Peliplaneetta.net :: Arvostelut

Namcon julkaisuaikataulu on pettämätön - molemmille Pleikkareille näyttää tulevan kolme Tekken-peliä, hyvin samoihin aikoihin. Aivan kuten PS1:n Tekken 3, vitosversio saapuu nyt, kun konsolin seuraajaa jo odotellaan. Ja numerostaan huolimatta se on jo kolmas uuden sukupolven Tekken, sillä Tag Tournament aloitti kakkospleikkarin potkuputken jo julkaisun yhteydessä.

Anna näyttää kädestä pitäen, miten hieno nainen puolustautuu.

Kuten taisin todeta jo nelosversion arvostelussa, Tekken on suurelle joukolle ihmisiä paljon enemmän kuin pelkkä peli. Se on uskonnollinen elämys, jota tahkotaan antaumuksella aina seuraavan version ilmestymiseen asti. En näe syytä sille, miksi tämä kansanosa pettyisi Rautanyrkki Viiteenkään. Se nimittäin tarjoaa myös meille vain silloin tällöin turpasaunasta nauttiville useita mukavia ominaisuuksia, sen lisäksi että himopelaajia hemmotellaan erilaisilla ranking-järjestelmillä ja hahmon muokkailuilla.

Heimo potkaisi tyhjää

Ei sillä, että näihin nyrkkikapinoihin olisi mitään juonta ennenkään kaivattu, mutta mainittakoon, että legendaarinen Heihachi on ainakin pelin alussa kuollut. No, rautanyrkkiturnaus ei yhtä miestä kaipaa, ja jo tutuksi käynyt hahmokavalkadi on taas muilta osin mukana - valinnanvaraa on jo alussa niin paljon, että jokainen löytää varmasti mieleisensä körilään.

Huomio kiinnittyy heti myös parantuneeseen ulkoasuun.

Story modea kuljettavat eteenpäin todella tyylikkäät piirrokset.

Viimeksi taisin huomauttaa, että hahmojen kuvat ennen matseja näyttävät harvinaisen typeriltä - eivät näytä enää. Samoin taisteluareenat ja hahmojen mallit animaatioineen ovat jälleen kehittyneet edellisestä painoksesta. Namcolla on taas onnistuttu ruuvaamaan PS2:sta hiukan lisää megahertsiä, että tämä entistä komeampikin toiminta pysyy täysin sulavana aivan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Valikoidenkin toiminta on selkeää ja tyylikästä kaikin puolin.

Alussakin on taas latauspeli, ilmeisesti Namco on tuomassa tätä vanhaa tapaansa takaisin (myös PSP:n Ridge Racerissa on nimittäin Rally X alussa). Nyt latauksen yhteydessä pelataan Star Bladea, joka ainakin itselleni oli tuttu vain muinaiselta 3DO:lta. Kiva lisä kuitenkin, ja hän ken jaksaa kaikki avaruusalukset napsia palkitaan epäilemättä bonuksin varsinaisen pelin puolella. Paljon isompi ekstra onkin sitten, että Tekken 5 sisältää myös arcade-versiot Tekkeneistä numerot 1, 2 ja 3. Kyseessä eivät siis ole vain levylle dumpatut PS1-pelit, vaan alkuperäiset kolikkokone-ROM:it. Näin peleistä on lisäarvoa myös koko koti-Tekken -sarjan keränneille. Pienenä kauneusvirheenä kuitenkin nämä pelit eivät täysin toimineet X-Arcade-ohjaimen kanssa ainakaan suoraan, vaan tilalle piti vaihtaa DualShock, mikä hiukan heikentää kolikkopelifiilistä.

Piru irti

Paholainen sisälläni saa minut potkimaan.

Kiinnostavin Tekken 5:n lisähärppeistä on kuitenkin oheistarina Devil Within, edellisten osien "Tekken Force" -pelien jälkeläinen. Siinä seikkailee Jin, joka pyrkii selvittämään menneisyyttään jahtaamalla mystistä petoa Ogrea. Pelin perusluonteena on mättää rivisolttuja kentissä, hyppiä tasolta toiselle, ratkaista helppoja kytkinpuzzleja ja kohdata muutaman kentän välein isoja pahiksia. Eipä siis mitään maailman innovatiivisinta toimintaa, mutta hyvin suunniteltua ja sujuvaa sellaista.

Devil Withinissä perinteiset Tekken-kontrollit on hylätty, ja tilalla on kahteen analogitikkuun sekä potku-, lyönti- ja hyppynappiin perustuva kolmiulotteinen skeema. Siihen tottuminen käy onneksi nopeasti, eikä kenttäsuunnittelu sorru ylenmääräisiin tarkkuushyppelyihin. Niinpä DW söikin itseltäni vielä huomattavasti enemmän aikaa kuin itse pääpeli - olen nähnyt huonompaa tavaraa kaupattavan täydellä hinnalla omana pelinään. Läpi en väitä tätä sivutarinaa päässeeni, mutta viimeisen Ogren muodon sentään kohtasin, sainpa sille jopa vahinkoa aikaiseksi.

Hupaisa kenguru kantaa lisänyrkkejä masussaan.

Sinällään onkin mukavaa, että mukana on myös kaikenlaista ekstraa, sillä muilta osiltaan Tekken on jälleen kerran niin Tekken kuin olla ja voi. Ehjää ei kannata korjata ja lypsävää lehmää on turha tappaa, kaksi ikiaikaista arvosteluklisettä jotka jälleen todentuvat. Namcon tappelupeli on omassa tyylilajissaan ykkönen, Virtua Fighteriin vertaaminen on sitten jo koulukuntakysymys. Huipulla on vieläpä hiljaista, sillä toinen mahdollisesti ison T:n kanssa kilpaillut sarja Breasts... eikun Dead or Alive siirtyi kilpailijan koneen yksinoikeudeksi.

Virheetön esitys

Taustat, varjot ja hajoava lattia saavat välillä unohtamaan, että pelataan PS2:lla.

Jos vaikkapa autopelien genre tuntuu joskus vähän polkevan paikallaan, niin samaa voi täydellä syyllä sanoa myös mättöpeleistä. Jokainen uusi konsolisukupolvi - tai optimointikierros - lisää taustoihin monimutkaisuutta ja hahmoihin elävyyttä, mutta pelaajan kannalta toiminnot pysyvät samana: tästä lyö, tuosta potkaisee, tuolla vastustaja, anna turpaan, ole hyvä.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö näilläkin peleillä olisi sijansa myös satunnaisen väkivaltaviihtyjän kodissa. Etenkin Namcon peleissä on - sekä hyvänä että huonona ominaisuutena - ollut aina mukana myös aloittelijan tuuria suosiva pelisysteemi, jolloin pikamatseja voi ottaa ennestään peliä tuntematontakin vastaan. Eikä aikaakaan, kun mennään eräluvuissa 30-29, arkielämän jäätyä kauas taakse taistelun raivotessa. Tekken 5 on kaikin puolin minun makuuni maistuvin Rautanyrkki PS2:n valikoimassa, vaikka Dreamcastin Soul Calibur pysyykin edelleen allekirjoittaneen ykkösvalintana näiden arcade-mättöjen suhteen.

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net