Pelityyppi: Seikkailu- ja roolipelit
Julkaisija/kehittäjä: NCSoft / NCSoft
Kotisivut: http://www.lineage2.com
Laitteistovaatimukset: Windows XP, 1,5 GHz:n Pentium IV tai nopeampi, 512 Mt muistia, GeForce 4 TI tai uudempi näytönohjain, Internet-yhteys
Testattu: Windows Vista, Intel Core 2 Duo E6600+, 2 Gt muistia, GeForce 8800 GTS 640 Mt
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: -

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Useimpien pelaajien mielestä World of Warcraft on suurin ja kenties ainut jättihitti verkkoroolipelien joukossa. Monilta jää huomaamatta toinen jättiläinen, joka joillain laskentatavoilla on jopa World of Warcraftia suurempi. Tämä peli on Lineage II.

Nekin, jotka Lineage II:n tuntevat, kiroavat sen yleensä alimpaan helvettiin. Umpikorealaisena, sietämättömän rasittavana ja kaikin puolin kömpelönä pidetty peli nauttii suurta suosiota, jonka syytä monet eivät ymmärrä.

Yleisestä parjauksesta huolimatta Lineage II:lla on peliä julkaisevan NCSoftin mukaan yli 17 miljoonaa pelaajaa eri puolilla maailmaa. Lineage II on huippusuosittu peli, vaikka valtaosa pelaajista asuukin Kaukoidässä ja luvussa on luultavasti reilusti ilmaa. Mutta mistä ihmeestä pelissä on kyse, ja kannattaako sitä pelata?

Kawaii? Kuvassa poseeraa naispuolinen kääpiö, joka on saanut hieman vaikutteita Japanista. Minä kun luulin WoWin naiskääpiöitä rumiksi...

Kun Lineage II ilmestyi vuonna 2004, se sai ansaitusti penseän vastaanoton. Samana vuonna ilmestyneeseen World of Warcraftiin ja jopa kankeaan EverQuest II:een verrattuna Lineage II oli väliinputoaja. Korealaisten ammattipelaajien makuun suunniteltu peli tuntui enemmän työltä kuin viihteeltä, eikä se sisältänyt juuri mitään niistä mukavuuksista tai ominaisuuksista, joita modernilta verkkoroolipeliltä jo tuolloin odotettiin.

Paljon on kuitenkin Tonavassa virrannut vettä noiden päivien jälkeen, joten kenties Lineage II:n maailmassa on tapahtunut uudistuksia ja parannuksia. Näin ainakin hehkuttaa NCSoft, joka julkaisi äskettäin pelin suurimman lisälevyn. 1st Throne: The Kamael -lisälevy tuo peliin jos jonkinlaista uutta sisältöä ja nähtävää. Sen pitäisi myös parantaa peliä paljon ja tehdä siitä helpompi aloitteleville pelaajille. Jos NCSoftiin on uskominen, aika ei ole koskaan ollut näin otollinen Lineage II -addiktion aloittamiseen. Näinköhän? Otimme selvää.

Erikoistapahtumia. Kehitystiimi palkitsee sisukkaat pelaajat erityistapahtumilla, joissa pääsee esimerkiksi jahtaamaan pääsiäismunia pupuksi muutettuna.

Lineage II on sangen tyypillinen verkkoroolipeli. Se on yksinkertainen, ja sitä pelataan yhdessä tuhansien muiden pelaajien kanssa. Yksin pelaamisen lisäksi pelaajat voivat muodostaa ryhmiä ja ottaa yhteen tavallista kovempien vihollisten kanssa. Lineagessa II:ssa ryhmien muodostaminen on melkein pakollista. Peli ei ole ilmainen vaan maksaa 15 dollaria kuukaudessa, mikä on epätavallista aasialaiselle pelille.

Myös pelin maailma on tyypillinen. Jättirobottien tai tuhatvuotisten pikkutyttöjen sijaan Lineage II on täynnä örkkejä, haltioita, kääpiöitä ja ihmisiä, jotka on tosin toteutettu animu-henkisesti. Ainoa viittaus aasialaiseen fantasiaan ovat tuoreen lisälevyn kamaelit. Ne ovat yksisiipisiä humanoideja, jotka voivat lähteä vain soturin polulle. Kamaelien äärimmäisenä tavoitteena on saavuttaa lukemattomien haasteiden ja koettelemusten kautta valaistunut tila, jolloin heidän yksinäinen enkelinsiipensä saa seurakseen kaverin.

