Ha-taa! Ninjat olivat kova sana varsinkin 80-luvulla, ja täytyypä myöntää että olin pentuna itsekin koukussa ilmiöön. Oli ninjakilppareita, oli Amerian Ninjaa ja myöhemmin kaikenmaailman Beverly Hills Ninjaa. Yliannostus iski jossain vaiheessa, mutta nyt uskoni on viimein palautunut, ja syykin on selvä: Söpö-Ninja. Valitettavasti emme voi kuitenkaan puhua tässä laajemmin suomalaisista mallityttösistä, joten mennään pidemmittä puheitta suoraan peliarvosteluun.
Ninjalla on asennetta
 |
| Karu karpaasi. |
Namcon tasohyppelyuutuus I-Ninja tarjoaa meille aivan toisenlaista söpöninjailua. Ninjaksi kutsutun ninjan olisi etsittävä käsiinsä mystisiä raivokiviä ja lyötävä siinä sivussa ilmavaivainen kyborgimutanttikeisari kätyreineen. Kuulostaa suunnitelmalta? Ohjeita asennevammaiselle ja kyynisiä kommentteja heittelevälle sankarillemme jakelee tämän edesmennyt sensei, jonka poismenon syynä on kukas muukaan kuin Ninja itse. Vahinkohan kuolema toki oli, mutta tämä Ninja ei paljoa anteeksi pyytele, vaan morkkaa haamuhahmoista herraansa vielä tekosensa jälkeenkin.
Asenteensa lisäksi Ninja on varustettu miekalla, jota heppu osaa käyttää riittävän monipuolisesti, jotta vihollisten paloittelu maistuu vielä tuhannenkin uhrin jälkeen. Perinteisistä ninjavarusteista mukana ovat lisäksi heittotähdet, puhallusputki ja ninjaköysi, joista kahta viimeistä käytetään lähinnä silloin kun kenttäsuunnittelija niiden olemassaolon muistaa. Kentissä eteneminen on mukavan monipuolista, ja näppärästi ohjautuva Ninja taitaa muun muassa seiniä pitkin juoksentelun, seinältä toiselle pomppimisen ja kaiteilla liukumisen.
 |
| Se viipaloi! Se raastaa! |
Vihollisia hakkaamalla Ninja kasvattaa raivokivien mahdollistamaa raivomittaria, jonka täyttyessä voi suorittaa jonkun erikoisliikkeen, joita on aluksi valittavana yksi ja lopputekstien rullatessa kaikkiaan neljä. Koska jokainen näistä taidoista kuluttaa samaa mittaria, en ainakaan itse oppinut käyttämään muuta kuin jo toisena saatavaa elinvoimaa lisäävää taikaa, joka tekee pelistä paikoitellen liiankin helpon. Taitojen lisäksi Ninja saa myös parempia miekkoja seikkailunsa tiimellyksessä.
Ninja ei sovi kaikille
Edellä mainitsemani asiat kuvailevat pelihahmoa itseään, joka onkin ihan mukava pomputettava. Paha kyllä kaikki - siis kutakuinkin aivan kaikki - muu on varastettu suoraan muista peleistä, eikä vähiten viimeisimmistä Super Marioista ja Sonic Adventureista. I-Ninja on suoraan sanottuna rumempi, tylsempi ja lyhyempi versio edellä mainituista, joten Nintendolla pelaavien kannattaa lopettaa lukeminen tässä vaiheessa ja tutustua kyseisiin titteleihin, jos nyt ette aivan hirveästi himoitse hassua ninjapäähenkilöä. Jatkakaamme ainakin pleikkaristien ja xboksereiden kanssa:
 |
| Miekkaa voi tunnetusti käyttää propellina. |
Tutulta vaikuttaa alusta lähtien. Keskusalueet yhdistävät varsinaisia kenttiä, joita saa kokeilla vaihtelevan laajuisella vapaudella omaan tahtiinsa. Kentistä saatavilla ikoneilla voi parantaa vyönsä väriä, jolloin uusia kenttiä tai joku loppupomoista avautuu pelaajan kokeiltavaksi. Kenttäsuunnittelu on visuaaliselta kantilta tarkasteltuna ankeaa ja kliseistä, ja mukana ovat ne samat vihertävät, hiekkaiset, kiviset ja metalliset kentät joihin hyppelyitä on sijoitettu ajanlaskun alusta lähtien. Eipä silti, varsinainen pelaaminen ei ole yhtään hullumpaa, ja aivan viimeisiä kenttiä lukuun ottamatta jokaisen pelaa lävitse mielellään.
