Settlers on kunniakas pelisarja, jonka edellinen osa yritti olla nokkela reaalistrategia ja tuuskahti rumasti turvalleen. Tämä uusin osa osoittaa, että muutoksen tarve on havaittu. Hyvää peliä kohti ei juuri ole päästy, vaan paikoitellen luiskahdetaan vielä syvemmälle jorpakkoon.
Saippuaoopperapelaamista
 |
| Rähinä joessa. Käyttöliittymän osat jäävät häiritsevästi näkyviin. |
Juoni on vanha tuttu, monellakin tavalla. Kampanjan tarina kertoo pikkukuninkaan pyrkimyksistä yhdistää hajanaiset kansat kaitsevan kätensä alle ja pieksää inha Punainen Prinssi ja hänen kurvikas käsikassaransa. Pelin ideana on tarjota leppoisaa kaupunginrakentelua kevyillä haasteilla maustettuna.
Alkuperäiset
Settlersit olivat kuuluisia monimutkaisista resurssiketjuistaan, joissa todella piti pohtia mihin myllyn ja leipomon sijoitti suhteessa vehnäpeltoihin. Vallalla lienee uskomus, että tällainen aivojen käyttö on nykypelaajalta liikaa vaadittu, sillä
Rise of an Empiressä, niin kuin kaikissa muissakin nykyisissä rakentelupeleissä, resurssiketjut ovat lyhyitä ja kansalaisten tarpeet on helppo täyttää.
 |
| Tässä valmistuu luuta. Työläisten puuhastelua voi seurata läheltä. Ajanvietettä sekin. |
Settlersin peruskaavaa on hieman rikottu pilkkomalla pelialue sektoreihin. Näitä alueita voi vallata pystyttämällä niihin linnakkeen. Tämä tarvitsee tehdä lähinnä jonkin resurssin saamiseksi, koska tilaa riittää muutenkin ja pelaajalla on vain yksi keskusvarasto, joka rajoittaa satelliittikylien perustamista. Jos alueella on jo omistaja, on hänen linnakkeensa ensin tuhottava. Tämä jostain syystä käynnistää itsetuhon kaikissa alueen muissakin rakennuksissa, mikä haiskahtaa pelisuunnittelijan tavalta päästä helpolla.
Kiireetön pelaustapa ja kevyet tavoitteet on kuitenkin säilytetty, mikä yhdessä pelaamisen tyhmistämisen kanssa johtaa siihen, että pelatessa saa lähinnä odotella resurssien kertymistä. Koemielessä tempaisin yhden tehtävän läpi aika tuplanopeudelle asetettuna, eikä se yhtään haitannut pelaamista edes taisteluissa.
Settlersiä voikin oikein sopivasti pelata jonkin muun tekemisen ohessa.
Hans Lankari
 |
| Muurinmurtaja työssään. Tosin portti on auki, koska vastustaja tunkee siitä tuhoamaan muurinmurtajaa... |
Jonkinmoinen uudistus on pelikentällä hilluva ritari, pelaajan käskyläinen. Tehtäviin lähtevän ritarin voi valita useasta erilaisesta, joilla kaikilla on omat erityistaitonsa. Oudosti yksi ritareista on taidoiltaan niin ylivoimainen, että kenenkään muun lähettäminen on vain tyhmää.
Ritarin paimentamisen on varmaan ollut tarkoitus antaa pelaajalle jotain tekemistä. Ainakin häntä pitää juoksuttaa ympäri karttaa alueita tutkimassa ja käymässä kauppaa liittolaisten kanssa. Fiksusti rahat ja kauppatavarat liikkuvat kartalla karavaaneina, joita voi suojata omilla joukoilla vastustajien varalta.
Ritarit on myös ylennettävä. Kun tietyt tavoitteet on saavutettu, ritarille annetaan komea arvonimi ja uusia rakennuksia avautuu rakennettavaksi. Koska vaatimukset ja rakennukset ovat aina samat, on kaupunki aina pakko rakentaa prikulleen samalla tavalla. Tämä pikku ominaisuus tappaa peli-ilon lopullisesti. Kaupunkia ei voi edes yrittää kehittää vaikkapa vain sotilastukikohdaksi, kun piirityskoneet vaativat kuitenkin paronin arvoa, joka puolestaan vaatii luutia.
Kolhot köriläät ja inhat ötökät
 |
| Marcuksesta tulee sheriffi. Sen ansiosta saan pystyttää kaupunkiin luutakauppiaan. Kyllä aateluudella on etunsa. |
Osa rakentelupelien viehätystä on omien kaupunkilaisten toilailujen seuraaminen. Tätä varten
Settlersissä on erityinen seurantanäkymä. Kansalaiset eivät vain tee mitään mielenkiintoista, eikä kulmikkaita malleja ole erityisen nautinnollista katsoa. Kun vielä törmäyksen havainnointi puuttuu ja hevoskärry suhahtaa kiveä kantavasta työläisestä läpi, alkaa epäillä grafiikassa mennyn aika matalasta aidasta yli.
Muutoin pelin ulkonäkö on peruslaadukasta. Myös äänet ovat peruskamaa, joka ei herätä intohimoja. Kun huomio kääntyy muuhun tekniseen puoleen, alkaa vaikutelma hiukan rispaantua.
Käyttöliittymä on vaikeaselkoinen ja sillä on paha tapa jättää ruutu ikkunoita täyteen. Myös kartalla liikkuminen reunaa vastaan puskemalla tuntuu toimivan huonosti.
Itselläni peli kaatui kerran, maailmalta on kantautunut tietoja useistakin bugeista. Kun pelin käynnisti ensimmäistä kertaa, se halusi ladata 102 megan päivityksen ennen kuin suostui toimimaan. Pientä hiomista olisi siis ollut varaa tehdä.
Settlersissä on moninpeli, mutta sitä ei pelaajien puutteessa päässyt kokeilemaan. Kilpailu sektoreista ja mahdollisuus väijyä vastustajan karavaaneja voisi tehdä moninpelistä kiinnostavaakin.
Turhaa ähellystä
 |
| Itsetuho käynnistetty. Sektorin valtaaminen tuhoaa kaikki rakennukset. Kukas sitä nyt valmiita rakennuksia haluaisikaan. |
Taistelu on puolivillaista. Käytössä on miekkamiehiä, jousimiehiä ja kolmenlaisia piirityskoneita. Minkäänlaisia kehittyneempiä taistelukomentoja ei ole, joten suurin lauma voittaa.
Esimerkkinä pelisuunnittelusta voidaan mainita soihdut. Yksiköillä on rajattu määrä soihtuja, joilla ne polttavat rakennuksia. Kun soihdut loppuvat, on niitä haettava kotoa lisää. Voi sitä riemua, kun tehtävän suorittaakseen saa vihollisarmeijan jo voitettuaan juoksuttaa omat joukkonsa kolme kertaa kartan päästä toiseen.
Loppujen lopuksi
Settlersin pilaa löysä tehtäväsuunnittelu. Olivatpa tavoitteet mitä tahansa, kun kehittää kaupunkinsa niin pitkälle kuin tehtävässä voi, muut tavoitteet hoituvat liki itsestään. Minkäänlaista luovuutta tai oivaltamista ei tueta, vaan pelaaminen muistuttaa numerovärityskirjan täyttämistä. Jo toinen hukattu tilaisuus Blue Byteltä.
Panu "Ego" Alku... hämmästelee nykyisten kaupunginrakentelupelien samanlaisuutta.
