Strategiapelien ja avaruuslentelyjen asemaa konsolimaailmassa voisi kuvailla sanalla sukupuutto, jos kummallakaan olisi kunnollista sukua milloinkaan ollut. No, nyt on taas sellainen harvinainen päivä, kun molemmat pelityypit saavat kuopuksen ja oikein yksissä vaipoissa. Koska kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta lisenssiksi on valittu Trek, on peli voitu kohdistaa keskittymiskyvyttömien kakaroiden sijasta loogisille arkipäivän avaruuskapteeneille. Joko on aika muuttaa mutsin kellarista, vai vieläkö riittää elämälle esanssia?
Monta hyvää päivää kuolla
 |
| Urheasti sinne minne fanipojat tahtovat. |
Star Trek: Legacy on nimensä mukaisesti niitä tuotteita, jotka yrittävät käsitellä kerralla kokonaista saagaa, jotta kaikkien yksittäisten kokonaisuuksien fanit tavoitettaisiin. Pelaajan reaaliaikaiseen komennukseen uskotaan yhdestä neljään avaruusalusta, onhan hän yksi galaksin kovimmista kapteeneista: joko Enterprise-sarjan Jonathan Archer, joku muuan James T. Kirk tai uuden sukupolven Jean-Luc Picard. Kampanjaan on puoliväkisin tungettu myös Deep Space Ninen Sisko ja Voyagerin emäntä Janeway. Jokaisen tähden repliikit luetaan suoraan paperilta alkuperäisäänien voimin. Mr. Spökö ja muut tuntemattomat kaiffarit on jätetty vaihtopenkille.
Kiinnostavasti kyseessä ei ole mikään tehtäväkokoelma tyyliin "Best Of Tähtivaellus", vaan teemasta on saatu jotain irti. Romuluslaisten kanssa nahisteleva Archer törmää ongelmiin, jotka vaivaavat seuraavalla vuosisadalla myös klingonien kanssa painivaa Kirkiä, joka joutuu hänkin jättämään lopullisen ratkaisun borgien vainoamalle Picardille. Juoni tuntuu toteutustaan paremmalta: väsähtänyt ääninäyttely alusten liukuessa jonnekin tai pysyessä paikallaan ei oikein tee oikeutta näin eeppiselle idealle. Jos mitään voi päätellä päävalikon extra-osion videopätkistä, on varsinaiset ja varsin mielenkiintoiset välinäytökset suunniteltu kuvakäsikirjoituksiksi saakka, mutta sitten taisi tulla laiskuus tai julkaisupäivä vastaan.
Ampukaa fotonitorpedoja!
 |
| Arpa on heitetty. |
Kapteeni Archerin tehtävissä on yhtä paljon karismaa kuin kapteeni Archerissakin: ensimmäisinä tunteinaan peli tuntuu pahimmanlaatuiselta konsolihutulta. Enterprise ja muut avaruuslaivat ovat asianmukaisen kömpelöitä, hitaasti kääntyviä jättiläispurkkeja. Sitä suuremmalla syyllä käyttöliittymän pitäisi olla toimiva, mutta eihän siitä ota aluksi Quarkkikaan selvää. Yhden aluksen ratissa on pakko olla itse ja muulle laivastolle täytyy antaa vähintään suunta. Minkään sortin komentosilloille ei ole asiaa, vaan alustaan on tarkkailtava kolmannesta persoonasta. Täten kippo sojottaa keskellä ruutua tapahtumien tiellä, vaikka kuinka toisella tatilla kameraa vääntelisi.
Ohjaustuntuma ottaa fotonitorpedoa siitäkin, ettei peliympäristö ole viimeinen käymätön korpimaa, vaan akvaario: pohjan läpi ei mennä, pinnalle ei nousta ja aina on selvää missä suunnassa kumpikin on. Alukset eivät edes voi kääntyä ylösalaisin, mikä näkyy erityisen kömpelönä liikkumisena aina, kun tärkeä kohde sattuu olemaan jyrkästi aluksen ylä- tai alapuolella. Teoriassa omalla aluksella liikkuminen tuo rehtiä toimintaräiskintää strategiapeliin, mutta enpähän muista huvin vuoksi ampuneeni kuin muutamaa asteroidia. Tähtäys on automaattista, mitä nyt joskus joutuu selaamaan kohteita listasta. Viholliskoneet kaatuvat nyrkkisäännöllä 'suojat alas tuikkusäteillä, ruho rikki valopalloilla'.
