Pelityyppi: 3D-räiskintä- ja toimintapelit
Julkaisija/kehittäjä: Midway / EPIC Games
Kotisivut: http://www.unrealtournament3.com/
Laitteistovaatimukset: Windows XP SP2, 2,0 GHz:n prosessori, 512 Mt keskusmuistia, GeForce 6200+ tai nopeampi näytönohjain
Testattu: Windows Vista, Intel Core 2 Duo E6600+, GeForce 8800 GTS, 2 Gt keskusmuistia
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: PlayStation 3, Xbox 360 (tulossa)

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Näin ne pelimaailman trendit muuttuvat. Unreal Tournamentin ilmestyessä sinkohippa oli nettiräiskinnän arkipäivää, eivätkä taktiset hiippailupelit olleet kuin pilke pelintekijöiden silmäkulmissa. Unreal Tournament 3 syntyy täysin erilaisella aikakaudella. Sinkohippa on ainakin pc:llä kuollut genre, mutta vanha sotaratsu yrittää osoittaa, että ideassa on vielä potkua.

Unreal Tournament 3 on selkeää jatkoa pelisarjalle, joka oli aikanaan Quaken tiukka haastaja ja josta löytyvät monien mielestä edelleen kaikkien aikojen parhaat nettiräiskinnät. Epicin toimistossa on varmasti tunnettu historian paino akuutisti. Kenties juuri tästä painolastista johtuen Unreal Tournament 3 ei juuri uudista pelisarjan tärkeimpiä perinteitä, mikä onkin pelin suurin ongelma.

Tripodien aika! Jättimäinen lonkerokävelijä on pelin tylyin ajoneuvo, mutta sekin on kaadettavissa tiukan tulivoiman ja tiimityön avulla.

Ensimmäiset fiilikset Unreal Tournament 3:n parissa ovat hyvällä tavalla nostalgisia. Pienen totuttelun jälkeen aivot loksahtavat taas raiteilleen ja pelaaminen tuntuu auvoisan vaivattomalta, virtaviivaiselta ja tyydyttävältä. Asevalikoima, karttasuunnittelu ja tuntuma ovat kuin suoraan aiemmista osista, vaikka uudistuksia toki löytyykin. Sarjan veteraanit voivat silti huokaista helpotuksesta - Unreal Tournament on yhä Unreal Tournament.

Noviisit eivät ehkä tunne Unreal Tournamentin perusideoita, joten kerrataanpa niitä hieman. Tarjolla on nopeatempoista ja simppeliä nettiräiskintää, jossa ovat kaikki perinteiset pelitilat. Pelissä on deathmatchia, kaksintaistelua, lipunryöstöä ja paljon muuta. Hitaan hiiviskelyn, suojasysteemit ja muut turhuudet voi unohtaa, sillä Unreal Tournamentin hienous löytyy aivan muualta.

Peli on parhaimmillaan melkoinen zen-kokemus, kun alun takeltelun jälkeen pelaaja nousee uudelle pelitietoisuuden tasolle ja ymmärtää pelin riemut. Tai heittää pelin vaihtoon, sillä Unreal Tournamentin nopeus, refleksiherkkyys ja tuntuma jakavat pelaajat kahteen leiriin. Näiltä osin peli ei siis ole muuttunut lainkaan.

Hetken pelaamisen jälkeen kulmakarva alkaa kuitenkin nousta uhkaavasti, kun deja-vu nostaa rumaa päätään. Onko peliä muutettu lainkaan, vai onko se vain Unreal Tournament 2004, joka on saanut hieman kromia pintaansa ja pari uutta pelitilaa? Ei sentään, mutta muutokset ovat pieniä. Ammukset kulkevat nopeammin kuin ennen, ajoneuvot ovat jopa hetkittäin turhan kiikkeriä vempeleitä ja uudet pelitilat ovat tasoltaan vaihtelevia. Monet olisivat odottaneet kokonaisen versionumeron ylöspäin hyppäävältä peliltä ehkä rankempaakin tuuletusta.

Läskit pois. Link gun polttaa uhreistaan turhat läskit ja jättää jäljelle vain tiukan atleettisen kehon.

Konkreettisin ero aiempaan ovat Unreal Tournamentin pelitilat, joita on uudistettu eniten. Kuten kaikille lienee selvää, kyseessä on käytännössä puhdas moninpeli, jossa sota onnistuu mainiosti joko Internetin tai lähiverkon kautta. Yksinäisille kellarieläjille ja sarjan noviiseille peli tarjoaa myös yksinpelikampanjan.

