
Ajosimulaattoreiden saralla ansiokkaasti kokemusta kerännyt Simbin/10Tacle keskittyy viimeisimmällä tekeleellään 1960- ja 70-lukujen legendaarisiin kilpureihin. Mukana on yhteensä noin 90 autoa, joista osa on lukittuja yksinpelisuorituksia odotellen. Ratavariaatioita löytyy lähes 30 kappaletta, joiden joukossa on sellaisia draamanäyttämöitä kuin Imola, Monza, Donington ja Spa.
 |
| Kanttareiden yli perhana ETEENPÄIN! |
Niin kuin aikoinaan oli käsittääkseni jossain määrin tapana: kravatti kireälle, nokare viiksivahaa nenun alle ja kohti ajouraa. Pelissäkin aloitetaan vaatimattomalla kalustolla ajaen tietokonekuskeja vastaan. Uusia autoja voi ostaa saavuttamillaan palkintorahoilla tai hyvillä sijoituksilla tietyissä kilpailuissa. Koukuttavuuden kauneus on siinä, että mentäessä nettiin ajamaan muita ihmisiä vastaan, on tallissa vain ja ainoastaan ne autot, jotka olet ansainnut. Täten alkuvaiheessa tulee katsottua vain kaiholla peliservereitä, joissa ajetaan tehokkaammilla FIA-GTC 76 -autoilla. Nahkahanskat pureutuvat katkerana piskuisen Cortinan rattiin ja virtuaalipiipusta otetaan vielä kunnon henkoset ennen seuraavia taskurahoja.
Bittiherrasmiehet
GT Legends on esimerkkitason luokkaa siinä, miten tekoälykuskit pitää toteuttaa. En muistaakseni kertaakaan saaneeni rujoa kohtelua ilman hyvää syytä, vaan tekoälykuskit ovat hyvin kilpailukykyisiä ja herrasmiesmäisiä. Tämä on osa autenttisuutta, sillä ennen molempien kuskien hengellä leikkivän liiallisen riskinoton seurauksena oli aika ajoin luuvitosten värittämä nokkapokka varikolla. Harvoinpa sitä ihan kiintyy tekoälyyn. Pientä vääntöä ja pusua tulee väistämättä, mutta sitä on mielellään itsekin takaisin reilu ja rehellinen.
 |
| Nettilähdöissä saa vilkulla joka suuntaan, ettei vain osu kehenkään. |
Vaikeustasoja on viisi. Mitä helpompaan suuntaan mennään, sitä hitaampia tekoälykuskit ovat ja sitä enemmän pelaaja saa käyttöönsä ajamista helpottavia apuja. Helpoilla tasoilla ajaminen on helppoa ja hauskaa, mutta vaikeimmalla pro-tasolla joutuu tekemään aivan kaikkensa, jos haluaa pärjätä, eikä sekään aina tunnu riittävän. Tehdään nyt tämä klassinen toteamus, että vaikeimmillaan peli todellakin on simulaatio, ja ajan hengen mukaisesti useita autoja ohjataan enemmän kaasupolkimella kuin ratilla, joka vaatii hieman taitoa ja tarkkaa silmää. Jos olet vaativaa simulaatiomasokisti -pelaajatyyppiä, laittaa GT Legends kyllä paikat punottamaan, usko pois. Jo pelkkä sen aikaisten autojen rakenne asettaa haasteensa. Aerodynamiikka on taka-alalla, mutta voimakkaita moottoreita kyllä piisaa kepeisiin runkoihin.
Yksinpeliallergikkojen kannattaa huomata, että netissä ajamalla voi myös tienata rahaa, jolla ostaa uusia autoja. Systeemi ei ole se yksinkertaisin, mutta sitäkin fiksumpi. Manuaalista tieto ei löydy, mutta kehittäjät ovat
vahvistaneet kommuunille tämän olennaisen tiedon. Yhdellä kertaa on siis mahdollista tienata täyspotilla kymppidonitsi. Rahaa kertyy hitaanlaisesti, mutta uuden auton ostaminen onkin sitten aina juhlallinen kohokohta.
Korskea sonni
Audiovisuaaliselta kokemukseltaan peli päihittää alan kilpailijansa. Digitaalisesti nauhoitetut moottori- ja muut äänet ruokkivat tunnelmaa entisestään. Ohjaamo ja mittaristo ovat todella kauniita ja yksityiskohtaisia. Verrattaessa vanhoihin valokuviin, huomaa, että namiskat ja mittarit ovat useimmiten tismalleen oikeassa paikassa. Radat ovat etenkin ilta-aikaan hengästyttävä näky, ja täytyy myöntää ajaneeni uloskin jäätyäni ihailemaan maisemia. Parissa radassa on ollut pahoja ruudunpäivitysongelmia, jotka on korjattu päivityksellä. Tehosyöppöys on asteikkolla 1-10, 9. Itse pelin käyttöliittymä ei ole samaa erinomaista tasoa kuin esim. Live For Speedissä, mutta mehän emme arvostele käyttöliittymiä.
Huvittaisipa olla todistamassa jonkun vanhan kilpakonkarin reaktioita, kun naamalle lävähtää kasa muistoja. Yksi sellainen on varmasti pelin kehityksessä mukana ollut, kolminkertainen SCCA-mestari Doug Arnao, joka vastaa kokemuksensa kautta autojen käyttäytymisen autenttisuudesta. Tällainen veto lisää aina uskottavuutta. Olen keskustellut pelaajien kanssa, jotka omistavat jonkun peliin mallinnetun auton. Palaute on ollut keskimäärin hyvää, jopa osin ylistävää, niin ulkoasun, äänten kuin fysiikanmallinnuksen osalta. GT Legends on autoilufriikin liikkuva raamattu.
Kiireessä ei tule kuin..
 |
| Vihreä! Toivottavasti ei tällä kertaa lähde hansikkaista. |
Ennen päivitystä tuote sisälsi vikoja, joiden takia peli kaatuu moninpelejä selatessa sekä muutenkin ilman näkyvää syytä. Etenkin kyseistä selailuvikaa en yksinkertaisesti voi sulattaa. Erinäiset viat todella raastoivat pelikokemusta turhautumiseen asti, joten niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan - pari pistettä, naps pois! Kiitos hei. Hiljattain ilmestynyt 1.1 päivitys onneksi poistaa suurimman osan vioista ja lisää starttiruutuun mahdollisuuden ajaa hulppeita 36 auton kisoja.
Pelin ollessa parhaimmillaan se saattaa säikäyttää vaikeudellaan, mutta vaikeustasoa säätämällä saa GT Legendsistä helposti koko perheen makustelupelin, jonka parissa isi voi sitten kertoa hurjia tarinoita vauhdikkaasta ja vaarallisesta nuoruudestaan.
Koostin liikkuvaa kuvaa eräästä nettikisastani, jossa voit samalla nähdä hieman uusintatoimintojen kamerakulmia.
Katso GT Legends nettikisavideo!Daniel Borek
Peliplaneetta.net
Imuroi GT Legendsin demo Peliplaneetasta