Contract J.A.C.K. on mukamas jatkoa legendaariselle No One Lives Forever -pelisarjalle. Hevonkukkua sanon minä! Kaikkien lemppariagentti, kissamaisen kaunis Cate Archer on joutunut jostain käsittämättömästä syystä väistymään ison, ylilihaksikkaan, ruman ja karvaisen miehenkörilään tieltä. Kaiken lisäksi tämä umpitylsän perussankarin irvikuva John Jack kehtaa olla vieläpä palkkatappaja ja paiskoa hommia rikollisryhmä H.A.R.M.:n piikkiin. Työnantajana toimii sentään vanha kunnon Dmitrij Volkov, joka on käytännössä ainoa linkki tämän pelin ja NOLF:ien välillä. Valitettavasti kyseistä yksisilmäistä viiksivallua nähdään tässä pelissä vain parissa noin kahden sekunnin pituisessa välivideossa.
Dagen efter
 |
| Wanted: Cate Archer - Juu todellankin! |
Ystävämme Jack on joutunut heti pelin alkuun kiusallisen tukalaan tilanteeseen. Rankka ilta on mennyt vähän pitkäksi ja herätessään miesparka löytää itsensä sidottuna tuolista. Kun kaksi kalliisiin pukuihin sonnustautunutta miestä vielä uhkailee näkymättömällä moottorisahalla, on krapula-aamu kokenut täyttymyksensä ja pakoon pitäisi päästä. No, eipä hätiä. Supersankarin voimin hän vapautuu köysistään ja mukiloi suolapatsaiksi jähmettyneiltä ahdistelijoiltaan paljain nyrkein tajun kankaalle. Napattuaan päiväunille siirtyneeltä viholliselta aseen kauniiseen käteen, rämähtää huoneen ovi auki ja pari pukumiesten kaveria ryntää aseet laulaen sisään.
Parempaakaan tekemistä keksimättä sankarimme hoitelee tyypit ja lampsii käytävään ihmetellen siinä samassa ohikiitävän hetken ilmaan haihtuvien ruumiiden hämmentävän lyhyttä puoliintumisaikaa. Montaakaan askelta hän ei kuitenkaan ehdi ottaa kun jo kulman takaa kuuluu huudahdus ja viisi erehdyttävästi juuri edellisessä huoneessa hoideltujen vihulaisten näköistä äijää juoksee tuliluikut tanassa kohti. Eikun liipaisin taas pohjaan ja pahikset hautaan hirvittävän rumien veriefektien tehostamana. "Mistä näitä oikein sikiää?", ehtii pelaaja ehkä juuri ja juuri miettiä ennen uutta niskaan hönkivää vihollisaaltoa.
 |
| Veriefektit ovat yhtä rumia kuin mauttomiakin. |
Seuraavassa huoneesa Jack paikkaa itseään kirjahyllystä löytyvällä ensiapupakkauksella ja pukee nurkassa lojuvan luotiliivin päälleen. Yllättäen yksi aikaisemmin lukossa ollut ovi mätkähtää auki ja taas puolen tusinaa pahista hölkkää tappoaikeet mielessä pelialueelle. Äijät vaan päiviltä ja portaita pitkin kellariin. Onneksi reittiä ei tarvitse sen tarkemmin pähkäillä kun joku on käynyt ystävällisesti lukitsemassa kaikki paon kannalta tarpeettomat ovet jo etukäteen. Kun pari-kolmekymmentä kuolemaa pelkäämätöntä rosmoa pääsee vielä tervehtimään taivaan isiä, on reitti pihalle viimein selvä. Ennen kuin tehtävä on ohi, jatkuu pukumiesten teurastus vielä muutaman vihollisaallon verran, mutta onneksi niin ensiapupakkauksia kuin luotiliivejäkin näyttää lojuvan keskimäärin joka kolmannessa huoneessa. Tätä samaa pelaajaa halveksivan aivotonta paukuttelua koko ihanuus onkin sitten ihan pelin unettavan lässyyn antikliimaksiin asti, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: pelin aiheuttamaa silmitöntä tuskaa ei tarvitse kestää kuin muutaman hassun tehtävän verran, sillä mitätön loppudemon tapainen pyörähtää ruudulle jo runsaan viiden tunnin monotonisen teurastamisen jälkeen.
