Pelityyppi: Strategia- ja sotapelit
Julkaisija/kehittäjä: Cryptic Comet
Kotisivut: http://www.crypticcomet.com/games/AE/armageddon_empires.html
Laitteistovaatimukset: Win 98/2K/XP/Vista, 800 Mhz suoritin (2 GHz suositeltu), 32 Mt näytönohjain (128 suositeltu), 256 Mt RAM, 200 MB kovalevytilaa
Testattu: Windows XP SP2, Intel Pentium 4 3,2-ghz, 1 Gt RAM, Geforce 7600GT 256Mt
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: -

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Laajakaistan yleistyminen on mahdollistanut pc-pelien sähköisen jakelun, jonka uranuurtajana ja suurimpana esimerkkinä toimii Valven Steam-palvelu. Joitakin vuosia sitten indie-pelien ja vähemmän kaupallisten lajityyppien ennustettiin pikkuhiljaa kuolevan, mutta sähköinen jakelu on pelastanut ne. Se tarjoaa itsenäisille ja pienille pelintekijöille oman kanavan peliensä julkaisuun - pelien, jotka muuten eivät ehkä koskaan näkisi kaupallista levitystä. Armageddon Empires on yksi tällainen peli.

Oman pelipakan koostaminen on korttipeliveteraaneille tuttua puuhaa.

Kun ihmiskunta vuonna 2025 kohtaa kaksi avaruuden lajia, on lopputuloksena täystuho. Keskenään galaktisessa sodassa olevat xenopodit ja älykkäiden koneiden imperiumi taistelevat raivokkaasti myös Maapallon hallinnasta ihmisten jäädessä pahasti jalkoihin. 99 prosenttia ihmiskunnasta tuhoutuu ja Maa muuttuu valtavaksi taistelukentäksi. 20 vuotta myöhemmin tähtien sodan painopiste siirtyy muualle ja Maapallolle jää vain hajanaisia sotajoukkoja kummaltakin osapuolelta.

300 vuotta myöhemmin Maapallon hallinasta sotii neljä osapuolta: ihmiskunnan eloonjääneet, mutanttien veljeskunta sekä xenopodien ja koneiden armeijoiden rippeet. Tämä on Armageddon Empires.

Pelissä heitetään paljon noppaa ja tuloksia pääsee usein myös muuntelemaan.

Armageddon Empires on pelinä äärimmäisen mielenkiintoinen vuoropohjainen kortti- ja strategiapelin yhdistelmä. Pelatessa hämmästelee, kuinka laaja-alainen peli oikeastaan on ja kuinka hyvin eri osa-alueet pysyvät yhdessä. Monimutkaisuutta ei kuitenkaan voi välttää ja tekemistä riittää niin, että aloittelijaa hirvittäisi.

Opettelukynnyksen ensi porras on korkea, todella korkea.

Peliä pelataan heksaruutuisella pelikartalla, jonka tietokone luo satunnaisesti joka kerta. Kartan koon voi valita kolmesta vaihtoehdosta. Vain osapuolten aloitusruudut ja mahdolliset lisäruudut ovat valittavissa.

Kartta esittää pääsääntöisesti tuhoutuneen Maan autiomaata, josta löytyy sieltä täältä kylä, kaupunkien raunioita ja vuoristoa. Tavoitteena on muiden osapuolten tukikohtien valtaaminen oman armeijan avulla - tai tuhoaminen.

Pelattavissa on neljä eri osapuolta omine yksiköineen ja erikoisuuksineen: ihmisten viimeinen imperiumi tankkeineen ja panssaripukuineen, mutanttien veljeskunta jättiläisineen ja liskoineen, koneiden valtakunta kyborgeineen ja muine Terminator-elokuvista lainattuine sotakoneineen sekä xenopodit, ulkoavaruuden niljaiset Cthulhu-muukalaiset biomekaanisine joukkoineen.

Sankaritiedemiehet voivat kehitellä biogenetiikka, teknologiaa tai taktiikkakortteja. Miten olisi pikku ydinpommi?

Peliä pelataan vuoropohjaisesti. Kuten lähes kaikki pelin toiminnot, myös vuorot määräytyvät nopanheittojen mukaan. Aloite on näin joka vuoro satunnaista, vaikka siihen voikin vaikuttaa maksamalla resursseja lisänopista. Tämä lisää peliin mukavaa arvaamattomuutta etenkin silloin, kun aikoo hyökätä vihollisen kimppuun: riittävätkö rahkeet niin sanottuun tuplakierrokseen, vai suosiiko onni aloitteessa vastustajaa?