 |
| Ja tältä peli näyttää oikeasti. |
Tilanteiden hallinnassa selkeä kaksiulotteinen kartta on välttämättön apu. Sen avulla aluksiaan voi ohjailla kuin toimintanaksutteluissa ikään: määränpään ja/tai viholliskohteen voi osoittaa yhdelle alukselle tai kaikille kerrallaan ja perille voi pyyhkäistä vaikka poimuajolla. Ympäristöstä ja tulitaistelujen kulusta saa täyden selvyyden ja lähemmäs zoomatessa pienten vektorialusten näkee jopa ampuvan pikkiriikkisiä ammuksiaan... Vietin pelin koko alkupuolen karttanäkymässä. Tällöin Legacy tuntuu ikään kuin hyvältä javapeliltä, josta ei missään nimessä maksaisi rahaa, mutta jonka parissa viihtyy hetken tai kaksi.
Oikeat haasteet
 |
| Bird of prey, bird of prey, flying high, flying high. |
Kirkin matkassa mielenkiinto alkaa heräillä aidosti vaikeustason kiristyessä. Picardin astuessa johtoon mielenkiintoa ja vaikeutta on jo, jälkimmäistä liikaakin. Puolessa välissä peliä alusten sijoittelua ja yksittäisiä tavoitteita alkaa miettiä, kuten ennen pitkää myös taktisia perääntymisiä. Federaation alukset kestävät vihollistulta erinomaisen hyvin, mutta joskus taistelut vain kasvavat liian massiivisiksi. Alustensa energiavarat voi suunnata portaattomasti suojiin, aseisiin ja/tai moottoreihin. Alusten kunnossapito on hölmöhköä nippelinsäätöä, jonka ansiosta pelaaja saa loppua kohden vaihtaa alustaan koko ajan, päästäkseen komentamaan kunkin miehistön tontut rekeään teippaamaan.
Yhdenkin aluksen tuhoutuessa tehtävän alusta aloittaminen on terveellinen ratkaisu, tehtävien välissä kaupattavilla täydennyksillä ja uusilla malleilla kun on reippaasti hintaa. Vaikeimpia tehtäviä saa hakata epäselvien tavoitteiden ja käyttöliittymän puutteiden vuoksi pään hajoamiseen ja rutiinien timantiksi hioutumiseen saakka. Väliaikapisteitä ei tunneta. Muutamilla erityispuuhilla, kuten loittoryhmien lähettämisellä avaruusasemille ja esineiden kuljettamisella vetosäteillä, on hyvin vähän vaikutusta itse pelaamiseen.
 |
| Täpärä väistö! |
Grafiikasta sen verran, ettei sitä voi täysin tällä sukupolvella hyväksyä. Sinänsä hienot lelualukset taistelevat suurina joukkoina karkkimaisten tähtisumutehosteiden keskellä - samaan aikaan kun monissa peleissä ihmishahmojen uskottavuus lähentelee CGI-piirrettyjä? Ehkä olen väärässä olettaessani, että avaruuslentelyissä jos missä "fotorealistisuus" - tv-sarjojen veroinen uskottavuus - olisi jo saavutettavissa. Yritystäkään muuhun kuin halpojen tehosteiden massavyörytykseen ei Legacyssa ole, sen näkee muun muassa isojen kohteiden palikkamaisista hajoamisista. Ja planeetat! Mittasuhteet ovat niin vinossa, että Enterprise kävisi mereen pudotessaan mantereesta.
Pelitalo ei elä kauan, eikä menesty
Star Trek: Legacylla on... perustavanlaatuisia ongelmia. (Moninpeli on niin QI'yaH surkea, että kieltäydyn arvostelemasta sitä, ennen kuin livepeli lakkaa jökkimästä, bugittamasta, jumittumasta ja kaatuilemasta jo valikoissa.) Strategia- ja avaruuspelejä nyt vaan sattuu ilmaantumaan konsoleille niin vähän, että puisevatkin viritelmät tuntuvat innovatiivisuuden riemuvoitoilta. Mikään trekkeri en ole (Farscape <3) ja silti Legacyn pelkän sinivalkoisen karttaruudun katselu tuntui palkitsevammalta kuin teknisesti täydellinen toisen maailmansodan yök ja niin edelleen. Viime kädessä Star Trek: Legacy ei ole sen enempää huono kuin hyväkään kokemus. Keskeneräisyydestä ja suunnitteluvirheistä se kärsii, mutta jos jotain tällaista todella kaipaa, voi rahansa mustempaankin aukkoon kadottaa.
Jari Peltonen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Jari Peltonen
