Pelityyppi: Seikkailu- ja roolipelit
Julkaisija/kehittäjä: Ubisoft / White Birds Productions
Kotisivut: http://www.paradise-game.com
Laitteistovaatimukset: Windows 2000/XP, 1,5 GHz:n prosessori, 512 Mt muistia, 2,5 Gt kiintolevytilaa, 64 Mt DirectX 9.0c -näytönohjain
Testattu: AMD Athlon 2,4 GHz, 768 Mt muistia, ATI Radeon IGP 320M
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: -

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Paradise on pelillisesti suoraa jatkoa Benoît Sokalin aikaisemmille seikkailupeleille Syberia ja Syberia II. Paradisen ohjausliittymä on hyvin samanlainen, grafiikka ja äänimaailma ovat aivan upeita ja pääosassa on nuori nainen, joka ei tiedä, miksi hän on tempautunut mukaan seikkailuun. Molemmat Syberiat olivat laajalti kiiteltyjä pelejä, jotka saivat erityistä huomiota peliatmosfääristään ja kauneudestaan.

Paradisessa on yritetty toistaa Syberioiden menestyskaavaa. Benoît Sokal on jälleen rakentanut kokonaisen mielikuvitusmaailman kaupunkeineen, maaseutuineen, kulttuureineen, tarinoineen ja eläin- ja kasvikuntineen. Maurania-nimistä valtiota ei löydy Afrikan kartalta. Pelaaja voi sen sinne kuitenkin kuvitella sopivaan paikkaan, kun hän on ensin hiukan kierrellyt Mauraniaa ja nähnyt ja kokenut sen luontoa.

Tyylikäs alkuruutu: leopardi on ikään kuin kuljetushäkissä ja syöksähtää ärjyen pelaajaa kohti.

Benoît Sokal on vuonna 1954 Brysselissä syntynyt ja taidealaa opiskellut sarjakuvataiteilija, joka 1990-luvun lopussa ryhtyi suunnittelemaan myös tietokonepelejä. Sarjakuvapuolella Sokal tunnetaan parhaiten tarkastaja Ankardo -nimisestä dekkarihahmosta, jolla on ankan ulkonäkö. Tarkastaja Ankardon tutkimuksia (yhteensä 16 albumia) on julkaistu runsaasti suomenkin kielellä. Ankardo on film noir -tyyppinen etsivä, jonka elämän täyttävät savukkeet, alkoholi ja kohtalokkaat naiset. Varsinkin varhemmissa Ankardo-tarinoissa Ankardo itse ei ole pääosassa vaan katselee ikään kuin sivusta ja puuttuu tarinaan vain milloin se on hänen oman moraalisen tai fyysisen selviytymisensä tähden välttämätöntä. Ankardon maailma oli aluksi eräänlainen eläinten valtakunta, jossa eläimet elivät ihmisten tavoin mutta piilossa ihmisiltä, ja heidän suhteensa ihmisolentoihin oli hyvin traumaattinen. Myöhemmissä tarinoissa tätä eläinten ja ihmisten problemaattista suhdetta ei enää tutkita eikä ihmisillä ole näissä tarinoissa mitään sijaa.

Ann Smith on Madarganeen ruhtinaan vieraana tämän palatsin naistenhuoneissa eli haaremissa. Samealta vaikuttava vesi etualalla itse asiassa aaltoilee hiljalleen edestakaisin.

Sokal suunnitteli Microïds-pelitalolle Amerzonen, Syberian ja Syberia II:n. Vuonna 2003 Sokal ja hänen kolme liikekumppaniaan perustivat White Birds Productions -nimisen yrityksen, joka "tuottaa synteettistä visuaalista materiaalia" esimerkiksi tietokonepeleihin ja elokuviin. Toistaiseksi White Birds Productions on julkaissut Paradise-pelin sekä samaan aiheeseen kuuluvan sarjakuvan (vain ranskaksi). Sokalin liikeidea on, että yhdestä fantasiamaailmasta (tässä tapauksessa Mauraniasta) saa irti lukuisia tuotteita, kuten pelin, sarjakuvan, kirjan ja musiikkia.