Kaikki pelaajan käyttämät yksiköt, sankarit ja rakennukset ovat kortteja, joita vedetään pelaajan itse kasaamasta pakasta. Kortteja pelataan "kädestä" ja muutetaan ne näin toiminnallisiksi yksiköiksi. Torjuntahävittäjät taas aktivoituvat automaattisesti kädestä, jos sellainen vihollisen ilmahyökkäyksen kohdalla löytyy.

Huolto on tärkeä osa voittoa. Huoltoalueen kasvattaminen vaatii etätukikohtia.

Kortit eivät luonnollisesti ole ilmaisia pelata, vaan vaativat tietyn määrä eri resursseja ja toimintapisteitä. Kaikki, mitä vuorossa voi tehdä, vaatii toimintapisteitä, oli sitten kyse armeijoiden liikuttamisesta, uusien korttien vetämisestä pakasta tai korttien pelaamisesta. Toimintapisteitä saa tietyn määrän joka kierroksen alussa aloiteheiton mukaan ja jonkin verran lisää tietyillä sankareilla tai rakennuksilla.

Resursseja saa keräämällä niitä erilaisten rakennusten avulla ruuduista, jotka niitä tuottavat. Koska halutunlainen aloitusruutu tulee pelipakan mukana, on pelaajalla alusta pitäen käytössä tasainen määrä resursseja joka vuoro. Näin heti aluksi on tärkeää se, kuinka resurssejaan ja korttejaan käyttää.

Ihmisten ja koneiden ilmavoimat ovat pelottava asia.

Pelipakkansa voi rakentaa tietyn pisterajoituksen mukaisesti. Korteilla on pistearvo, joka sotayksiköissä liittyy niiden tehoon. Niinpä pakkansa voi koostaa esimerkiksi muutamasta kovasta ja kalliista yksiköstä, monista halvoista ja arvoiltaan heikommista yksiköistä tai niitä keskenään tasapainottelemalla. Eri osapuolten korteissa on tietenkin eroja, joten pakkojen rakentamiseen ja hiomiseen voi kuluttaa lähdes loputtomasti aikaa.

Yksiköiden lisäksi tärkeitä ovat erilaiset sankarit. Sankarit voivat johtaa isompia armeijoita ja tarjoavat erilaisia erikoiskykyjä niin taisteluissa kuin niiden ulkopuolellakin, kuten salamurhausta ja sabotointia.

Lisäksi tietyt sankarit pystyvät kehittämään teknologia- ja taktiikkakortteja. Taktiikkakortteja käytetään taisteluissa nopanheittoihin vaikuttamaan, teknologiakortteja taas liitetään yksiköihin ja rakennuksiin erilaisia bonuksia antamaan. Voipa teknologiakorteilla kehittää myös ydinohjuksen, jolla vastustajan tukikohdan saa tuhottua.

Kaikkiaan pelissä on yli 200 erilaista yksikkö- ja yli 75 sankarikorttia neljän eri puolen kesken jaettuna. Sotayksiköillä on tietyt perusominaisuudet, kuten hyökkäys, puolustus, osumapisteet ja niin edelleen. Sen lisäksi niillä voi olla erilaisia erikoiskykyjä, joita pelistä löytyy kaikkiaan yli 80 erilaista.

Koneiden armeija valmiina marssiin. Robottikolossi takapihalla on ikävä yllätys viholliselle.

Esimerkiksi Assault-kyky antaa lisänoppia hyökkäykseen, mutta vähentää hyökkäävän yksikön puolustusnoppia kierroksen ajaksi. Breakthrough-kyvyllä saa taas lisähyökkäyksen vihollisen takariviin, jos ensimmäinen hyökkäys eturiviin onnistuu.

Taisteluissa joukot ryhmitetään etu- ja takariviin ja vuorotellen toimitaan yksikkö kerrallaan. Perushyökkäyksessä heitetään noppia hyökkäysarvon verran ja verrataan tulosta puolustavan yksikön puolustusarvon nopanheittoihin. Nopanheittoihin voi vaikuttaa taktiikkakorttien lisäksi myös johtavan sankarin kohtalopisteillä.

Taistelu on pääasiallisesti sekä toimivaa että hauskaa, mutta suurten ja hyvin tasaväkisten armeijoiden taistelu voi muuttua melko puuduttavaksi ja hitaaksi puuhkaksi.

Mutanttien joukot koostuvat kaikenlaisista...mutanteista. Ei kuitenkaan X-Men -sellaisista vaain rumista jäteistä.

Jos peli tekstin perusteelta tuntuu monimutkaiselta, se myös todella on sitä. Pelissä on niin paljon liikkuvia osia, että aluksi sen parissa on aivan hukassa, vaikka olisi kuinka kova strategiapelien pelaaja. Yksi pelin suurimmista miinuksista onkin opetuspelitilan täydellinen puuttuminen.

