Arvostelija: Jari Peltonen
Pelityyppi: Älypelit ja muut
Julkaisija/kehittäjä: Nintendo / Skip Ltd.
Kotisivut: http://www.chibi-robo.com
Laitteistovaatimukset: Gamecube
Testattu: Gamecube
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: Ei ole

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Heti kun tämänkin maailman insinöörit keksivät Chibi-Robon, ostan sellaisen. Olisi se vaan poikaa maata sohvalla ja pelata videopelejä, samalla kun juomatölkin mittainen minimies juoksentelisi ympäriinsä, laittaisi roskat roskikseen, moppaisi lattiat ja samalla järjestelisi elämäni uuteen uskoon. Mutta ei: tyytyminen on siihen sohvalla makaamiseen, samalla kun sitä viettää tuntikausia virtuaalisesti siivoillen. Jos oikeina siivouspäivinä vallitsisi yhtä hyvä meininki kuin Chibi-Robossa, kehtaisi sitä epäilemättä päästää ihmisiä kylään ilman kolmen päivän varoitusaikaa.

Kyllä isä osaa.

Jenny on hupsu pikkutyttö, joka pukeutuu sammakkopukuun ja puhuu vain kurnuttelemalla. Kun hän täyttää kahdeksan vuotta, antaa isäukko hänelle lahjaksi Chibi-Robon. Tosiasiassa kyseinen sohvaperuna osti vempeleen yhtä paljon itselleenkin, mikä ei tosiaankaan jää huomaamatta perheen äidiltä, joka on kurkkua myöten täynnä aviomiehensä lelu- ja rihkamaostoksia. Kun tämä turvonneelta Irwin Goodmanilta näyttävä sankari on vielä työtönkin, on paremman puoliskon mitta täysi, ja niinpä äijä saa punkata sohvallaan öisinkin. Rikkonaisen pikku kodin pikkiriikkinen apulainen Chibi-Robo ei muuta voi kuin parhaansa yrittää ja onnellisuutta levittää... Ennen kuin sokeri syövyttää hampiparkasi, on tarkennettava, että pelissä on kasapäin pöhköhuumoria ja riittävästi särmääkin, jottei se ole ällösöpö, vaan ihan oikeasti söpö.

Pelin maailma käsittää omakotitalon, ja sen hahmokaarti koostuu lähes yksinomaan talon asukeista. Chibi-Robon mukana messiin muuttaa hänen avustajansa ja neuvonantajansa Telly Vision, joka on simppelisti sanottuna tulitikkuaskin kokoinen lentävä televisio, joka vuotaa kuin vesihana murheen hetkellä ja pieree serpentiiniä Chibin naamalle, kun jokin onnistuu. Talon leluista nekin, jotka ovat virallisesti leluja, tapaavat liikkua ja puhua, kunhan ihmisiä ei ole näkösällä. Pelin aikana todistetaan muun muassa toukkapurulelun rakkaudentuskia, pelätään legodinosaurusta ja autetaan pahaa (mutta pohjimmiltaan kilttiä) merirosvo Lautapartaa. Kovaksikeitetyt kommandokanamunat saattavat ensi näkemältä vaikuttaa vihamielisiltä, mutta pian heistäkin oppii pitämään, ja lopulta alkavat yhteiset sulkeisharjoitukset. Todelliset viholliset ovat hypercybercooleja hämähäkkivakoojarobotteja, eli spydorzeja.

Dinah on hirmusisko.

Kellarissa makaa myös yksi eloton jättiläisrobotti ja jollain tapaa avaruuden muukalaisetkin liittyvät tähän kaikkeen. Hulluja nuo japanilaiset? Kyllä, ja omaan makuuni monesti liikaakin, joskaan eivät tässä tapauksessa. Älytön huumori ja yleinen reikäpäisyys jatkuu alusta loppuun, mutta sisäinen logiikka on rautaa ja homma vedetään läpi suurella sydämellä. Huonoja ja jopa ärsyttäviä juttuja mahtuu matkalle, mutta nauraa saa ja monesti, eikä näistä hahmoista voi olla välittämättä. Juonensa puolesta Chibi-Robo on jotain, mitä Toy Story -leffojen pitäisi olla. Roska meni silmään siinä vaiheessa, kun loppuvideon viimeiset paljastukset sitoivat kaikki tärkeät langat jämäkästi yhteen.

...joka ainoa aamu seitsemäksi meen...

Taloudessa sopii liikkua vapaasti, mutta alussa on luonnollisia rajoitteita, kun Chibi-Robo ei osaa kiivetä yläkertaan, tai kun pihaovi on suljettu. Niitä kaikkein notkeimpia pelihahmoja pikkumiehemme ei ole. Hyppynsä hänellä ovat luokkaa kynnyksen päälle ja takaisin, joten tasoloikkaosuudet hoidetaan leijumalla propellin varassa. Kiipeily onnistuu sutjakasti, ja kiivettäväähän riittää. Spydorzeja vastaan käytävät ammuskelukohtaukset ovat paitsi harvinaisia, myös hyvin helppoja ja lyhyitä, joten ihmeempää väkivaltatoimintaa ei nähdä. Roskia tosiaan keräillään ja tahrat putsataan, ainakin jos itse niin haluaa. Hyviä tekoja tekemällä kaikki tulevat onnellisiksi ja rahaakin siten saa. Käteisen ja spydorz-romuraudan voi vaihtaa käyttötavaraan, kuten kukansiemeniin, tikapuihin tai salapaikka-tutkaan. Talosta löytyvistä tavaroista Chibi kelpuuttaa käyttöön muun muassa lusikan (lapio) ja hammasharjan (moppi).