Mauranian pohjoisosissa on voimakas arabialainen vaikutus. Silti pelaaja voi myös huomata, ettei Maurania elä missään umpiossa, vaan moderni aika saapuu maahan vähitellen.

Paradisen ohjausliittymä on lähes äärimmilleen yksinkertaistettu, eikä se salli kuin muutaman toiminnon tai anna pelaajan tehdä virheitä. Päähenkilö Ann Smithillä on hallussaan koko pelin kuluessa vain hyvin pieni määrä esineitä (yleensä kuudesta yhdeksään kappaletta) eikä niitä voi yhdistää toisiinsa tai muihin esineisiin niin, että tapahtuisi peruuttamattomia virheitä. Toisaalta kokeileminen on muutoinkin vähennetty minimiin, koska interaktiivisia kohteita tai esineitä on tasan ainoastaan ne, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin. Myöskään päähenkilön kuolemaa ei tarvitse pelätä.

Hiirellä ohjataan pallon muotoista kursoria, joka muuttaa muotoaan esineen, henkilön tai ruudun uloskäynnin kohdalla. Hiiren naksutteluin pelaaja ohjaa Ann Smithin henkilöä ympäri ruutua. Valitettavasti päivityksestäkin (versio 1.1) huolimatta Ann Smithin liikkuminen ei aina käy sulavasti: välillä hahmo liikkuu yllättävästi aivan päinvastaiseen suuntaan tai tekee turhan kierroksen huoneen ympäri päästäkseen uloskäynnille, joka kuitenkin oli aivan vieressä. Muitakin bugeja on vielä jäänyt peliin: jotkut asiat palautuvat uudestaan keskustelunaiheiden joukkoon, vaikka niihin liittyvät tehtävät on jo tehty. Nämä eivät kuitenkaan ole vakavia, vaan ainoastaan häiritseviä vikoja. En myöskään havainnut Paradisessa merkkejä kaatumatautisuudesta.

Ann Smith ei seisoskele jäykästi vaan puhuessaankin hän elehtii inhimillisesti kuten kaikki ihmiset. Muiden hahmojen eleisiin ei ole panostettu aivan yhtä paljon.

Sokalin neljä seikkailupeliä (Amerzone, Syberiat ja Paradise) muodostavat lähestulkoon oman käsitteellisen genrensä. Niiden audiovisuaalinen esittävyys hakee vertaistaan, ja tätä vielä korostaa se, että niiden kuvaamat maailmat ovat pohjimmiltaan jäljennöksiä meidän maailmastamme höystettynä Sokalin mielikuvituksen kehittämillä kasveilla, eläimillä ja tekniikalla. Paradise, kuten toisetkin Sokalin pelit, on kuvallinen ja äänellinen elämys. Taustat ovat kauniita katsella ja ne ovat täynnä liikettä: vesi lainehtii, tuuli värisyttää lehtiä, sade vihmoo maata, verhot heilahtelevat ja kuuma vesi höyryää. Myös liikkuvat hahmot sointuvat elävään taustaan: ne elehtivät hyvin inhimillisesti, heiluttelevat käsiään ja siirtelevät jalkojaan puhuessaan. Ann Smith jopa väliin vilkuilee jalkoihinsa epävarman oloisesti sekä potkaisee pölyä. Pelin musiikki on ympäristöä korostavia melodioita, ja ääniefektit yhtyvät siihen kuin luonnon äänet luonnostaan: veden liplatus, tuulen tuiverrus ja linnun laulu. Paradise on kaunista satua.

Paradisen ohjausliittymä on suora kopio Syberian vastaavasta. Se on toimiva ja jokseenkin intuitiivinen.

Juonellisesti Paradise ei valitettavasti aivan yllä Syberian tasoon. Pääosassa oleva nuori nainen saapuu lentokoneella Mauraniaan, mutta joukko maan kapinallisia ampuu koneen alas. Hän tulee tajuihinsa Madarganeen kaupungissa, mutta hänellä on täydellinen muistinmenetys. Koska hän ei tiedä omaa nimeäänkään, hän ottaa nimekseen mukanaan olleen kirjan kirjoittajan nimen: Ann Smith.

