Aikaisemmin muun muassa useilla PlayStation-alustoilla ilmestyneestä
Twisted Metal -pelisarjastaan tunnettu Incognito on kehittänyt Sonyn uuden sukupolven konsolille sen ensimmäisen vain ja ainoastaan verkkopelaamiseen keskittyvän nimikkeen.
Warhawk loistaa silkalla moninpelipohjaisella hauskuudellaan niin kirkkaasti, että siihen tutustumista kehtaa suositella paatuneimmallekin pc-pelijäärälle.
Vaikka pelin nimi olisikin tuttu jo menneisyyden hämäristä, mistään taskulämpimästä vanhan kierrättämisestä ei tällä kertaa ole kysymys. Alkuperäisen ilmailusodankäynnin ympärille on rakennettu kokonaan uusi peli ja täysin uudenlaisin ottein.
Puhdasta verkkopeliä
 |
| Sotaa myös ilmassa. Warhawkissa jalkasotilaskin pääsee hävittäjän ohjaimiin. |
Kaikesta huomaa, että Incognito luottaa ensiluokkaisen toteutuksen kannattelevan
Warhawkia alusta loppuun asti. Peli kun ei esittele meille pelaajille varsinaisesti yhtään mitään uutta, vaan siihen on yksinkertaisesti tislattu kolmiulotteisten verkkoräiskintöjen parhaat ominaisuudet. Moniulotteiset pelialueet mahdollistavat vauhdikkaan toiminnan, monenlaiset taktiikat ja tiimipohjaiset vastustajan selätykset, pelin kontrollit on hiottu viimeisen päälle helposti omaksuttaviksi ja kerättävät aseet sekä lisukkeet leijuvat kaikki arcadehenkisesti erittäin näkyvillä. Myös visuaalinen pinta on virtaviivaisuudestaan huolimatta yksityiskohtaista, tarkoitukseen sopivaa ja kaunista katseltavaa.
Ruudulla tapahtuvaa toimintaa pohjustava, noin parin lauseen mittainen tarina on sekin riittävä, koska varsinainen painopiste sijaitsee jossain aivan muualla. Chernovan joukot ovat hyökänneet Eucadian valtioon valloittaakseen omansa takaisin, ja valloillaan riehuvasta sotatilanteesta kärsivät rauniokaupungit ja karun elottomat tienoot. Pelipalvelimelle kirjautuvat pelaajat heitellään vuoron perään rintamalinjan kummallekin puolelle, ja näin täysin satunnaisessakin pelisessiossa tasapaino säilyy koko ajan.
Globaalia toimintaa
 |
| Katse horisonttiin. Pelin piirtoetäisyys on saatu venytettyä todella huippuunsa. |
Warhawk mahdollistaa maksimissaan 32 pelaajan yhtäaikaisen riehumisen Eucadian sodan runtelemilla mailla. Varsinaisia - ja kookkaita - pelikenttiä on vain viisi, mutta pelaajien lukumäärän mukaan pelipalvelimen asetuksista voi helposti määritellä, mikä yksittäinen alue tietyltä kentältä on kerrallaan auki. Näin sotatantereen kokoa voi helposti pienentää, jos esimerkiksi haluaa sotia vain parin kolmen ystävänsä kanssa ilman koko pelin taantumista pelkäksi paikasta toiseen juoksenteluksi. Alueet ovat keskenään myös riittävän erilaisia, jotta tappomatsien, joukkuepohjaisten räiskintäturnajaisten, lipunryöstön ja alueiden valtaamisen järjestäminen mille tahansa kentälle toimii.
