Pelityyppi: 3D-räiskintä- ja toimintapelit
Julkaisija/kehittäjä: EA / Crytek
Kotisivut: http://www.ea.com/crysis
Laitteistovaatimukset: Windows XP, 2,8 GHz:n prosessori, 256 Mt:n DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain, 1 Gt keskusmuistia
Testattu: Windows Vista/XP, Intel Core 2 Duo E6600+, GeForce 8800 GTS, 2 Gt keskusmuistia
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: -

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Jos lähtisimme tekemään listaa vuoden odotetuimmista ja puhutuimmista pc-peleistä, Crytekin Crysis olisi selkeästi kärkipäässä. Ensimmäisistä kuvista ja trailereista saakka peli on villinnyt pc-miesten mielikuvituksia, mutta samalla se on myös aiheuttanut paniikinomaisia kouristuksia kukkaron tienoilla. Ennakkokohu on pyörinyt lähes yksinomaan pelin huikean grafiikan ja sen pelikoneille asettamien vaatimusten ympärillä, mutta siinä sivussa monilta on mennyt ohi kauniin pinnan alla piilevä mahtava peli.

Crytekin toimitusjohtaja Cevat Yerli tiivisti pelin luonteen mainiosti amerikkalaisen GFW-lehden viikoittaisessa podcastissa. Hänen mukaansa Crysis on kuin supermalli, joka hurmaa välittömästi jokaisen läsnä olevan ulkonäöllään. Kun tyttöön tutustuu tarkemmin, käy ilmi, että hän on myös Mensan jäsen. Vaikka Crysis ei aina aivan nerouteen asti ylläkään, vertaus toimii.

Vaikeutta peliin. Vaikeustason nostaminen poistaa ruudulta tähtäysapuja ja pistää viholliset puhumaan aitoa koreaa. Koitapa sitten arvata, mitä he suunnittelevat.

Pelin huikea grafiikka ei ole suotta ollut se suurin puheenaihe, sillä kyseessä on vaatimattomasti kaikkien aikojen näyttävin videopeli. Graafisen tykityksen saralla Crysis onnistuukin miltei jokaisella osa-alueella. Hahmomallit ja tapahtumapaikkana toimivan paratiisisaaren maisemat ovat geometrialtaan huikeita, eikä animaatiokaan jätä toivomisen varaa.

Filtterit ja jälkikäsittely toimivat myös mainiosti, sillä peli ottaa täyden hyödyn irti uusimpien näytönohjainten ominaisuuksista. Esiin loihditaan upeita pilviä, näiden raoista pilkistävää auringonpaistetta, miltei fotorealistista savua ja tukku erilaisia elokuvamaisia efektejä.

Yhteisvaikutelma on käsittämättömän komea. Kun hiipii hiljaa sademetsän kätköissä ja tuulessa heiluvien puiden lehtien läpi heijastuva auringon kaje leikittelee aseen pinnalla, käy selväksi, ettei tällaista ole aiemmin nähty. Upean grafiikkamoottorin avulla loihditaan myös esiin ikimuistoisia hetkiä, kuten maihinnousu vihollisalueelle juuri aamun kynnyksellä. Hetkittäin oli pakko pysähtyä hengähtämään ja ihailemaan auringonnousua, joka sai ohikulkijat kuvittelemaan sen olevan elokuvapätkä oikeasta tapahtumasta.

Bad Companyn kaipuuta. Vaikka puut kaatuvat ja maastoa palaa, panssarivaunutkaan eivät pysty tuhoamaan suurempia rakennuksia.