Edellä mainittu soturin polku ei ole pelkkää korukieltä, vaan se liittyy Lineage II:n hahmonkehityksen keskeisimpään ominaisuuteen. Aloitteleva pelaaja ei voi suoraan hypätä vaikkapa paladiinin hohtavaan panssariin tai heitellä tulipalloja maagina. Pelin alussa valitaan vain, haluaako pelaaja kulkea loitsijan vai soturin polkua.

Pelaaja voi myöhemmin valita, mihin suuntaan hän haluaa kehittyä. Alun mitäänsanomaton taistelija voi muuttua varkaaksi ja sitten aarteenmetsästäjäksi tai käveleväksi ihmistankiksi, joka kestää vaikka katapultin osuman.

Apua aloittelijalle. Tuore lisälevy tarjoaa aloittelijoille kaivattua apua. Ensikertalaiset voivat esimerkiksi vuokrata itselleen kovempia aseita ja varusteita. Kiva idea, mutta pelin työläs grindaus ei näin vähällä poistu.

Idea on sinänsä toimiva. Voisi luulla, että aloittelevalla pelaajalle menee helposti sormi suuhun, mutta todellisuudessa juuri peliin totuttelevat hyötyvät eniten Lineage II:n hahmonkehitysjärjestelmästä. Pelaajan ei tarvitse heti seikkailunsa alussa päättää, mitä hän haluaa sen lopussa tehdä, vaan hän saa rauhassa pohtia, mihin suuntaan hahmoaan kehittää.

Pelin korkeimman 75. kokemustason saavuttaneet pelaajat voivat lisäksi valita itselleen kakkosammatin ja kerätä kokemusta sitä varten. Saman voi toistaa pariin otteeseen, joten todella kovilla jätkillä on takataskussaan kolme vaihtoehtoista hahmoluokkaa. He myös todennäköisesti pelaavat peliä työkseen, sillä Lineage II:n maailmassa mikään ei ole nopeaa.

Kova poika poseeraa. Kun kokemustasot karttuvat, myös varusteiden ulkoasu muuttuu edustavammaksi. Tällöin peliaikaa on tosin palanut jo kuukausia ja taas kuukausia.

World of Warcraftiin ja jopa raskaan pelin maineessa olevaan EverQuest II:een tottuneelle Lineage II on melkoinen kulttuurishokki. Peli perustuu nimittäin grindaukseen. Roolipeleissä grindauksella tarkoitetaan yksinkertaisten asioiden, kuten taistelun, toistamista miltei loputtomiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Monet pelit, World of Warcraft etunenässä, yrittävät peitellä grindausta tai vähentää sen tarvetta esimerkiksi tehtävillä.

Lineage II:ssa on myös tehtäviä, mutta ne ovat kovin harvalukuisia ja tavoitteet ovat usein mielikuvituksettomia, kuten 50 hirviön tappaminen. Luku ei muuten ole liioiteltu. World of Warcraftissa 20 peikon tappaminen tuntuu isolta hommalta, mutta Lineagen kansanmurhassa se on pelkkää alkulämmittelyä.

Grindaus on puisevaa hommaa, joka saa monet kyllästymään verkkoroolipeleihin. Lineage II ja muut korealaiset pelit osoittavat, että grindausta on monenlaista. Tässä pelissä se on aikaa vievää ja työlästä, ja urakka alkaa tuntua toivottoman suurelta jo 10. kokemustasolla.

Lineage II ei ole soolopeli. Esimerkiksi Warcraftissa on täysin mahdollista edetä 70. kokemustasolle vaihtamatta ikinä sanaakaan muiden pelaajien kanssa. Lineage II:ssa se ei todennäköisesti ole mahdollista. Yksinäinen seikkailija ottaa nimittäin turpaansa vähän kaikelta vastaantulevalta ja joutuu lisäksi parantelemaan haavojaan pitkään tappojen välissä.

Peli on suunniteltu selkeästi porukassa pelattavaksi, mikä toki sopii verkkoroolipelien luonteeseen hyvin. Paljon kuitenkin kertoo se, että harvat soolopelaajat käyttävät kahta tai kolmea pelitiliä. He kuljettavat päähahmonsa mukana erikoistuneita parannus- ja tehostushahmoja, jotka pitävät huolen siitä, että miekka heiluu tiheään.

