Alkuperäinen Ground Control yritti aikoinaan uudistaa tosiaikastrategiapelien pahasti paikalleen junnaamaan jäänyttä genreä muutamalla perustavanlaatuisella muutoksella. Peli keskittyi lähinnä joukkojen mahdollisimman tehokkaaseen komenteluun, eikä tukikohdan rakentelua, uusien yksiköiden kouluttamista tai minkäänlaista resurssien keräämistä ollut pelissä mukana lainkaan. Ratkaisu toimi hyvin ja peli olikin kaikin puolin oikein maittavaa taktista sodankäyntiä. Myös täysin kolmiulotteinen grafiikka ja vapaasti siirreltävä kamera tekivät aikoinaan vaikutuksen, mutta silti hieman persoonattomaksi jäänyt peli ei voittanut vaativien pelaajien sydämiä.
 |
| Ahtaat sillat ovat täydellisiä puolustusasemia. |
Nyt, yli neljä vuotta myöhemmin pelin jatko-osa, Ground Control II: Operation Exodus pyrkii valloittamaan pelityypin valtaistuimen uudemman kerran samoilla eväillä. Pääpaino on edelleen omien yksiköiden mahdollisimman tehokkaalla käytöllä, eikä peli siis ole niinkään kilpailu siitä, kuka rakentaa nopeiten suurimman ja tehokkaimman armeijan ja juoksuttaa sen vastustajan tukikohtaan, vaan se todella mittaa pelaajien strategista ajattelutapaa ja kykyä sotia annetuilla resursseilla parhaalla mahdollisella tavalla.
Sota ei syytä kaipaa
Pelin tavanomaisessa taustatarinassa on hetkensä, mutta minun sisäistä strategiapelaajaani se ei ainakaan jaksanut motivoida uppoutumaan mitenkään järin henkilökohtaisella tavalla kapteeni Jacob Angeliuksen rooliin. Northern Star Alliancen epätoivoinen Morningstar Primen taistelu ilkeää Maan Imperiumia vastaan ei vain yksinkertaisesti kiinnostanut hienoista välianimaatioista huolimatta. Myöhemmin mukaan kekkereihin änkeytyvät, orgaaniseen teknologiaan tukeutuvat Viron-muukalaiset ovat kliseistä pienimpiä ja piristävät sentään kuvioita hieman. Alieneilla pelattava jälkimmäinen tehtäväsarja tarjoaakin vähän vaihtelua hyvin tavanomaiseksi jäävään NSA-kampanjaan.
 |
| Maisemat vaihtelevat rauniokaupungeista aavikoihin, sademetsiin ja jäätikköihin. |
Pakkopullatarinasta huolimatta kahteen tusinan tehtävän pituiseen lineaariseen tehtäväsarjaan jakautuva tarinamoodi tarjoaa runsaasti mielenkiintoista sodittavaa. Kaikki tehtävät ovat perusasetelmaltaan hyvin samankaltaista tavoitepisteiden valloitusta, mutta erilaiset olosuhteet ja kentät tarjoavat niihin juuri sopivasti vaihtelua. Aktiiviset tekoälyviholliset tarjoavat hetkittäistä bugittamista lukuun ottamatta erinomaisen vastuksen ja alkupään kentät poislukien kunkin tehtävän läpäisy voi viedä lähemmäs tunnin peliaikaa. Onneksi tehtävien aikanakin voi tällä kertaa tallentaa, eikä välillä hyvinkin haasteelliseksi äityvät toimeksiannot turhauta niin paljon kuin ensimmäisessä Ground Controllissa.
Keskitytään olennaiseen
 |
| Lentohärveleitä on huomattavasti kivuttomampi käskyttää kuin ensimmäisessä GC:ssa. |
Tukikohdan ja sen puolustusjärjestelmien rakentaminen, uusien joukkojen kouluttaminen, paremman teknologian kehittäminen ja muu pikkunysvääminen ovat hyvin keskeisiä elementtejä lähes kaikissa RTS-peleissä ja niiden puute voisi tehdä pelistä helposti liian suoraviivaisen tai yksinkertaisen. Vaikka Ground Control II onkin vailla näitä elementtejä, on sen olennaiseen keskittyvään pelattavuuteen ja sisältöön panostettu riittävästi ja tekemistä löytyy mukavasti. Taisteluareenalla on laskeutumisalustoja, joita valloittamalla voi tilata kiertoradalta dropshipin tuomaan lisäyksikköjä rintamalle. Näitä täydennusjoukkoja ostetaan ns. voittopisteillä, joita puolestaan ansaitaan valloittamalla alueita ja tuhoamalla vastustajan yksiköitä. Laskeutumisalukset ovat tärkeä ja kaikin puolin erinomaisesti onnistunut lisä Ground Controlin pelisysteemiin. Niissä on melkoisesti tulivoimaa ja niitä voikin joukkojen kuskaamisen lisäksi käyttää esimerkiksi hankalassa paikassa olevien vihollisväijytyksien hajoittamiseen tai omien asemien puolustamiseen.
