Hellgatea on tehty pitkään ja hartaasti sekä suuren hypen siivittämänä. Pelinhän on siis oltava aivan loistava tai silkkaa kuraa.
Tuhottunakin Lontoo on kuollut paikka
 |
| Lähentelyä. Clippingistä ei turhaan välitetä. |
Taustatarinassa ainakin on imua. Geneerisen fantasiamaailman sijasta helvetin portti repeytyi lähitulevaisuuden Lontoon ylle. Kuin Blitzissä ikään, kaupunki pantiin matalaksi henkiinjääneiden lymytessä metroasemilla.
Mutta koska kyseessä on raiteilla etenevä toimintarytke, ei sillä tarinalla ole niin väliä. Juoni on ja pysyy yhdentekevänä hidasteena luolastojen nuohoamisen välissä.
Seikkailussa hyödynnetään ajoittain tuttuja paikkoja, metroasemat lienevät alkuperäisten mukaan tehtyjä, mutta British Museum oli mielestäni oikeasti isompi. Parhaimmillaan näkymät taivaalla leijuvine lonkero-otuksineen ovat ihan näyttäviä.
Toisaalta pelissä kompataan paljon satunnaisesti luotuja sisätiloja, joiden kiinnostavuus jättää toivomisen varaa. Kiinnostamattomuutta lisää harmaa yleisilme, joka varsinkin alussa on hyvinkin häiritsevää. Juuri ennen arvostelun kirjoittamista pamahti mittava päivitys, jonka jälkeen värimaailmakin on vaikuttanut eläväisemmältä, mutta se voi olla sattumaa.
Äänimaailma komppaa mukana ja vaihtuu tilanteen mukaan. Aseet ovat ehkä hieman nuhaisen olisia, muuten äänissä ei ole valittamista.
Hellgatea on haukuttu keskeneräisenä julkaistuksi, ja ironisesti viimeisimmän päivityksen numero oli 0.5. Itselläni peli ei kaatuillut, mutta perusasetuksilla saattoi hyytyä pahasti kun ruudulla alkoi tapahtua.
Lintu vai paladiini
 |
| Demppari jyrää kohti. Loitsuefekti lisää edes vähän väriä tylsän harmaaseen maailmaan. |
Peliä vaivaa myös tietty epämääräisyys tyylinsä suhteen. Sekaan on selvästi ujutettu kieli poskella tehtyjä hahmoja omituisine höpinöineen, mikä entisestään vähentää tarinan kiinnostavuutta. Ulkomaailma on joko rähjäistä kellaria tai pirstottua katunäkymää, mutta tukialueina toimivat metroasemat muistuttivat lähinnä hiljaista trendiklubia.
Mutta jupinat sikseen, mättämäänhän tänne on tultu. Demoninpilkontaan on tarjolla kuusi luokkaa: Vartija, Miekkamestari, Manaaja, Velho, Tarkka-ampuja ja Pioneeri. Kuten huomaatte,
Hellgaten manuaali on käännetty suomeksi.
Vartija on jokapojan tankki, joka tykkää olla vihollisten ympäröimä. Miekkamestari huiskii kahdella aseella ja on kaikkien wannabe-ninjojen suosikki. Tarkka-ampuja ja Veho rätkyttävät vihulaisia kauempaa, kun taas Manaaja ja Pioneeri hankkivat pikkupiruja tai droideja tekemään likaisen työn.
 |
| Valinnanvaraa riittää. Siis hahmon ulkonäön suhteen. Muu kehitys onkin vähän rajoittuneempaa. |
Kaikilla on oma taitopuunsa, jossa joko kehitetään vanhoja taitoja tai napsitaan uusia kun tasot antavat myöten. Hauskasti esimerkiksi tarkka-ampujalle käsikranaatin viskely on opittava taito, eikä murkuloita tarvitse kanniskella mukana. Aseista ei toisaalta lopu luodit muutenkaan, mikä on ihan hyvä pelitekninen ratkaisu.