Asiassa vain sattuu olemaan yksi kohtuullisen iso mutta. Kuten uusissa Marioissa ja Soniceissa, myös I-Ninjassa samoja kenttiä voi ja täytyy pelata useampaan otteeseen. Perusläpäisyn lisäksi tarjolla on läpäisyä joko aikarajan kanssa, tappotavoitteen kera tai komennolla kerätä kaikki punaiset kolikot. Ongelma on siinä, että missä vaikkapa Marion kentät ovat alun perinkin suunniteltu useita etenemisreittejä silmälläpitäen, ovat I-Ninjan kentät pelkkiä putkia muutamalla mutkalla. Esimerkiksi punaisten kolikkojen metsästys tarkoittaa aivan samanlaista putkijuoksua kuin ensimmäiselläkin kerralla, mutta pelaajan täytyy hakata auki jokainen tynnyri ja tarkistaa jokainen nurkka jottei tarvitsisi palata aivan lopusta aivan alkuun.
Ninjan seurasta voi nauttia
 |
| Fileerausveitseksi suositellaan moottorisahaa. |
Jos unohtaisin kenttien puuduttavan uudelleentahkoamisen, sanoisin että I-Ninja on kiitettävän monipuolinen tuotos, vaikka varsinaiset omat ideat todellakin ovat vähissä. Jo mainitsemani kaideliuku tuo enemmän kuin vähän mieleen Sonicin, kuten tuovat myös lukuisat, vain pikajuoksuun tarkoitetut rampit. Kyvystä juosta pitkin tietynlaisia pintoja saadaan aikaan muutamia mukavia episodeja, mutta ei mitään mullistavaa. Teleporttitykeillä ammuskelevat mechit pakottavat pelaajan välillä nykyään ah niin muodikkaaseen hiiviskelyyn, jossa ei onneksi kauaa nokka tuhise.
Viholliset ovat suurimmilta osin päähenkilön näköisiä ja kokoisia ninjoja, joita saa paloitella parhaimmillaan yli sata per kenttä, vihreän veren lennellessä yllättävänkin tylysti. Isommat otukset eivät ole oikein mistään kotoisin, jos eivät sitten legolandiasta, ovat heput nimittäin sen verran kookkaista palikoista väsättyjä. Hyppelyn ja hakkaamisen seassa räjäytellään seiniä ohjatuilla raketeilla ja istutetaan valmiiksi katkaistuja puita ampumalla puhallusputkella isoja hyönteisiä. Kyllä, luit oikein.
 |
| Realistista pallopeliä. |
Pomomatsit ovat pelin viihdyttävintä antia, aina ensimmäisenä käytävästä jättiläisrobottien nyrkkeilyottelusta viimeiseen kaksintaisteluun harvinaisen mauttoman keisarin kanssa. Suurta lahnaa pääsee tulittamaan ydinsukellusveneellä ja talon kokoista pääkalloa taistelumechillä. Turhiksi väittäisin ainoastaan kenttien sisällä käytäviä, japanilaisanimaatiosta repäistyillä vauhtiviivoilla maustettuja välipomotaisteluja, joita on liikaa ja jotka ovat ärsyttävän epäselviä.
Tavanomaisesta juoksentelusta poiketaan miellyttävän useasti muutenkin. Toisinaan Ninja tarrautuu suureen kuulaan, jolla on sitten pyörittävä maaliin läpi esteiden (kenttien sisällä) tai vierittävä rinnettä ja kerättävä hirmuisesti kolikkoja (bonuspelit). Muuten Ninja voi kuluttaa aikaansa vaikkapa tasapainottelemalla räjähtävän tynnyrin päällä tai tulittamalla rantautumista yrittäviä laivoja tykillä. Niin kauan kuin kenttiä ei tarvitse alkaa pelaamaan uudelleen, pitää I-Ninja pelaajan suhteellisen tyytyväisenä.
Ninjaa saa vain kaupasta
Että yhteenvetoa. Mitään täydellisen raivostuttavaa I-Ninja ei sisällä, ja elämäntapatasoloikkijalle se lieneekin aivan kohtuullinen välipala. Tosin erittäin helppo ja pikainen sellainen, sillä kenttien uudelleenpeluuttamisestakin huolimatta lopputekstit rullaavat jo siinä vaiheessa kun 90-pisteen pelissä on päästy vasta alkuun. Uusi kierros ei kuulosta kovin mielekkäältä, mutta kaikkien kuudenkymmenenneljän tehtävän läpäisy palkitaan sentään yhdellä uudella areenalla, jossa saa piestä vihulaisia niin paljon kuin sielu vain sietää. Suosittelut varauksella, varmaa on vain se, että tämän lähemmäs Ninjaa ei meikäläisen pärställä pääse.
Jari Peltonen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Jari Peltonen
