Vuonna 1992 julkaistu Ultima Underworld oli minulle se messiaspeli, jonka asettamaa rimaa mikään toinen julkaisu ei sitä ennen tai sen jälkeen ole ylittänyt. Lähimmäksi UU:n loistavaa luolastotunnelmointia pääsi parisen vuotta sitten julkaistu Arx Fatalis, joten ei liene ihme, että odotukset alun perin Arx Fatalis 2 -nimellä tunnetun seuraajan suhteen olivat korkealla. Dark Messiah of Might and Magic -nimiseksi ristitty peli on kuitenkin selvästi eri genreä: suoraviivaisempi, toiminnallisempi ja yksinkertaisempi.
Sankariainesta
 |
| Lohikäärmeellä on tuli pyrstön alla. |
Velhon oppipoikana aloittavan pelaajan tehtävänä on hankkia käsiinsä Varjojen Kallo, joka toimii avaimena mahtavan demoniruhtinaan vankilaan. Erinäisten mutkien jälkeen pelaajan päätettäväksi jää lopulta päästetäänkö mokoma ehdonalaiseen vai pysyvätkö portit suljettuina. Tarina ei omaperäisyydellään loista, mutta yritystä ja muutama ihan hyvä käännekin sentään löytyy. En vain vieläkään jaksa ymmärtää, miksi kenenkään oikeasti laadukasta fantasiaa kirjoittavan kirjailijan tekstiä ei peleissä pahemmin ole hyödynnetty sitten vuonna 1993 julkaistun Betrayal at Krondorin.
Roolipelielementeistä itse pelissä vastaa Might and Magic -brandin ja kehitystiimin ohella lähinnä hahmonkehitys. Saavutetuista tavoitteista jaettavia kokemuspisteitä voi jakaa varsin vapaasti hyväksi katsomiensa taitojen kesken ja lopputulos on jotain taistelijan, varkaan ja velhon väliltä. Kovin keskeinen osa peliä hahmonkehitys ei ole, sillä vahinkobonusten ja osumapisteiden lisäksi taidot lähinnä määräävät mitä pelin aikana jaettavista varusteista pääsee käyttämään.
Tunti turpaan
Pelin suola on kuitenkin taistelu ja se toimii. Vasenta hiirennappia takomalla huiskitaan miekalla ja oikeasta puolestaan torjutaan. Pitämällä lyöntinappia hetken pohjassa on tuloksena pahempaa jälkeä ja kun taisteluissa pikku hiljaa nouseva adrenaliinimittari tulee täyteen, voi riitapukarin pistää yhdellä iskulla poikki ja pinoon. Miekkailutaitoa kokemuspisteillä kartuttamalla saa myös käyttöönsä muutamia erikoisiskuja, kuten vastustajan riisumisen aseista.
 |
| Tummat silmät, ruskea tukka, koskaan niitä unhoita en... |
Vaihteeksi myös jalkojaan pääsee käyttämään muuhunkin kuin juoksemiseen, sillä sopivasti monoa antamalla vastustajat saa suostuteltua kallioilta alas, nuotioihin tai Ashanin maassa yleisesti sisustuselementteinä käytettäviin piikkikehikoihin, joita löytyy miltei joka toiselta seinältä. Hyvien tapojen mukaisesti myös maassa makaavat viholliset voi ja kannattaakin käydä seivästämässä ennen kuin niistä aiheutuu lisäharmia. Kuten pelin saamasta K-18 -ikärajasta voi päätellä, verta ja irtojäseniä on tarjolla vähintäänkin kunnollisen miekanheilutuspelin vaatima minimimäärä.
Ympäristöstä löytyvää tavaraa voi niin ikään hyödyntää kahakoissa. Kohti ryntäävän vihollisen keskittymiskykyä horjuttaa hetkellisesti päin näköä viskattu tynnyri ja öljyruukuille ja tulinuolillekin joku etevä keksinee muuta käyttöä kuin lamppujen sytyttämisen. Ja jottei runsaudenpula tähän loppuisi, on useisiin huoneisiin vielä viritelty erilaisia huteria tasoja täynnä tavaraa, muutamalla lankunpätkällä pystyyn tuettuja raskaita kivipatsaita sekä köysien varassa katossa roikkuvia esineitä. Ympäristön elinolosuhteet huomioon ottaen on pieni ihme, että vastustajia riittää vielä pelaajankin tapettavaksi asti.
Muodollisesti pätevä
 |
| Kahden minuutin jäähy, syynä väkivaltaisuus. |
Mikäli miekkailu ei nappaa, voi vastustajia kurittaa hieman pidemmänkin matkan päästä jousella. Nuolet lentävät fysiikan lakien mukaan ja kerrankin jousten tehossa ei ole säästelty. Vahinko on nimittäin samaa luokkaa kuin miekoissa ja pääosuma tiputtaa vihollisen kerrasta. Taikuus puolestaan on pienoinen pettymys, sillä loitsut noudattavat pitkälti tuttua salama-tulipallo-parannus -linjaa. Pientä vaihtelua sentään luovat jäätaika, jolla vihollisten pakastamisen ohella voi tehdä pientä jäynää lattiaa liukastamalla ja telekinesia, joka on käytännössä suora kopio Half-Life 2:n gravity gunista. Tavaraa voi siis tarvittaessa viskellä käsin koskemattakin.