Ylisanoja pelin graafisista elämyksistä voisi vuodattaa vaikka ensi vuoteen saakka, mutta valitettavasti ne eivät täsmäisi monenkaan pelaajan käytännön kokemuksen kanssa. Testikäytössä olleella laitteistolla peli pyöri toiseksi parhailla detailitasoilla kohtalaisen pelattavasti, joskin taistelutilanteet vaativat usein efektien karsimista. Sellaista pelikonetta ei ole vielä tehtykään, joka pyörittäisi Crysistä siedettävästi maksimidetaileilla, eikä tämä ole suinkaan liioittelua. Peli on nimittäin suunniteltu tulevaisuutta silmälläpitäen. Crytekin pojat toivovatkin, että palaamme pelin pariin vuoden tai parin päästä, jolloin koneemme pystyvät pyörittämään sitä täydellä vauhdilla.

Ei kuitenkaan kannata masentua, sillä vaikka yksityiskohtia on karsittava, Crysis näyttää todella upealta. Vuoden 2007 teknologiaa edustava pelikone pystyy pyörittämään peliä juohevasti, ja omien laitteidensa grafiikkaa kehuvat konsolimiehet hiljenevät kertalaakista .

Älä karsi liikaa. Jos pelin fysiikkamoottoria rampauttaa liikaa, viheliäisimmätkin hökkelit muuttuvat kivikoviksi linnoituksiksi, jotka eivät kaadu singollakaan. Tämänkaltainen kiva jää silloin väliin.

Kun leukaluut on keräilty lattialta ja peli on viritetty pyörimään yli 5 FPS:n vauhdilla, supermallin ulkonäön alta paljastuu jos nyt ei Mensan jäsenyyttä niin ainakin korkeakoulututkinto.

Filippiineillä tapahtuu kummia. Pohjoiskorealaiset, nuo viimeiset kaiken pahan ruumiillistumat, ovat jyränneet tiensä eristetylle saarelle, jossa monikansallinen arkeologiryhmä suoritti kaivauksiaan. Kaikki saaren asukkaat kahta amerikkalaisarkeologia lukuun ottamatta pakkoevakuoidaan, joten jotain suurta on tekeillä. Jenkkien hyvinvointi on uhattuna, joten Setä Samuli reagoi nopeasti ja lähettää paikalle jotain miestä väkevämpää - huippumoderneihin taistelupukuihin sonnustautuneita erikoisjoukkoja.

Puolesta tusinasta kivenkovasta ammattimiehestä koostuva Raptor Team -yksikkö puolta Korean armeijaa vastaan ei kuulosta ennakkoon reilulta asetelmalta, mutta Raptoreilla on päällään jenkkien miljardiluokan sotilasbudjetilla kehitetyt nanomuskeli-puvut. Virtaviivainen puku pitää sisällään huippuoptiikan lisäksi rykmentin piskuisia nanoideja, jotka mahdollistavat neljän erikoistilan käytön. Puvun voi säätää tarjoamaan suojaa, nopeutta tai voimaa sekä verhoamaan käyttäjänsä näkymättömäksi. Tässä piilee myös pelin juju.

Itse Crysis on edeltäjänsä Far Cryn tavoin sangen avoin ja vapaamuotoinen räiskintäpeli, jossa tehtävät ovat kiinteitä ja ennalta määriteltyjä mutta niiden suoritustavat ovat täysin pelaajan valittavissa. Pelin ja puvun mahdollisuuksia kuvaa parhaiten esimerkki, jossa päähenkilömme hyökkää korealaiseen tukikohtaan.

Soluttautuminen tapahtuu luonnollisesti näkymättömänä. Jos Nomad liikkuu hitaasti, häntä on käytännössä mahdoton havaita, joten hän voi paikallistaa kaikki tukikohdan ulkopuolella patsastelevat korealaiset ja vieläpä välttää taivaalla kaartelevan helikopterin katseen. Ensin tarvitaan pieni harhautus, joten raketinheitin nousee olalle ja tukikohdan bensa-asema lähtee taivaan tuuliin. Paineaalto kaataa saman tien pari lähellä ollutta hökkeliä ja lennättää korealaisen jeepin suoraan läheisen konekivääripesäkkeen päälle, jolloin autosta valuva bensa syttyy tuleen.

