat kohdallaan. Peli alkaa 278 EAA, tai myöhemmin, jos haluaa. Aloitustilanne on aina historiallisen tilanteen mukainen, tosin vain alueiden hallinnan osalta. Yritin haarukoida Cannaen taistelun päivää, mutta Hannibalin armeijaa ei silti Italiasta löytynyt. Kun aloitushetki on päätetty, voi pelata mitä tahansa tuolloin olemassa ollutta valtiota. Tietenkin yksiprovinssisen barbaarivaltion puikoissa ei voi olettaa saavuttavansa paljoakaan, mutta järkeviäkin vaihtoehtoja on aina useita.

Kun valtio on viritetty halutulla tavalla, alkaa aika juosta päivän tarkkuudella. Ajan nopeutusta voi huoletta käyttää, sillä monet asiat kestävät kuukausia, elleivät jopa vuosia, eikä hallitsijan tarvitse hienosäätää valtiotaan joka päivä.

Maailmalla kuitenkin tapahtuu. On tärkeä huomata, että tässä vaiheessa oikea historia on heitetty romukoppaan ja tilanteet kehittyvät pelin oman dynamiikan mukaisesti. Aikaisemmat pelit sisälsivät paljon valmiiksi käsikirjoitettuja historian mukaisia tapahtumia, jotka saattoivat sopia huonosti itse pelin tilanteeseen siinä vaiheessa, kun niiden aika koitti. Nyt samat tapahtumat on toteutettu yleisemmin ja ne voivat tapahtua kenelle tahansa olosuhteiden ollessa otolliset.

Pelin sisällä käytetään muuten roomalaista ajanlaskua, joten pelaajan ei tarvitse huolehtia taaksepäin menevistä vuosiluvuista.



Valtion johtaminen alkaa provinsseista. Joka provinssissa on hallitseva kulttuuri ja uskonto. Nämä kuuluvat erilaisiin ryhmittymiin, mikä vaikuttaa lähinnä provinssin kapinointiin ja tulonmuodostukseen. Pakkokäännytystä ei ole, mutta ainakin Roomalla pelatessa barbaarit melko nopeasti omaksuivat roomalaiset tavat ja uskonnot.

Provinssin väestö jakautuu orjiin, vapaisiin miehiin ja kansalaisiin. Näistä orjat tuottavat verotuloja, vapaat miehet miesvoimaa armeijaan ja kansalaiset tutkimuspisteitä. Pelaaja voi yrittää säädellä näiden suhdetta erilaisin hallinnollisin toimin.

Provinssi tuottaa myös jotain kauppatavaraa ja sen johdossa on aina nimetty henkilö, jonka ominaisuudet vaikuttavat provinssin tuotteliaisuuteen.

Viholliskaupunki taipui ennen omaa. Hieman tökerö piiritysten toteutus johtaa omituisiin piirittelyketjuihin.

EU: Romen suurin uudistus onkin aristokratian mallintaminen. Joka maassa on omat mahtisukunsa, joiden vesat täyttävät politiikan, sotalaitoksen ja tutkimuksen johtopaikat. Henkilöillä on perusominaisuuksia, kuten sotataito ja lojaalisuus, sekä ominaisuuksia kuten sairaalloinen tai ystävällinen. Kuningaskunnissa seuraava johtaja on hyvin tiedossa, tasavalloissa ylin johtaja taas valitaan ajoittain uudelleen.

Pelaaja pääasiassa pitää huolen siitä, että sopivimmat henkilöt ovat tärkeimmissä hommissa. Lähinnä kannattaa pitää silmällä epäluotettavia, hallitsijan perheen kanssa kilpailevien perheiden jäseniä. Epäluotettavan ja karismaattisen tyypin lähettäminen suuren armeijan johdossa valloitusretkelle on huono idea, koska joukko-osastot kehittävät henkilökohtaisia siteitä johtajiinsa.