Yksinpelin ideana on selvästi tutustuttaa pelaaja Unreal Tournamentin tuntumaan ja pelityyppeihin, joita opetellaan koomisissa tunnelmissa. Aiempien osien kylmän yksinkertaisten turnausten sijaan tarjolla on tarina itämaisesta sisarusparista, joka opettelee turnajaisten saloja ja kertaa, mitä esimerkiksi lyhenne FlaG tarkoittaa. Ei suinkaan lippua, kuten tyhmempi voisi olettaa.

Yksinpelin tavoite täyttyy siltä osin, että jokainen oppii varmasti Warfare-pelitilan ja lipunryöstön eroavaisuudet. Silti tuntuu, että yksinpeliin käytetty vaiva menee hukkaan ja että yksinkertaisempi ratkaisu olisi riittänyt.

Kun sisarusparin kohtalo on selvinnyt, yksinpelaajat voivat myös taistella botteja vastaan. Tekoälyn taistelijoiden vaikeustasoa voi säätää monipuolisesti ja laajalla skaalalla. Vaikeustaso vaikuttaa onneksi muuhunkin kuin bottien tähtäysavustukseen. Esimerkiksi nobobotit eivät muista tarkistaa selustaansa säännöllisesti, joten yllätykset ja haaskatapot onnistuvat mainiosti. Ei Unreal Tournamentia toki botteja vastaan kauaa jaksa, mutta yksinpelimatsit ovat hyvää harjoittelua.

Järkytyin pahasti, kun huomasin, että suuresti rakastamani Bombing Run -pelitila on monien muiden klassikoiden tapaan kadonnut warpin syövereihin. Kolmen deathmatch-variantin ohella tarjolla on lipunryöstöä joko jalan tai ajoneuvoilla höystettynä sekä pelin pääasiallinen tärppi Warfare. Ei kannata silti itkeä, sillä Unreal Tournamentin kustomointimahdollisuudet ovat totutun erinomaiset, joten klassikkojen paluu on vain ajasta kiinni.

Onni täällä vaihtelee. Unreal Tournamentissa mikään ei ole kestävää, ei edes voittoputki. Tässä tapauksessa sarjamurhaajan ura kesti alle sekunnin.

Ajoneuvot ovat Unreal Tournament 2004:n tavoin merkittävä osa pelikokemusta. Ne ovat näkyvissä rooleissa niin ajoneuvolipunryöstössä kuin Warfare-pelitilassakin. Selvästi laajentunut autotalli on jaettu kahteen osaan. Axon-yhtiön ajoneuvot ovat tuttuja kaikille Unreal Tournament 2004:n pelaajille, sillä valikoima on otettu suoraan kyseisestä pelistä. Tarjolla on jos jonkinlaista vipeltäjää kevyistä jeepeistä raskaisiin supertankkeihin ja erilaisiin lentohärveleihin.

Muutokset ovat sangen pieniä. Asevalikoimia on muuteltu, Scorpion-rantakirpussa on suljettu ohjaamo ja Goliath-supertankki on selvästi aiempaa ketterämpi. Yhteistä kaikille ajoneuvoille on yliampuva kiikkeryys, sillä ainakaan meikäläisen hyppysissä tulosta ei juuri syntynyt.

Necris-muukalaisilla taas on käytössään omat yhdeksän ajoneuvoaan, joilla pistetään kampoihin Axonin perinteiselle designille. On hienoa, etteivät avaruusötöt ja Axon tetsaile toiminnaltaan identtisillä vehkeillä. Osapuolten ajoneuvojen erot ovat selkeitä, mutta ne ovat silti keskenään hyvässä tasapainossa taistelukentällä.

Uutta ilmettä peliin. Alter egoaan ei tarvitse enää valita parin vaihtoehdon joukosta, vaan hahmonsa voi kustomoida viimeistä piirrettä myöten.

Necriksen valikoimaan kuuluu muun muassa huippunopea ja -kiikkerä pikkulentsikka, joka muuttuu napin painalluksella kamikaze-ohjukseksi. Necriksen ja koko pelin tähdiksi nousevat silti muukalaisten lonkerokävelijät, joita löytyy kahta mallia. Scavenger on voimakenttäpallo, joka liikkuu joko vinhasti pyörien tai lonkeroidensa varassa kävellen ja kiipeillen. Taitavan pelaajan käsissä pallukka voi liikkua huippuvauhtia ja kiivetä ketterästi hyviin tuliasemiin.

Darkwalker on Necriksen taistelukävelijä, joka on hidas mutta kestävä ja äärimmäisen tulivoimainen. Psykologinen vaikutus on melkoinen, kun kivitalon kokoinen lonkeropainajainen valuu esiin vihollisen tukikohdasta ja pyyhkii lasersuihkuillaan miehiä ja ajoneuvoja pölyksi.