Tässä pelissä ohjekirjan lukeminen on pakollista. Tekstivoittoinen ohjekirja sattuu lisäksi olemaan melko raskasta tavaraa, mutta kun muutamat peruskysymykset on selvitetty, voi peliä alkaa pelata tosissaan.

Pelin alussa pelaaja tietää vain aloitusruutunsa sisällön. Kaikki muu on tutkittava, mielellään viereisiin ruutuihin ja välillä kauemmaksikin näkevillä tiedusteluyksiköillä. Karttaa tutkiessa saattaa löytää resurssikätköjä, hylättyjä tukikohtia ja erikoisrakennuksia sekä resursseja tuottavia ruutuja. Kartalla on myös useita puolueettomia armeijoita ja tukikohtia, jotka voi tuhota, jättää rauhaan tai yrittää käännyttää omalle puolelle. Tekemistä siis riittää, vihollisista puhumattakaan.

Taktiikkakortteja ei ole pakko kehittää, mutta niillä voi saada ratkaisevan yliotteen taisteluissa.

Tärkeintä on löytää vihollisen tukikohta ja rakentaa omista rakennuskorteista tai kartan tukikohtia löytämällä huoltoketju, joka yltää lopulliseen hyökkäykseen vihollistukikohdan kimppuun. Huoltolinjojen ulkopuolella omat armeijat nimittäin kärsivät miinuksia ja liikkuvat hitaasti. Tukikohdista voi myös lähettää ilmaiskuja ja ohjuksia, jos niiden kortit vain löytyvät kädestä.

Pelata voi jopa kolmea tekoälyvastustajaa vastaan yhtä aikaa, mutta minkäänlaista moninpeliä ei ole, vaikka peli suorastaan huutaa sellaista. Tekoälyn tasoa ei myöskään voi säätää, mutta pääsääntöisesti se osaa asiansa. Tekoäly ei tekijöiden mukaan "huijaa", vaan sitä koskevat samat säännöt kuin pelaajaakin. Niinpä ensimmäinen kontakti vihollisiin on yleensä niiden tiedusteluyksiköt. Jos onnistuu pitämään tukikohtiensa sijainnin salassa, on pelaajalla iso etu tekoälyä vastaan.

Tiedustelu on tärkeä osa peliä. Mitään ei näe, ellei sitä joku yksikkö havaitse. Heikot tiedusteluyksiköt ovat tärkeä osa pelaajan sotakonetta.

Armageddon Empiresin indie-tausta näkyy selvästi. Käyttöliittymä on kankea ja vähän ankeakin, mutta sen toimivuutta on onneksi paranneltu päivityksillä. Pelisuunnittelu toimii kuitenkin yllättävän hyvin koko monimutkaisessa kokonaisuudessaan. Tekijöiden rahkeet ovat silti selvästi loppuneet kesken ja muutama tärkeä osa-alue jää puuttumaan. Moninpelin puute jo mainittiinkin, mutta myös varsinaisen kampanjatilan puute ja erilaiset voittotavoitteet jäävät harmittamaan. Vaikka karttojen kokoa ja muita peliin vaikuttavia osa-alueita tekoälyn tasoa lukuun ottamatta voikin muutella, on tavoite joka pelissä lopulta sama: vihollistukikohdan tuhoaminen. Samalla pelien alku on aina yhtä hidasta. Pieni vaihtelun mahdollisuus olisi tässäkin tehnyt terää.

Näistä puutteista huolimatta kyseessä on mielenkiintoinen peli. Etenkin korttipelimekaniikka toimii loistavasti. Neljän eri puolen pakkojen koostaminen ja kokeilu sekä itse taistelut pitävät pelin mielenkiintoisena.
Suuri plussa tulee myös pelin taiteesta. Korttien ja pelitapahtumien taide on sen verran tasokasta, että peli voisi aivan hyvin olla myös oikea keräilykorttipeli.



Armageddon Empires voi helposti viedä mukanaan, jos sille antaa mahdollisuuden. Se ei taatusti tule koskaan kiinnostamaan suurempaa yleisöä, mutta tosistrategeille ja keräilykorttipeliharrastajille se voi pienestä rosoisuudestaan huolimatta olla kiinnostava tuttavuus. Kovan opettelukynnyksen jälkeen omia eri puolten pelipakkoja jaksaa hioa ja testata kerta toisensa perään. Lisäksi tekijät päivittävät peliä ahkerasti, joten toivo esimerkiksi moninpelimahdollisuudesta on olemassa.

Pelin demon voi ladata tästä. Koko pelillä on hintaa vajaat 30 euroa. Heti aluksi kannattaa ladata pelin viimeisimmät päivityksen ja demopakat.

Miika Huttunen... on vanha kortti- ja lautapeliveteraani.