Nyt tukikohdassa on täysi häly, joten puvun toimintatila napsahtaa vauhtimoodiin. Nomad ylittää kylää ympäröivän aukion parissa sekunnissa ja suojautuu taas muurin viereen. Muuri muuttuu voimamoodissa käteväksi heittoaseeksi, jolla korealaisten tähystystorni romahtaa helposti. Tornin asukki selviää, joten onneton siepataan mukaan ihmiskilveksi.

Kuvankaunis. Parhaimmillaan Crysis näyttää maalaukselta tai esirenderoidulta mainoskuvalta.

Eteneminen jatkuu ripeästi, kiitos erinomaisen aseistuksen. Aseen tähtäin vaihtuu napsauttamalla punapisteoptiikasta kunnon kiikariin, jolla vihollisia voi kurittaa kauempaakin - varsinkin jos vakauttaa kättään lisää vaihtamalla puvun voimatilaan. Jos olisin halunnut toimia hiljaisemmin, olisin voinut myös ammuskella lamauttavia ja täysin äänettömiä tainnutustikkoja tai vaihtaa aseeseeni tehoa laskevan äänenvaimentimen.

Korealaisten tukikohta on pian vain pino raunioita. Puvun tiloja hienosäätämällä Nomad loikkii muurien yli, ryömii näkymättömänä uuteen tuliasemaan ja vainoaa väsymättä vihollisiaan. Jos omiin tuleekin pari osumaa, se ei paljon haittaa - kun piiloutuu hetkeksi, puvun energia palautuu täysin ja taistelu jatkuu taas sujuvasti.

Peli on myös suunniteltu puvun tarjoamat mahdollisuudet mielessä, joten vaikka tapahtumapaikat ja reitit ovat ennalta määrättyjä, ne ovat laajoja ja tarjoavat paljon mahdollisuuksia. Aggressiiviset rynnäköt, salavihkainen vaaniminen ja sadistinen lähitaistelu ovat kaikki mahdollisia, joskin tosi mies yhdistelee sujuvasti ja nopeasti kaikkia kolmea.

Up your Arsenal. Asevalikoima on tavallista rynkky-haulikko-sinko-osastoa, mutta aseissa on tuntumaa ja niitä pystyy lisäksi virittelemään. Se pelastaa paljon.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että elo Crysiksen parissa ei ole aina puhdasta auringonpaistetta ja avoimen pelimaailman riemua, sillä ongelmiakin löytyy. Vaikka edistystä Far Cryn päivistä onkin tapahtunut, antiikkiset juuret tuntuvat edelleen hetkittäin.

Vihollisten tekoäly on pääasiassa erinomaisen realistista. Korealaiset reagoivat nopeasti ja sujuvasti erilaisiin tilanteisiin, nielaisevat harhautuksia ja kävelevät mukavasti pelaajan virittämiin ansoihin. Näinä hetkinä onkin puhdasta riemua ottaa yhteen vaikkapa kymmenmiehisen partion kanssa, jolloin puvun ominaisuudet ja pelaajan mielikuvitus haastetaan äärimmilleen.

Toisaalta joskus koko homma laukeaa käsiin. Pusikossa kykkivä korealainen havaitsee ryömivän pelaajan kilometrin päästä ja tekee hälytyksen, jolloin ilmeisesti telepaattiset jeeppikuskit suhaavat pelaajan perään hetkessä. Sama psyykkinen koulutus näkyy myös vihollisten mehiläisparvea muistuttavassa kollektiivisessa tietoisuudessa. Jos vartija kaatuu metsässä eikä kukaan ole kuulemassa, mikä ääni siitä lähtee? Tässä tapauksessa hälytyssireenin ulina, sillä jollain konstilla miehen asetoverit havaitsevat tapahtuneen kauheuden kilometrien päästä, ja taas persnahka kärventyy. Näin ei käy aina, mutta silti liian usein.

