Hulluus on päivän sana mainion
The Elder Scrolls: Oblivionin ensimmäisessä täysimittaisessa lisälevyssä. Merelle aukeaa outo ovi, jonka läpi pelaaja kulkee. Kun lyhyen haastattelun jälkeen huoneen seinät sulavat perhosiksi ja lentävät taivaan tuuliin, pelaajalle käy nopeasti selväksi, ettei vanhoihin totuuksiin kannata enää luottaa.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä lepolomasta järjen tuolla puolen, vaan pelaaja on tuotu hulluuden maille tiettyä tarkoitusta varten. Isäntänä toimii Sheogorath, ulottuvuuden hullu kuningas, jonka mielettömyyden kahta osa-aluetta maa heijastaa. Sheogorathin ja hänen maailmansa loppu on käsillä, sillä pitkien onnellisten jaksojen jälkeen toistuva "Harmaa marssi" on taas saapumassa ja tuhoamassa koko maailman.
Tällä kertaa hullu kuningas ei aio poistua suosiolla, vaan hän on palkannut pelaajan estämään maailmansa tuhon. Ei siis turhia paineita!
Pää ei kestä!
 |
| Herra isoherra, itse ulottuvuuden ruhtinas - hullu jumala Sheogorath. |
Shivering Isles tarjoaa päällimmäisenä aivan uuden maailman tutkittavaksi. Osuvasti nimetty "Hulluuden maailma" on kooltaan noin 30 prosenttia alkuperäisen
Oblivionin pinta-alasta, mutta mikä raa’assa massassa hävitään, se voitetaan kevyesti suunnittelussa.
Oblivionin kesäiset metsät ja kukkulat ovat historiaa, tilalla on kaksi kuninkaan hulluutta kuvaavaa maanpuoliskoa. Eteläinen, depressiolle omistettu puolisko on täynnä synkkiä ikimetsiä, mätäneviä soita ja harmaita maisemia. Pohjoisesta taas löytyy manian maa, joka koostuu ikuisista ja korostetuista syksyn väreistä. Kaikki sateenkaaren värit pommittavat pelaajan aisteja jokaisesta puusta, pusikosta ja kukkulasta.
Kuninkaan kaksi persoonallisuutta näyttelevät muutenkin suurta roolia pelin juonessa, sillä maan asukkaat ja kaikki pelin tehtävät on jaettu näiden välille. Tyypillisessä maanisten tehtävässä käydään vaikka hakemassa luolaston pohjalta äärimmäisen voimakasta huumetta, jolla arkinen harmaus poistuu. Ja voi sitä riemua, kun pelaaja huomaa jääneensä koukkuun kyseiseen huumeeseen ja vieroitusoireet paukahtavat pintaan.
 |
| Jo seikkailun alusta on harvinaisen selvää, että vanha Oblivion on taaksejäänyttä elämää. |
Dementian joukot ovat vainoharhaisia psykopaatteja, jotka eivät epäröi iskeä kokonaista kylää lyttyyn vain sen takia, että heidän kuningattarensa epäilee jonkun kyläläisen suunnittelevan jotain. Mitä, sen selvittäminen on pelaajan asia. Näissä tilanteissa pääsee myös harrastamaan oikeaa roolipelaamista, kun joutuu valitsemaan, kenen joukoissa seisoo ja missä mittakaavassa. Kestääkö omatunto kyläläisten teurastamisen vain etenemistoivossa?
Itse tehtävien suunnittelu on vaihtelevaa tasoa. Kokonaisuutena meininki on rempseämpää kuin alkuperäisessä
Oblivionissa, joskaan tekijät eivät ole oppineet kaikista menneisyyden virheistä. Tylsää ravausta, esineiden hakua ja yksittäisten vihollisten eliminointia on vieläkin liikaa, vaikkakin selvästi vähemmän kuin ennen.
Ongelmaa korostaa liiankin kanssa se, ettei uskollista heppaansa saa tuotua ulottuvuusportin läpi, vaan homma sujuu jalkapatikassa. Pikamatkailupisteet ovat myös harvinaisia, joten saari tulee nopeasti todella tutuksi.
Tylsyyden kestää, sillä pelin parhaat hetket ovat todella ikimuistoisia. Eräässä alkupään tehtävässä esimerkiksi päästään
Dungeon Keeper -tunnelmiin. Pelaaja lähetetään palauttamaan kuninkaan hulluusvankila toimintaan ja sitten testaamaan sitä seikkailijoihin. Pelaaja pääsee valitsemaan, lähettääkö seikkailijoiden niskaan näiden mielenterveyttä vai fyysistä kuntoa koettelevia haasteita - ja sitten nautitaan kätten työstä.