Sekavat kyvyt. Pelaaja voi ostaa loitsujen ja kykyjen korkeampitasoisia versioita. Niiden vaikutus jää arvoitukseksi, sillä kolmannen tason loitsu tekee yhtä paljon vahinkoa kuin ensimmäisen.

Surkeuden kruunaa se, ettei pelissä ole lainkaan punaista lankaa. Warcraft-veteraanit muistavat hyvin, miten pelin juoni kuljetti heitä alun jänisjahdista luontevasti ja sujuvasti aina vain suurempiin ja komeampiin ympäristöihin. Lineage II yrittää auttaa pelaaja muun muassa näyttämällä tehtävän kohteiden suunnan hahmon pään yläpuolelle leijuvan kompassin avulla, mutta suuri kokonaiskuva jää täysin hämäräksi.

Aloittelevan pelaajan on vaikea hahmottaa, mihin pitäisi mennä ja mitä pitäisi tehdä. Asiaa ei auta se, että vähäiset tiedonjyvät on poimittava hahmoilta, joita ei ole merkitty kartalle kunnolla. Hahmot tarjoavat tietosanakirjan verran erilaista tietoa, mutta ne eivät silti kerro sitä, mitä pelaajan pitäisi tietää.

Aloittelijalle on siis luvassa pitkä, puiseva ja toivottoman sekava rupeama. Epäviralliset foorumit ja opaskirjat tulevat tutuiksi, koska vain niistä voi löytää vastauksen yksinkertaisiinkin kysymyksiin, kuten siihen, miten uusia kykyjä ostetaan. Vastaus tähän kysymykseen on tietenkin grindaus - uusia kykyjä ostetaan grindaamalla kykypisteitä. Uurastus kuulemma kuitenkin palkitaan myöhemmin.

Mitäs me rotantappajat? Tyypillisessä tehtävässä tapetaan örkkejä ja kerätään niiltä suden kynsiä 50 kappaleen erissä. Yksi kerta ei riitä, vaan tehtävä pitää toistaa useasti. Örkit tulevat tutuiksi.

Lineage II on paisutelluista luvuista huolimatta todella suosittu nettipeli, eikä sen suosiota selitä pelkkä korealaisten masokismi. Hardcore-pelaajien mukaan kaikki vaiva ja tuska palkitaan loppupelissä, jossa pelaajat kaatavat eeppisiä vastustajia suurissa ryhmissä.

Lineage II:ta pidetään myös äärimmäisen hyvänä PVP-pelinä. Emme päässeet testaamaan tätä osa-aluetta, sillä korkeimmille kokemustasoille pääseminen edellyttää eeppistä grindausta. Hardcore-pelaajia odottaa kuitenkin järjestäytynyt PVP-liiga, jossa kisataan mestarien titteleistä, kovista kamoista ja jopa alueiden herruudesta. Kuningas voi pomottaa alaisiaan ja esimerkiksi säätää lääniensä veroja.

Tasapuolisuuden nimissä myös pelin fanien näkemykset on tuotava esiin. Haastattelin pelaamisen ohessa korkeimpien tasojen pelaajia. Halusin selvittää, mikä ajaa ihmisen pelaamaan näin työlästä, rumaa ja puisevaa verkkoroolipeliä, kun markkinoilla on parempiakin vaihtoehtoja. Pelaajat kertoivat pitävänsä haasteesta ja seurasta.

Kova grindaus, jatkuva turpiin saaminen ja ohikulkevien pelaajien jakelemat selkäsaunat karsivat allekirjoittaneen kaltaiset pullamössöpelaajat pelistä, ja jäljelle jäävät vain todelliset kovat pojat. On epäilemättä totta, ettei Lineage II:n korkeimmilla tasoilla nähdä Warcraftista tuttuja peeloja, joilla ei ole hajuakaan pelin perusasioista.

Lineage II voi siis tarjota pelaamisen vakavasti ottaville ainutlaatuisen mahdollisuuden osoittaa omaa loistavuuttaan. Valtaosa pelaajista ei kuitenkaan löydä pelin taikamaailmasta muuta kuin turhautumista ja sekaannusta, minkä jälkeen he palaavat sujuvampien ja ainakin minun mielestäni parempien pelien pariin. Lineage II sopii vain todelliselle hardcore-väelle ja heillekin vain varauksin.

Miikka Lehtonen... ei tykkää työnteosta, ellei siitä saa rahaa palkaksi.