Myös epäluotettaville tyypeille on käyttöä, sillä kaikki diplomaatitkin ovat yksilöitä. Sodanjulistuksissa on myös se ikävä puoli, että hurjistuneet julistuksen kohteet saattavat tehdä spartat ja teilata diplomaatin. Näin epäluotettavista henkilöistä voi päästä kätevästi eroon.

Tämän uudistuksen myötä tuntuu, että useimmat satunnaistapahtumatkin ovat henkilökohtaisia. Oli hurjaa seurata, miten Egyptin kiltti ja antelias kruununprinssi sairasteli ja lopulta kuoli yhdeksänvuotiaana, samalla kun hänen pikkuveljestään kehittyi itsekäs ja julma. Peli myös tallentaa henkilöiden historian, jota voi halutessaan ihailla.

Rutto on iskenyt Tarentumiin. Uutuutena tapahtumissa voi nyt olla satunnaisia seuraamuksia.

Jo antiikin aikana kauppa oli merkittävä tulonlähde. Romessa kauppa on aina kahden provinssin välistä, ja kauppasuhteiden neuvottelemisessa onkin tekemistä. Lisäjippona jokainen kauppatavara antaa bonuksia, kuten lisää väestönkasvua tai mahdollistaa tiettyjen yksiköiden rakentamisen. Ei siis ole aivan sama minne vehnää rahtaa.

Kaupasta ja veroista saa rahaa, joita käytetään armeijan rakentamiseen ja ylläpitoon. Rahaa ei kuitenkaan tarvita teknologian tutkimukseen, vaan se riippuu pelkästään kansalaisten määrästä ja tutkimusta johtavan henkilön taidoista. Edes tutkimussuuntien välistä suhdetta ei voi muuttaa.
Tutkimus tuottaa pelkkiä teknologiatasoja, jotka vain mahdollistavat uudet keksinnöt. Varsinaiset keksinnöt tulevat satunnaisesti myöhemmin.

Teknologiatasot vaikuttavat myös kansallisten ideoiden saamiseen. Alussa vain yksinkertaisimmat ideat ovat käytettävissä, muita saa odottaa pitkäänkin. Peliin on myös mallinnettu kansalliset erityispiirteet siten, että toiset hallintotavat suosivat sotaisampia ja toiset rauhanomaisempia ideoita.



Europa Universalis -pelien peruskäsitteet, kuten yhteiskuntajärjestystä kuvaava stabiliteetti ja valtion maineen kuvaus ovat edelleen mukana. Stabiliteettia ei tarvitse erikseen kehittää, sen nostaminen vaatii ainoastaan kalliita uhrauksia.

Uhrauksia vaativat myös jumalat. Romessa uskonnot kilvoittelevat suosiosta, jota parannetaan rakentamalla temppeleitä ja kasvattamalla uskonnon alueita. Papistolle voi maksaa enteistä, jotka antavat vuodeksi erilaisia bonuksia. Mitä suositumpi uskonto, sitä todennäköisemmin enteet onnistuvat.

Kotimaassa siis riittää säätämistä. Toisaalta kaikkiin näihin osa-alueisiin voi suhtautua ylimalkaisesti, jolloin peli kyllä sujuu ripeään ja voi käydä jopa pitkästyttäväksi. Haluamaansa osa-alueeseen voi myös keskittyä ja säätää sen juuri mieleisekseen.

Taistelu on lautapelimäistä. Kalsea toteutus pilaa tunnelmaa.

Rooman alkuaikoina kaikki alueet eivät suinkaan olleet ”sivistyneitä”. Kartalla onkin runsaasti barbaariprovinsseja, joihin menestyksekkäät valtiot voivat laajentua. Koloniasointi ei suinkaan ole myöhempien aikojen kaltaista suunniteltua toimintaa, vaan pikemminkin tilaisuuksien hyväksikäyttämistä. Koloniasointi onnistuu vain, jos vieressä on tarpeeksi iso ja kehittynyt provinssi. Paikalliset barbaarit on ensin tietenkin nujerrettava, mutta sitten alue onkin valmis oman valtion laajennukselle.