Hulluuden välikappaleet
 |
| Tällainenkin asuyhdistelmä onnistuu ja toimii yllättävän hyvin, vaikka näyttääkin Village Peoplen kaapista repäistyltä. |
Shivering Islesia tutkiessaan pääsee käsiksi jos jonkinlaisiin uusiin leluihin. Perusaseita ja -varusteita on kymmeniä enemmän kuin ennen, samaten kuin erilaisia loitsujakin. Näistä mielenkiintoisimpia ovat kahta tai useampaa elementtiä hyödyntävät hyökkäysloitsut, jotka vaikka jäädyttävät vihollisen ja sitten paukauttavat tätä tulipallolla.
Mikäli ei halua tyytyä tavanomaiseen,
Shivering Islesista löytyy eksoottisempaakin tarjontaa, kuten hulluuden saarilta sopii odottaakin. Kummallakin osapuolella on omat, kivikovat erikoisvarusteensa, jotka hankkiakseen saa sykkiä tosissaan. Vankiluolien pohjille on kätketty opaskirjoja, joilla voi opettaa paikallisia seppiä takomaan joko raskaita Dementian panssareita tai keveämpiä maniaunivormuja.
 |
| Tältä näyttää masentunut puoli Shivering Islen pääkaupungista. Ensisilmäyksellä voisi luulla olevansa luolastossa. |
Homma ei kuitenkaan ole tällä selvä, vaan varusteet vaativat joko hulluusmalmin tai eksoottisen mahlan keräilyä, luonnollisesti vihollisia farmaamalla. Mukava palkinto aktiivisesta tutkimisesta joka tapauksessa.
Vielä eksoottisempi on jo mainitusta
Dungeon Keeper -osiosta palkinnoksi saatava Dawnfang-miekka. Vehkeellä kun on alkeellinen äly ja myös loputon jano, jota tyydytetään tietenkin vihollisten verellä. Mikäli miekalla onnistuu lahtaamaan tietyn määrän vihollisia ennen kuin aurinko nousee tai laskee, se kehittyy aiempaa kovemmaksi tappovehkeeksi. Enemmänkin tehoa olisi saanut olla, sillä oma, jo
Oblivionista asti kädessä ollut tulimiekkani oli huomattavasti mukavampi tuhon välikappale.
Naama näkkärille?
 |
| Eräässä pelin parhaista tehtävistä pelaaja pääsee luomaan oman, epäkuolleen vartijansa maailman porteille. Kaverille ei muuten kannata ryttyillä, turpaan tulee. |
Tähän asti voisi siis kuvitella, että kaikki on
Shivering Islesin maisemissa pelkkää maanista hymyä. Ei valitettavasti aivan, sillä depressio nostaa taas rumaa päätään. Jo mainittu arkipäiväinen tehtäväsuunnittelu saa seuraa yhtä arkipäiväisestä käsikirjoituksesta, sillä pelin ei voi hyvällä omallatunnolla kehua ottavan läheskään kaikkea irti hulluusteemastaan.
Vastaan tulee kyllä muutama täysin sekopäinen tyyppi, joista osa jopa hieman pelottaa hulluudellaan, mutta kokonaisuutena hulluus tarkoittaa vain hassuja korostuksia tai tyhmiä nimiä. Paljon enempäänkin olisi siis ollut aineksia.
 |
| Matka Shivering Islessä on tasapainoilua hulluuden ja mielenterveyden rajamaastossa. Pelaajan edeltäjä ei selvästikään ole onnistunut, vaan on siunatussa tilassa. |
Myös luolastosuunnittelu on yhtä tylsää kuin
Oblivionissa, joskin sen linnat ja ruskeat luolastot ovat vaihtuneet puunjuuriin ja katakombeihin. Jokaisella pelaajalla on silti taatusti mitta täynnä luolastografiikkaa jo alkutunneilla.
Nämä ovat kuitenkin loppupelissä vain kauneusvirheitä, sillä
Shivering Isles tarjoaa juuri sitä, mitä
Oblivionin veteraanit kaipaavatkin: uusia maisemia, uusia haasteita, uusia tapettavia hirviöitä ja uutta pelattavaa. Alkuperäisen sadan tunnin kestoon peli ei toki yllä, mutta pari-kolmekymmentä tuntia vierähtää helposti ja leveä hymy kasvoilla. Se ei ole huonosti halpishintaiselta lisälevyltä.
Miikka Lehtonen...voitti niin sisäiset demoninsa kuin saaren maisemissa pyörivätkin.