Ohjauksessa on kömpelyyttä erityisesti kameran takia, mutta alas painettu vaikeustaso pitää huolen siitä, että pahimmillaankin joutuu kävelemään vain pari huoneenväliä uudelleen. Stressiä aiheuttavat lähinnä aikarajoitukset, jotka ovat alkupuolella liioitellun tiukkoja. Ensinnäkin pelissä on vuorokausirytmi: yksi päivä ei montaa minuuttia kestä, eikä yö sen enempää. Molempina vuorokaudenaikoina tapahtuu omia juttujaan, joten jos aika loppuu kesken, voit joutua odottamaan "puoli päivää" ennen uusintayritystä. Shoppailemalla päivän saa venytettyä jopa varttiin, mikä riittääkin jo kaikkeen, ellei sitten saa kesken päivän hyviä ideoita. Toinen rajojen asettaja on Chibin akku. Töpseliä saa käydä vähän väliä työntämässä seinään, jottei Telly-paran tarvitse raahata elotonta elämänkumppaniaan kotipesään. Kun onnellisuutta levittää tarpeeksi, saa Chibi palkinnoksi parempia pattereita, mutta latausrumba on ja pysyy pelin (ja juonen) perusideassa.

Esterata erottaa munat mätämunista.

Periaatteessa on hyvä tietää mitä haluaa seuraavaksi tehdä, joskin puuhaa riittää miksi ajaksi tahansa, menipä ihan minne tahansa. Ongelmat ratkotaan perinteisesti puhumalla eri tyypeille ja etsimällä tavaraa, jota kukin kaipaa. Jumiin ei yksinkertaisesti ehdi jäädä, kun uusia tapahtumia ja tavoitteita vyörytetään jatkuvasti ruudulle. Samanaikaisesti tiedossa voi olla pitkän aikavälin tavoite, useita monivaiheisia tehtäviä, alipelejä, alimman palkkaluokan kodinhuoltotehtäviä ja salaisuuksien etsimistä - siitä vain valitsemaan, mitä tehdä. Haastetta ei liiemmin ole, eivätkä useimmat tehtävistä ole pakollisia. Moni urakka ei myöskään ole "vaivansa arvoinen", tai niin saattaa joku minimaalisen palkinnon nähdessään nurista. Chibi-Robo on tavallaan yhdistelmä perinteistä seikkailupeliä ja Simssiä: tavoitteita on ja ne ovat selkeät, mutta pelinautinto pitää löytää siitä yksinkertaisesta seikasta, että peliään saa pelata.



Kuten kuvista näkee, on pelin graafinen anti kehnoa, ja vielä kehnompaa se on liikkeessä - kyse on suorastaan kamalasta materiaalista. Moni Gamecube alennetaan varmasti arpakuutioksi jo alkujohdannon aikana. Vasta kun pelin henki tavoittaa sisuskalut tunteja myöhemmin, on mahdollista nähdä hahmot persoonallisina kamalien palikkasotkujen sijaan. Kauneus on siellä katsojan silmässä: loppuvaiheessa polygonivajaus, samojen animaatioiden toisto ja kaamean kammottava kökköys alkoivat tuntua aivan asiaankuuluvilta taiteellisilta ratkaisuilta. Mutta ainoa oikeasti hieno juttu on tasainen ruudunpäivitys. Jos ruudulla pitää näkyä ympyrä, näkyy siellä kuusikulmio. Jos objekti voi mennä toisen läpi, se on mennyt jo.

Voi miten kauniit tarrat tuossa silmien tienoilla.

Äänet ovat äärimmäistä pili-pali-pompelia, ja sanoisinpa, että hyvässä mielessä. Jo Chibi-Robon liikkeitä kuvataan pianon pimputuksella: jokainen askel pimahtaa ja muidenkin liikkeiden aikana soi. Puheäänet ovat samaa luokkaa, oikeaa dialogia kun ei kukaan pelissä puhu, vaan rehellistä siansaksaa. Kun Jenny-tyttö sanoo tekstityksen mukaan "ribbit" (eli kun hän puhuu sammakkoa), kuuluu telkkarista jopa silloin jotain aivan muuta. Yleisesti ottaen korkeat äänet (tytöt & Telly Vision) lähentelevät ällösöpöä, kun matalat äänet (erityisesti kommandomunien johtaja) ovat kestovitsejä jo itsessään. Musiikkipuoli on sekunnissa unohtuvaa hissilaatua.



Negatiivisesti ajateltuna Chibi-Robo on älyttömän ruma ja tekniikaltaan muutenkin kömpelö seikkailupeli, jonka pulmista ei moni nerokkuudella loista. Toisaalta se on täyteläisen runsas puuhastelupeli, jossa huumorin kukka kukkii ja jonka tekemisestä tekijät ovat selvästi nauttineet. Jokaisen kerran kun konsolin käynnistin, ei sitä meinannut muistaa sulkea, ja sitten kun sen sulki, olivat fiilikset poikkeuksetta hyvät. Pelikellon mukaan läpipeluu oli reilun viidentoista tunnin urakka, ja kun tämä oli ohi, ei lisää kaivannut, vaikka tylsät hetket olisi kyennyt yhden käden sormilla laskemaan. Chibi-Robo todistaa, että hiotut grafiikat ja jopa uudet ideat voi unohtaa, kunhan tekijöillä on sydän paikallaan ja aivot väärinpäin.

Jari Peltonen
Peliplaneetta.net