Barbaariprovinsseilla on miesvahvuusarvo, joka kasvaa hiljakseen. Jossain vaiheessa barbaarit sitten kaivavat sotakirveen esiin ja lähtevät riehumaan. Tämä sotajoukko suuntaa sivistyneisiin provinsseihin ryöstelemään ja tuhoamaan. Barbaareja voi toki vetää lättyyn tai lahjoa, mutta hienona yksityiskohtana heille voi myös tarjota mahdollisuutta asettua asumaan provinssiin, jolloin heistä tulee tuottoisia kansalaisia. Provinssin voi myös luovuttaa kokonaan pois, jolloin saa lojaalin vasallivaltion vaikkapa rauhatonta rajaa suojaamaan.

Jos rauhanomaisuus ei kiinnosta, barbaareja joutuu usein jahtaamaan provinssista toiseen. Lopulta antiikin interreilaajat jäävät kiinni, jolloin rippeistä tehdään orjia imperiumin tarpeisiin.

Valtailua. Liittolaisuudet ovat johtaneet yllättäviin aluevaltauksiin, ensi töikseen roomalaiset ovat Pariisin porteilla.

Kun kaikki muu pelissä on näin mietittyä, on sääli, ettei taistelujärjestelmä ole kehittynyt enempää. Taisteluissa heitetään edelleen taustalla noppaa ja nitkutetaan miehiä ja moraalia hiljakseen alaspäin. Eri yksiköt toki saavat bonuksia ja miinuksia toisiaan vastaan, mutta muuten taistelun toteutus on todella karua. Vaikka antiikin taistelut olivat kertaluonteisia rysäyksiä, Rome ei pysty toisintamaan esimerkiksi Cannaen taistelua, vaan kymmenistä tuhansista sotilaista koostuvien armeijoiden rytinä venyy viikkojen painiksi.

Vaikka haaveet EU:Romen ja Total Warien taisteluiden yhdistämisestä tuskin toteutuvat, jonkinlainen parannus taisteluiden toteutukseen olisi paikallaan. Myös piiritykset kaipaisivat viilausta. Vaikka perusidea on hyvä, ei piiritysikkuna anna mahdollisuutta irrottaa joukkoja piirityksestä ilman koko piirityksen purkamista. Tämä ärsyttävä ongelma toivottavasti korjataan vielä.



EU-sarjan pelinä Romella on monia muista Paradoxin peleistä tuttuja ominaisuuksia. Megalomaaninen, enimmillään 32 pelaajan moninpeli, jossa useampi pelaaja voi yhdessä johtaa samaa valtiota. Selkokielisiin tekstitiedostoihin perustuva helppo muokattavuus ja innokas fanilauma, joka hyödyntää tätä ominaisuutta mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Laadukkaat foorumit, joilta löytyy neuvoja sekä fiksujakin keskusteluja. Ja ennen kaikkea kehittäjien tuki, joka varmistaa, että päivityksiä ja viilauksia tulee jatkossakin.

Nykytilassaan Rome on toimiva, mutta vielä hieman hiomaton. Monimutkaisuudestaan huolimatta se ei ole vaikea pelattava, asiat on selkeästi esitetty ja laveasti selitetty. Peli varmasti paranee vielä nykytilastaan, joten monet pelin pikku murheet saattavat pian olla historiaa. Paradoxin pelin hioutuvat perinteisesti lopulliseen kuntoon julkaisun jälkeen tehtävillä päivityksillä.

Loppujen lopuksi kyse on siitä, paljonko Rooman aika kolahtaa. Vaikka historiansa hyvin tuntevat saattavat nyrpistää nenäänsä ymmärrettäville poikkeamille historiasta, ei mikään muuta sitä tosiseikkaa, että EU:Rome on ainoa näin monipuolinen valtionjohtosimulaattori Rooman ajalta.

Panu "Ego" Alku... on aina fanittanut Paradoxin pelejä enemmän kuin Roomaa.

Pelin demon voit ladata täältä.