Jos unohdetaan liioiteltu ympäristön tuunaaminen tappeluun sopivaksi, on kenttäsuunnittelu kaiken kaikkiaan varsin asiallista. Vaikka peli onkin pääasiassa putkijuoksua, ei tämä haittaa kuin muutamassa kaupunkipätkässä, jossa vaihtoehtoisia reittejä on jouduttu tukkimaan oikein urakalla. Korkeuserot kentissä ovat melkoisia ja niitä myös hyödynnetään jatkuvasti, mikä omalta osaltaan auttaa luomaan illuusiota paljon todellista suuremmista tiloista.
Niitä samoja kaupunkipätkiä lukuun ottamatta myös grafiikkaa katselee oikein mielellään. Vaikka Dark Messiahin käyttämä Source-pelimoottori epäilemättä taipuisi näyttävämpäänkin menoon, ei etenkään tunnelmallisista valaistusefekteistä ole pahaa sanottavaa. Plussaa on ehdottomasti myös jo Arx Fataliksesta tuttu kauniin karu pelimaailma, jonka luolastot kaikessa likaisuudessaan näyttävät juuri siltä miltä niiden pitääkin, eikä varta vasten harvinaisen sankarin visiittiä varten puhtaaksi kuuratuilta. Ääninäyttely on tyypillisen mitäänsanomatonta, mutta musiikit ja ympäristön äänet toimivat erinomaisesti herättäen erilaiset tilat eloon.
Helppoa kuin heinänteko
Pahoja bugeja pelistä ei ainakaan 1.01-päivityksen jälkeen löytynyt. Ainoat harmin aiheet liittyivät köysijousipyssyyn ja pelihahmon satunnaiseen taipumukseen jäädä jumiin köyden kanssa, mikäli seinä tai erityisesti jokin puurakennelma oli köyteen hypätessä liian lähellä. Lisäksi kerran sain käydä antamassa etenemisen kannalta keskeiselle hahmolle saappaalla vauhtia tämän jäätyä kiinni tikapuihin.
 |
| Nämä pojat eivät ole olleet kotona ruoka-aikaan. |
Peli-iloa kuitenkin nakertaa pahasti liiallinen helppous. Ainakin normaalilla vaikeustasolla niin terveysjuomaa, manapulloa kuin taika-asettakin tarjotaan alun jälkeen sellaiseen tahtiin, että kuolemista joutuu oikein tosissaan yrittämään. Edes vaikuttavan näköisistä ja kokoisista kykloopeista tai lohikäärmeistä ei ole kunnon vastuksiksi, sillä apua niiden tappamiseen on yleensä tarjolla aivan liikaa erilaisten ympäristötekijöiden, kuten kaatuvien patsaiden, rautaporttien tai ballistojen muodossa.
Kaiken huipuksi peli sortuu välillä todella ärsyttävään kädestä pitelyyn. Kun ääni pään sisällä kehottaa jo ennen huoneeseen astumista käyttämään köysijousta, ei yksinkertaisemmankaan pelaajan tarvinne kauaa miettiä, että mistäköhän suunnasta sitä kulkureittiä pitäisi seuraavaksi etsiä. Onneksi tämä ei toistu kovin usein, ja joissain kohdissa joutuu etenemissuuntaa jopa hetken hakemaan. Kaiken kaikkiaan pelattavaa on tarjolla noin parinkymmenen tunnin verran, mikä tuntui aika lailla sopivalta. Hiemankaan kokeneempien miekanheiluttajien tosin kannattanee kokeilla miltä peli tuntuu hard-vaikeustasolla, jotta kiinnostus säilyisi loppuun asti.
Yksin tai yhdessä
 |
| 2h, k, parveke, merinäköalalla ja upealla sijainnilla. Tästä pienellä pintaremontilla upea koti! |
Paketista löytyy niin ikään mielenkiintoisen oloinen moninpeli. Hahmoluokkiin perustuvassa pelissä toisistaan ottavat mittaa ihmiset ja epäkuolleet, eikä hahmon kehittämisen mahdollistavia kokemuspisteitä ole unohdettu. Steamin asennusta vaativan verkkopelin omakätinen testaus jäi kuitenkin tällä kertaa haaveeksi, sillä palvelu ilmoitti, että arvostelukappaleen cd-key oli jo toisen pelitilin käytössä.
Kaikesta purnaamisestani huolimatta mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Dark Messiah on erittäin koukuttava peli, jota voi huoletta suositella niin perinteisiin räiskintöihin kyllästyneille kuin kevyeksi roolipelivälipalaksikin. Mikäli saman kehittäjän Arx Fatalis ei olisi joitain vuosia sitten asettanut rimaa niin vietävän korkealle, olisi Dark Messiahin pistepotti todennäköisesti ollut nykyistä suurempi. Hyvin toteutettua ja huitomisen sijaan pientä taitoakin vaativaa miekanheilutusta ei kuitenkaan koskaan ole liikaa tarjolla, joten hus kauppaan jo siitä.
Pasi Piispa
Peliplaneetta.net
Dark Messiah of Might and Magic -demoDark Messiah of Might and Magic v1.02
Arvostelija:
Pasi Piispa