On myös todettava, että Crysis on eräs vuoden skitsofreenisimmista pelijulkaisuista. Ensimmäiset kolme viidesosaa ovat puhdasta riemua avoimessa pelimaailmassa ratkiriemukkaiden korealaisten seurassa. Ilo loppuu kuin veitsellä leikaten, kun korealaiset vaihtuvat tylsiksi avaruusolennoiksi ja avoin pelimaailma rajoittuneeksi tunnelijuoksuksi tai jeepin konekivääritornissa istumiseksi. Mukana on myös ennätyspitkä ja -tympeä saattotehtävä, joka aiheuttanee useammankin sydäninfarktin puhtaalla raivostuttavuudellaan. Jos en olisi pelannut peliä arvostelua varten, minun Crysikseni olisi loppunut siihen, sillä sen verran puisevaksi touhu menee.

Tympeyden trilogian kruunaa pelin loppu - tai oikeammin sen puute. Crysis on suunniteltu trilogiaksi, mutta joku olisi voinut kertoa Crytekin pojille, että myös trilogian osilla pitäisi olla omat loppunsa. Nyt peli loppuu kuin kesken lauseen.

Hyppää rattiin. Nomad ei ole maan vanki, vaan hän voi ohjata kaikenlaisia kulkupelejä, jotka vaihtelevat romupakusta huippumoderneihin hävittäjiin.

Crysiksessa on myös moninpeli, joka muistuttaa ensisilmäyksellä Battlefield-pelisarjaa. Eri osapuolet kilpailevat kentällä olevista kiintopisteistä. Lopullinen tavoite on tuhota vihollisen tukikohta, minkä voi tehdä esimerkiksi ydinaseilla, jotka saa käyttöön valloittamalla kaikki muut kiintopisteet.

Battlefield-kaavaa piristetään Counter-Strikestä tutulla ostosysteemillä, jossa jokainen ostaa omat aseensa ja myös ajoneuvonsa. Näin vältetään Battlefieldistä tuttu ilmiö, jossa vesipäät istuvat itkemässä kiitoradan vieressä, kun ilkeät pojat veivät muka heidän lentokoneensa.

Yksinpelistä tutut pukuvoimat toimivat toki myös moninpelissä, mikä antaa pelille todella persoonallisen yleisilmeen. Testijakson aikana pelaajat eivät olleet vielä päässeet sinuiksi pelin salojen kanssa, joten moninpeli oli melkoista koohottamista. Se myös kärsi pelin kovista rautavaatimuksista. Deathmatch ei ole kivaa, jos ruudunpäivitys putoaa yksinumeroiseksi.

Crysis on ikävä peli arvosteltavaksi, sillä se on - ainakin alkupuoliskollaan - todella persoonallinen kokemus. Avoimuus tuo mukanaan huikean määrän potentiaalia ja vaihtoehtoja, joiden avulla jokainen voi luoda sen ikioman, persoonallisen Crysis-elämyksensä. Itse nielaisin koukun siimoineen päivineen ja pelin hyvät hetket, jotka kestivät reilut kahdeksan tuntia, hurahtivat läpi yhdessä unettomassa yössä. Siihen se peli miltei tyssäsikin.

Crysiksen loppupuolisko on kuitenkin sen verran unettavaa ja tympeää puuhaa, ettei se voi olla vaikuttamatta pelin jälkeensä jättämiin tuntemuksiin. Onkin todettava, että mikäli Crytek olisi pystynyt jatkamaan alkupuolen meininkiä loppuun asti, Crysis olisi vakavasti otettava kandidaatti vuoden peliksi ja arvosana olisi useita pisteitä korkeampi. Surkeasta lopusta huolimatta Crysis on kivikova räiskintäpeli, joka kannattaa ehdottomasti kokea. Se muistuttaa siitä, miten hyviä pc-pelit voivat parhaimmillaan olla.

Miikka Lehtonen... on katkera, koska hänen paratiisilomansa loppui kesken tylsään muukalaisinvaasioon.