Vauriomallinnusta. Ajoneuvot ottavat taistelussa osumia, ja se näkyy. Viimeistään luukuista pursuavat liekit kertovat kaikille, että olisi syytä vaihtaa kulkuneuvoa.

Unreal Tournament 3:n merkittävin pelitila, jota pelataan varmasti useimmilla servereillä, on Warfare. Warfare tuo ensisilmäyksellä mieleen Battlefield-pelit. Unreal-veteraaneille se muistuttaa Assaultin ja Onslaughtin risteytystä. Kaksi tiimiä kisaa epäsymmetrisillä ja jättikokoisilla kartoilla voimapisteiden hallinnasta. Tarkoitus on muodostaa kentälle ripotelluista pisteistä ketju omasta tukikohdasta vihollisen tukikohtaan, jotta tiimi pääsisi paukuttelemaan vihollisen voimageneraattoria päreiksi.

Voimapisteitä vallataan omalle tiimille hakemalla kentän keskipisteestä voimapallo, joka pitää kuljettaa kuin ryöstetty lippu konsanaan havitellun voimapisteen keskustaan, jolloin piste aktivoituu. Kentälle on ripoteltu myös erillisiä hallintapisteitä, jotka eivät vaikuta suoranaisesti voimalinjan muodostamiseen vaan antavat niitä hallitsevan tiimin käyttöön voimakkaampia aseita, ajoneuvoja, tykkipesäkkeitä ja muuta mukavaa.

Warfare onkin tavallaan Unreal Tournament -kokemuksen huipentuma, joka vaatii pelaajalta tasapainoista osaamista kaikilla pelin osa-alueilla. Ensimmäiset pelit ovat silkkaa kaaosta ja kokeneempikin Unreal Tournament -veteraani etsii huuli pyöreänä parhaita reittejä ja kikkoja vastustajan murentamiseksi. Harjoitus kuitenkin palkitaan, ja kun Warfare on iskostunut selkäytimeen, se tuntuu ainoalta oikealta tavalta pelata Unrealia.

Eräs Warfaren suurimmista eduista on kenttien jättimäinen koko, sillä esimerkiksi muuten hauskaa lipunryöstöä pelataan sen verran pienillä kentillä, ettei pitkän matkan aseita saati sitten ajoneuvoja pääse juuri hyödyntämään. Warfaressa kaikki on toisin, ja onkin huikeaa katsella, kun jättimäiset taistelukävelijät ja superpanssarit ottavat kunnolla yhteen.

Likaisia temppuja. Miksi tyytyä tavanomaiseen, kun voi vaikka paukauttaa pystyyn kaikkia hidastavan limakuution? Unreal Tournamentista löytyy jippoja joka lähtöön.

Tarkkaavaisempi lukija voi tässä vaiheessa ihmetellä närkästyneenä, miksi arvostelussa ei puhuta uusista aseista tai muistakaan muutoksista. Kuten jo arvostelun alussa totesin, niitä ei juuri ole. Parin pyssyn tulimoodit ovat vaihtuneet, ja ajoneuvojen ohjaustuntuma on uudenlainen, mutta yleisvaikutelma on silti turhankin tuttu. Peli tuntuu Unreal Tournament 2004:ltä, johon on lisätty pieniä virityksiä ja uusi grafiikkamoottori, mikä ei välttämättä ole kaukana totuudesta.

Uusi grafiikkamoottori sinänsä voi olla monille se suurin pettymyksen aihe, sillä ennakkoon Unreal Tournament 3:n piti olla pelimoottorin parasta mainosta ja nostaa nettiräiskinnät uudelle tasolle. Niin tavallaan tapahtuukin, sillä parhaimmillaan peli on upean näköinen. Valitettavasti huikeus tuo mukanaan takkuavan ruudunpäivityksen, joten kilpailuhenkiset pelaajat joutuvat karsimaan yksityiskohtia. Tällöin jäljelle jää vain räikeitä värivaloja.

Unreal Tournament 3 on kiistämättä hyvä räiskintäpeli. Jos tykkää nopeatempoisesta sinkohipasta, peli iskee varmasti kuin Redeemer päin näköä. Toisaalta pelin kohderyhmä on varmasti pelannut Unreal Tournament 2004:n puhki ja huomaa toiston ja uudistusten vähyyden turhan selvästi. Ainakin minuun taisteluväsymys iski nopeasti ja huomasin toivovani, että peliin olisi ammennettu edes jotain vaikutteita genreä kehittäneistä peleistä.

Miikka Lehtonen... on aina pitänyt Unrealista enemmän kuin Quakesta.