Prisoner of Power on
Strugatskin veljesten scifi-kirja.
Galactic Assault on siihen löyhästi pohjautuva versio wargaming.netin
Massive Assault -pelisarjasta. Jos et ole koskaan kuullut mistään näistä, ei hätää. Strugatskien Noon-universumin ystäville peli saattaa olla pienoinen pettymys, koska kirjan kanssa sillä on nimistön lisäksi vähän yhteistä.
Hienoinen pettymys on luvassa myös niille, jotka luulevat kirjallisen lisenssin tarkoittavan laadukasta taustatarinaa.
Galactic Assaultin tarina on sekava ja tehtävänannot lyhyitä ja karuja.
Vähemmän puhetta, enemmän toimintaa
 |
| Käyttöliittymä on siisti ja huomaamaton. Tielle linnoittautunut ryhmä puolustautuu iltahämärässä tulevalta hyökkäykseltä. |
Loppujen lopuksi kyse on vain vuoropohjaisesta heksastrategiasta kevyellä scifi-päällysteellä. Tällaiset pelit olivat suosittuja 90-luvulla, kunnes maaginen termi RTS pyyhki niillä pöytää.
Galactic Assault yrittää vastaiskua reaaliaikastrategioiden omilla aseilla. Pelaaminen on helppoa ja nopeaa, maisemat ja yksiköt kohtuullisen näyttäviä. Käskyjä voi ketjuttaa, joten hitaiden yksiköiden kömpimistä paikalleen ei tarvitse jäädä odottamaan.
Ekstrahienoja hyökkäyksiä korostetaan action-kameralla, joka heittää näkymän johonkin omasta mielestään näyttävään kuvakulmaan. Jos kamera esimerkiksi seuraisi syöksypommittajaa, se saattaisi olla näyttävääkin, mutta nyt lähinnä kiinnostaa, miten kameran saa pois päältä.
Nojatuolistrategeja mielistellään moraalimallinnuksella, joka ajaa yksiköt taistelukyvyttömiksi. Ne eivät sentään itse säntäile karkuun, vaan pitävät kiltisti paikkansa linjassa. Kello käy ja sää vaihtelee, yöllä näkee huonommin ja mäen päältä taas on pitempi kantama. Perusasiat ovat kunnossa.
Pelissä on myös laaja avustustoiminto, joka huomauttelee muun muassa toimimattomista yksiköistä, yksikkötuotannon estymisestä tai vaarattoman yksikön ampumisesta.
Ohut punainen linja
 |
| Me jyrätään teitit. Vaalea alue kertoo, mihin voi ampua, ja numerot kuvaavat todennäköistä tulosta. Simppeliä ja siistiä. |
Pelin heksapohjaisuus tuo mukanaan muutamia erikoisuuksia. Yhteen heksaan mahtuu vain yksi yksikkö, ja omienkin yksiköiden läpi pääsee vain vaivoin. Tämän vuoksi yksi poterossa kyyristelevä Riitaoja pystyy estämään supertankin etenemisen. Toisaalta yksiköillä ei ole reaktiotulta, eikä Zone of Controlia muutenkaan tunneta, joten kun linjaan saadaan reikä, pari komppaniaa jalkaväkeä voi hurauttaa siitä läpi ja vieressä olevat viholliset vain vilkuttavat.
Tämä tilanahtaus ei sinänsä ole haitta, kunhan sen vain ymmärtää. Pelistä tuleekin shakintapaista liikehdintää, jossa toimintojen suoritusjärjestys on tärkeässä osassa.
Toinen merkittävä rajoitus on yksiköiden rakentaminen. Osapuolilla on yleensä yksi tukikohta, johon voi pultata korkeintaan kuusi tuotantorakennusta. Kukin rakennus tuottaa vain yhden yksikön vuorossa. Myös vaurioituneet yksiköt on tuotava tukikohdan luo korjattavaksi. Kun vielä otetaan huomioon, että kukin tukikohta tuottaa kierroksessa tietyn määrän resurssipisteitä ja näiden tuotantokierrostenkin määrä on rajattu, megalomaaniset tankkihyökkäykset jäävät vähemmälle.
Nimeni on Max
 |
| Rautakotka tulossa munimaan tappavat munansa. Suurin osa yksiköistä on peruskauraa, vain hulppeissa erikoisyksiköissä on hieman omaperäisyyttä. |
Pelissä on lyhyehkö 17 tehtävän kampanja, joka toimii samalla tutoriaalina. Neljään jaksoon jaettu tarina kertoo Maxim Kammererin tarinan. Amatöörikosmonauttimme ammutaan alas Saraksh-planeetan yllä, ja hän sekaantuu planeetan neljän hallitsevan valtion orwellilaiseen ikuisuussotaan rikkomalla "tuntemattomiksi isiksi" kutsutun kansan mielenhallintalaitteet.
Tai jotain sellaista. Strugatskien yhteiskuntakritiikistä ei pelissä ole paljoa jäljellä.
Tehtävät eivät ole kohtuuttoman vaikeita, ja vaikeustasoa voi säätää tehtävien välillä. Suurempi haitta on, että omaa joukkoaan ei voi säätää. Yksiköt seuraavat Maxia tehtävästä toiseen ja keräävät jopa kokemusta, mutta missään vaiheessa joukkojensa kokoonpanoon ei pääse vaikuttamaan.
Kun tehtävät on vielä rankasti skriptattu, jää oman strategian tarve vähemmälle, mikä on suuri sääli. Uudelleenpeluuarvoa ei juuri ole, koska tehtävät menevät aina samalla tavalla, kunhan oppii niksit.
Kampanjan lisäksi on 11 irtotehtävää sekä moninpelikarttoja, joita voi hinkata myös konetta vastaan. Ihmisvastustajalla Galactic Assault olisi todennäköisesti tiukkaa vääntöä, mutta peliseura oli harvassa.
Rimaa hipoen
 |
| Vihollisen panssarikärki on pysäytetty. Zoomaamalla pääsee lähelle katsomaan. Yksikkömallit eivät kuitenkaan ole mitenkään erikoisen näyttäviä. |
Kaikesta naputuksesta huolimatta
Galactic Assault ei ole huono peli. Kun mekaniikan sisäistää, pelaaminen on jouhevaa ja tekoäly pistää asiallisesti kampoihin. Scifi-teema on turhan pliisu eikä pidä kiinnostusta lainkaan yllä. Kampanjan voi kerran heittää läpi, mutta sen jälkeen pelilevy tuskin eksyy tietokoneeseen uudelleen.
Näin niukalla sisällöllä täyden hinnan pyytäminen pelistä tuntuu liioittelulta. Toisaalta
Galactic Assault perustuu
Massive Assault -pelisarjaan, joka on moninpelipainotteinen. Pelisarjan ystäville, joilla on pelikaverit valmiina, tämä on varmasti mukava uutuus. Meille muille on tarjolla paljon muitakin kiinnostavia pelejä.
Panu "Ego" Alku... sai tästä pelistä kimmokkeen kaivaa jälleen Panzer Generalin esiin.