Muistinmenetysjuonet ovat jo muuttuneet kliseeksi. Ne myös viittaavat automaattisesti dekkariin tai trilleriin, ja tarinaan kuuluu usein suuri rikos. Paradisessa ei ole mitään näistä. Matkallaan Ann Smith hyväksyy epäröimättä saamansa viitteet henkilöllisyydestään. Tämä ärsyttää pelaajaa, joka kuitenkin skeptisesti ja perinteisten amnesiajuonien mukaisesti (kuten Robert Ludlumin romaani Medusan verkko) ajattelee, että ehkä tätä käytetäänkin hyväksi ja totuuden täytyy olla monimutkaisempi.

Mauranian ihmeellinen luonto ei ole vain koristus vaan osa pelin pähkinöitä. Ann Smithin täytyy ylittää lampi käyttäen erikoisia lumpeenlehtiä pitkospuina.

Ei Paradisen tarina silti huono ole. Syberiaan verrattuna Sokalin tarinankerronta on tällä kertaa varsin minimalistista: jaossa ei ole esitteitä, vihkosia, lehtileikkeitä tai muuta rekvisiittaa, joka leventäisi ja syventäisi tietoa pelin maailmasta. Pelaaja joutuu toimimaan suurelta osin sokkona omaksuessaan tietoa Ann Smithiä ympäröivästä maailmasta. Ajoittain esitettävät välianimaatiot, jotka kertovat maan poliittisten valtaapitävien toimista, sekoittavat juonta, koska pelaaja saa tietoonsa asioita, joita Ann Smith ei tiedä. Ann vaeltaa pimeydessä mutta pelaaja odottaa seuraavaa juonenkäännettä, joka ehkä jo palauttaisi Annin muistin.

Erikoinen mutta ei-eristäytyvä molgrave-heimo asuu puissa ja pitää maaperää epäpyhänä. Koska maahan ei voi koskea, he myös ”hautaavat” kuolleensa ilmaan.

Pelin ongelmat ovat suurelta osin tavaran siirtelyyn tai tuntemattomien koneiden käyttöön liittyviä. Mukana on myös muutama kellotus- ja sokkelo-ongelma. Pulmia on riittävästi, eikä Paradise sentään mikään animoitu diaesitys ole. Yleisesti ottaen ongelmat ovat helppoja tai helpohkoja. Tämä onkin hyvä, koska Ann Smith ei juuri tarjoa apua niiden ratkomiseen. Hän ei ajattele ääneen tai esitä kommentteja puuttuvista tai tarkoitukseen sopimattomista tavaroista. Pelaaminen on tehty helpoksi, koska pelissä päätavoitteena on tarinankerronta ja sitä kautta elämyksien antaminen pelaajalle.

Ann Smith ehtii vain hetken kauhistella ryöppyävää vettä, ennen kuin hänen tulee kiire paeta hukkumista. Välianimaatioita ei ole monta eivätkä ne ole kovin pitkiä; komeita ja näyttäviä vain.

Paradise on tosikkomaisesti kerrottu tarina. Huumoria siihen ei mahdu enempää tahallista kuin tahatontakaan. Loppujen lopuksi tarina on koskettava ja puoleensa vetävä, vaikka kestääkin kovin kauan, ennen kuin pelaaja pääsee siihen kunnolla käsiksi. Peli nimittäin käynnistyy turhan vetelästi. Ann Smith ei ole seikkailijatar sanan tutummassa merkityksessä. Hän ei myöskään ole mikään eroottinen ilmestys, vaan asiansa osaava länsimaisen kasvatuksen saanut aikuinen nainen, jolla ei mene sormi suuhun enempää kohteliaissa keskusteluissa kuin autoa korjatessa. Tavallaan Ann Smithin henkilöön summautuvat Paradisen hyvät ja huonot puolet: kaikki sujuu kutakuinkin hyvin ja on jopa hetkiä, jolloin erikoisosaaminen tuo loistavia tuloksia, mutta on vaikea tietää, minne mennä ja mitä tehdä, kun ei tiedä, kuka on ja mistä tulossa.

Mikko Koivunalho...toivoo vielä oppivansa ranskankin kielen, jotta pääsisi hyvien pelien ja sarjakuvien lähteelle.