Archipelago on usean pienen, ilmassa kelluvan saaren rykelmä, Destroyed Capitol puolestaan nimensä mukaisesti raunioituneen valtion pääkaupungin pilvenpiirtäjien huipulle rakennettu rykelmä piilopaikkoja, Island Outpostin muodostaa kahden armeijatukikohdan väliin pingotettu saari, Eucadia on muutaman kylän sekä niiden välisen maaston muodostama alue ja Badlands taas syvien kanjonien repimä erämaa.
 |
| Pääpaino sanalla toiminta. Kerättävien lisukkeiden ja aseiden kuvakkeet ovat arcadehengessä värikkäitä ja selkeästi esillä. |
Jokaisessa kentässä piirtoetäisyys on todella päätähuimaavaa luokkaa, ja se vieläpä palvelee hyvin pelin tarkoitusta. Joukkueesta riippuen joko sinisellä tai punaisella merkitty vastustaja on helppo havaita jo kaukaa, joten kuolleita hetkiä peliin ei juuri pääse syntymään.
Peliä varten kehitetyn palvelinsysteemin ansiosta jokaisen pelaajan konsolista muodostuu
Warhawkia pyörittävä pelipalvelin. Kun tämä yhdistetään vielä Sonyn ylläpitämään palvelinfarmiin, pelaaminen pysyy aina yhtä tasaisen vauhdikkaana ja peliseuraa löytää varmasti globaalisti toimivasta ympäristöstä. Järjestelmä tukee myös oman peliporukan kokoamista, ja omat yksityisinä halutut peli saa helposti suojattua salasanalla.
Maalla ja ilmassa
 |
| Vaikka pääpaino onkin ilmasodassa, voi maassakin taistella lukuisten eri aseiden, jeeppien ja tankkien avulla. |
Alkuperäisen, aikoinaan jo ensimmäiselle PlayStationille ilmestyneen
Warhawkin ilmavien sotalintujen lisäksi uudessa pelissä soditaan nyt jalkaisin, jeepeillä, panssarivaunuilla ja lukuisilla ympäri kenttiä sijoitelluilla tykkitorneilla. Pakko myöntää, että pelkästään hävittäjien kanssa pelehtiminen, väistöliikkeiden harjoittelu ja ammuskelu ovat jo yksistään kokeilemisen arvoisia. Lentokoneista onkin tullut monen pelaajan suosikkeja, ja välillä tämä saattaa muodostua jo lieväksi rasitteeksi. Joskus olisi ollut hauska päästä kokeilemaan, miltä ainoastaan maan kamaralle sidottu taistelu maistuu - mutta virtaviivaisten hävittäjien puikkoihin tulee hypättyä kovin helposti. Kaikkien ajoneuvojen kontrollit ovat yksinkertaisia ja helposti hallittavissa.
 |
| Pelatessa kerätyillä pisteillä voi muokata lentokoneensa ja sotilaansa ulkoasua hyvin monipuolisesti. |
Peli antaa paljon anteeksi esimerkiksi törmäiltäessä ympäri kallioita, ja monesti äkkikuolema yllättääkin vain vastustajan nopean selätyksen ansiosta. Lentokoneita on mahdollista ohjata Sixaxis-ohjaimen liikkeentunnistuksen avulla, jolloin ohjainta kallistamalla myös hävittäjä kääntyy. Tämä taas vapauttaa arvokkaat sormet eri aseiden välillä vaihtelemiseen ja usein nopeasti ohitse olevissa ilmataisteluissa reagoimiseen.
Warhawkiin on vaikea suhtautua kriittisesti, koska se on viimeisen päälle hiottua ajanvietettä ja yksinkertaisesti niin hauskaa. Incognito näyttää kerta heitolla mallia siitä, miten pyörää ei todellakaan tarvitse keksiä uudelleen, jos valmiita osia yhdistelee pilke silmäkulmassa ja rautaisella ammattitaidolla. Ja jos esimerkiksi
Battlefield-pelisarja on entuudestaan tuttu, on
Warhawkin ohjaimissa kuin kotonaan.
Juha Wakonen... on jo viettänyt tämän pelissä enemmän aikaa kuin laki sallii.
Warhawk on nyt ostettavissa PlayStation Networkista. Kauppaversio julkaistaan syyskuun 19. päivä.