Kaiken kaikkiaan taitopuut ovat hieman innottomia, taitoja harvoin halusi kehittää korkeammalle tasolle eikä edempänä siintänyt mitään megaskilliä, joka olisi pakko oppia.
Lootti on kuningas
 |
| Zombille miekkaa. Lähitaisteluhamoja kannattaa pelata kamera selän taakse vedettynä. |
Tällaisissa hahmomanagerointipeleissä tärkeintä on kuitenkin hahmon tuunaus ja kolea blingi. Tässä suhteessa
Hellgate loistaa. Kamaa on vaikka kuinka, ja sitä voi virittää monin eri tavoin. Näppäränä ideana hyödyttömät esineet voi pilkkoa resursseiksi, joilla sitten voi rakennella uusia tavaroita tai pimpata entisiä. Rakas rynkkykään ei jää jälkeen, koska nanoahjo nostaa sen luokkaa vastaamaan hahmon tasoa. Tosin aseisiin pultatut lisäosat toimivat vain tietyn tasoisille aseille, joten päivityksen jälkeen toimimattomat modit voidaan irrottaa de-modifikaattorissa ja panna aseeseen ehompaa lipasta, akkua tai rakettia. Näprättävää siis riittää.
Kun hahmo on loppuun asti viritetty, voi työn vielä viimeistellä väripurkilla, joka tekee sekalaisesta panssarikokoelmasta yhtenäisen näköisen. Ja sitten ei kun kokeilemaan purentaa. Asevaihtoehtoja voi tallettaa kolme erilaista, joiden välillä voi vaihtaa lennosta. Tämä on tarpeen, koska aseet saattavat tehdä eri tyyppistä vahinkoa tai tehota paremmin tiettyihin vastustajiin.
Tähtääminen sujuu hiirellä ja liike näppäimistöllä. Lähitaistelijat halunnevat pelata kamera olan taakse vedettynä, ammuskelijat suosivat first-person-näkymää.
Genren peruselementit parannusruiskeineen ja manapalloineen ovat tallella. Jäänteenä menneestä on tarve identifioida tavaroita sekä liian pieni inventaario. Vaikka tarpeettomat tavarat voikin pilkkoa, on usein edessä käynti kauppiaan luona, mikä henkilökohtaisen siirtolaitteen avulla. Modernia designia edustavat halomaiset latautuvat kilvet.
 |
| Bongaa Diablo-vitsi. Tavaroiden vertailu on esimerkillisesti toteutettu. |
Hellgate on jo etukäteen herättänyt huomiota systeemillään, jossa voi maksaa kympin kuukausimaksua, ja saada sitä vastaan kaikkea ekstrakivaa moninpelissä. Välittömin etu on isompi inventaario sekä mahdollisuus muodostaa klaaneja. Lisäksi tarjolla on kovempi vaikeusaste, hardcore-moodi, lisäkenttiä, erikoistapahtumia yms.
Ongelmana on vain se, että moninpeli ei oikein innosta. Fiksusti griefereistä on yritetty päästä eroon korvamerkitsemällä putoava lootti sekä tekemällä kaikista alueista ryhmäkohtaisia instansseja. Mutta kun hahmojen taidoissa on vain vähän toisia auttavia kykyjä, moninpeli muistuttaa vierekkäin pelattavaa yksinpeliä. Toki tekijöillä on mahdollisuus saada aikaan ihan loistavaa sisältöä myöhemmin, mutta ainakaan vielä moninpelin maksullisuus ei innosta.
Hellgate ei ole huono peli, ja sen heittää mielellään kerran läpi. Mutta uuteen läpipeluuseen toisella hahmolla ei enää kiinnostus riitä, saatikka että pelistä maksaisi kuukausimaksua.
Panu "Ego" Alku... voisi taas ottaa vähän
Diabloa.