 |
| Maisemat ovat parhaimmillaan kuvankauniita, mutta todellisuus monesti on kuvakaappauksia karumpaa. |
Pelisysteemiin on upotettu mukavasti syvyyttä tuovia yksityiskohtia, jotka tekevät huolellisesta ja älykkäästä taktikoinnista todella kannattavaa. Enää sotilaiden ja sotakoneiden määrä tai hyökkäyksien virtaviivaisuus ja nopeus eivät ole välttämättä niitä kaikkein ratkaisevimpia muuttujia, vaan komentajan oikeanlaiset reaktiot oikeisiin tilanteisiin. Niin kartan maanmuodot, yksiköiden erikoisominaisuuksien tehokas hyödyntäminen, sääolosuhteet, kasvillisuus, korkeuserot kuin jopa yksittäisen tankin panssarin paksuudet kyljissä tai takaosassa saattavat erottaa voittajan häviäjästä tiukassa tilanteessa. Sotilaat voivat myös miehittää rakennuksia, bunkkereita ja kiinteitä tykkitorneja sekä piiloutua tankeilta tiheisiin metsiin. Taisteluista hengissä selviytyneet yksiköt keräävät myös kokemusta ja niiden ominaisuudet kehittyvät ajan kuluessa. Omistaan kannattaakin pitää huoli, sillä suoraan tukikohdasta rintamalle siirretyt märkäkorvat eivät todellakaan korvaa kaiken kokenutta kovanaamaa tosipaikan edessä.
Persoonaton kaunotar
Kauas piirtyvä grafiikka on parhaimmillaan käsittämättömän näyttävää, mutta enimmäkseen melko persoonatonta kamaa. Parhaimmillaan sodan runtelemat taistelutantereet ovat mielettömän upeaa katseltavaa ja huolellisesti mallinnetuissa yksiköissäkin on hienoja yksityiskohtia. Myös valaistus ja värimaailma ovat kohdallaan, mutta silti jokin mättää: Ground Control II ei tarjoa mitään uutta tai omaa, vaan kaikki on nähty useampaan otteeseen aiemminkin. Ihmisyksiköt ovat haukotuttavaa peruskamaa futuristisine sotilaineen, jeeppeineen, tankkeineen ja lentohärveleineen, eikä lähes näiden kopiosta käyvä muukalaisrotu Vironkaan kovin paljon paremmaksi pistä kevyen omaperäisestä sulautumiskyvystään huolimatta. Imperiumin yksiköt isoine mecheineen ja ilmatyynyaluksineen ovat sentään pykälää mielenkiintoisempia, mutta niilläpä ei pääsekään pelaamaan. Ei edes moninpelissä.
 |
| Kyllä tässäkin pelissä rytinää ja pauketta riittää. |
Pelikamera on täysin vapaasti siirreltävää mallia. Kuvan voi zoomata aivan tankkien telaketjujen tasalle ja kääntää vaikka kohti taivasta tai vääntää mihin ilmansuuntaan tahansa niin, että pelistä saa varmasti näyttäviä kuvakaappauksia, mutta pelaajan suuntavaisto katoaa väkisinkin. Tällaisesta kikkailusta ei valitettavasti ole pelattavuudelle kuin haittaa ja homman olisi voinut tehdä paljon paremminkin. Valikoista on toki mahdollista kytkeä käyttöön myös perinteisempi RTS-kamera, mutta senkään toiminta ei kerää helppokäyttöisyydestään kehuja.
Edeltäjänsä jalanjäljissä
Ground Control II:ssa on moni asia tehty hyvin, mutta kuten edeltäjänsä, sekään ei aivan yllä genren huippujen tasolle. Pelaamisesta on saatu juuri sopivan nopeatempoista ja suoraviivaista kun tukikohdan managerointi ja resurssien kanssa säätäminen on jätetty pois kuvioista. Mahdollisimman monipuoliseen sodankäyntiin keskittyvästä systeemistä löytyy tästä huolimatta tarvittavaa syvyyttä ja pelimoottori mahdollistaakin tavanomaista huomattavasti monipuolisemman taktikoinnin. Grafiikkakin on äärettömän komeaa, mutta silti jokin mättää.
Pelin tarina ja Ground Controlin paperinohut universumi ovat pelaajalle herttaisen yhdentekeviä. Sodan osapuolet ovat melkoista tusinakamaa, eikä armeijan yksiköistäkään löydy tarpeeksi mielenkiintoista persoonaa. Lopputulos onkin vähän kaksijakoinen. Peli itsessään on hyvä, mutta oikeastaan mikään muu ei motivoi pelaajaa voittamaan taisteluita kuin taistelut itsessään.
Ground Control II: Operation Exodus -demoTeppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Teppo Lähtinen