Saa tappaa
 |
| Ajoneuvoilla ajaessa palaa helposti hihat. |
Arvon palkkatappajamme ehtii jo pelkästään ensimmäisen tehtävän aikana hoitaa päiviltä varmasti enemmän vihollisia kuin mitä Cate molemmissa NOLF:eissa yhteensä, ja muutenkin kaikki pelisarjan tunnusomaiset piirteet on onnistuttu ryssimään kutakuinkin täydellisesti. Kuuskytluvun kuplivan värikäs tunnelma on unohtunut tyystin ja huumorikin tuntuu enimmäkseen pahasti väljähtäneeltä ja väkisin peliin ängetyltä. Juonta ei ole nimeksikään ja välianimaatioiden lähes täydellistä puuttumista on yritetty kompensoida kenttien aikana erinäisistä puhelimista ja kaiuttimista kuuluvalla dialogilla. Pelin niukkaan henkilögalleriaan ei pääsekään missään vaiheessa tutustumaan kasvokkain ja esimerkiksi jopa pääpahis jää lopulta pelkäksi ääneksi vailla konkreettista henkilöllisyyttä. Myös hiiviskely ja piileskely ovat saaneet väistyä aivottoman ampumisen tieltä ja kaikki vinkeän hauskat agenttihärpättimet hiuskiinnehitsipillistä leppäkerttukuuntelulaitteeseen ja banaaninkuoreen on vaihdettu pariin mälsään aseeseen, jotka sanovat pum pum!
 |
| Avaruudessa vihreää laseria ampumassa. Hilpeää. |
Pelin kliseiset tapahtumapaikat vaihtelevat Välimeren maisemista Tsekkoslovakian lumisiin oloihin ja H.A.R.M.:in avaruusasemaan. Vallitsevasta ympäristöstä huolimatta peli on uuvuttavan yksitoikkoista ja itseään toistavaa kolmen eri vihollistyypin räiskimistä kentästä toiseen. Asevalikoima pitää sisällään kaikki perinteiset mutkat haulikosta AK-47:aan muutamalla tyhmällä laserhässäkällä maustettuna. Tappaakseen naurettavan ylikestävät viholliset, saa niihin pahimillaan pumpata lähietäisyydeltäkin puoli lippaallista headshotteja. Tästä johtuen ainoastaan parille yleisimmälle aseelle löytyy tarpeeksi kuteja pidempiin tulitaisteluihin muiden jäädessä enemmän tai vähemmän lyhyiksi tuttavuuksiksi. Muutamaa erikoisempaa ja tehokkaampaa asetta pääsee käyttämään koko pelin aikana peräti kerran tai kaksi. Parissa tehtävässä pelaaja pääsee aseistetun lumikelkan ja skootterin rattiin, mutta sen verran kömpelöä ja tökkivää vehkeiden ohjastaminen on, että mieluummin sitä vaikka kävelee.
Vanhuus ei tule yksin
 |
| Jos ei tippa tapa, niin tommy gun sitten viimeistään. |
Peligrafiikka kehittyy nykyään niin isoin askelin, että jo vuodenkin vanha peli voi näyttää täysin vanhentuneelta. Nykypelien monimutkaisilla shadereilla ja muilla efekteillä kyllästettyyn visuaalisuuteen tottuneilla pelaajilla voikin olla kova työ hyväksyä vanhan NOLF2:n tekniikkaan perustuvan Contract J.A.C.K.:n kökkäreisen kuivaa perusilmettä. Yksityiskohdattomat ja jotenkin ankeat maisemat ovat hirveimmillään melkoista palikkaviidakkoa, mutta pahimmin silmään pistää silti fysiikkamallinnuksen puute ja pelihahmojen animaation heikkous. Myös efektit suuliekeistä savuun ovat melkoisen surkeita ja oikeastaan vain vesi menettelee edes jotenkuten. Grafiikan vanhanaikaisuudesta huolimatta peli ei edes pyöri mitenkään täydellisesti. Testikoneella sai toki vääntää kaikki herkut kaakkoon, mutta ruudunpäivitys onnistui notkahtelemaan ajoittain ainakin meikäläisen sietokynnyksen alapuolelle.
Musiikki sentään on ihan hyvää, mutta vain sen takia, että se on kopioitu enemmän tai vähemmän suoraan NOLF2:sta. Siksipä se ei sovikaan huomattavasti toiminnallisempaan Contract J.A.C.K.:iin oikeastaan millään tavalla ja kuulostaa lähinnä kornilta - kuten tekevät myös reippaasti överiksi vetävät ääninäyttelijät. Vahvasti karrikoitu tyyli kai sinänsä sopisi NOLF:in humoristiseen maailmaan, mutta kun peli muuten on niin vakava tappamispeli, on lopputulos jotenkin pahasti pielessä.
Tosin, pahasti on pielessä koko pelikin. En pysty keksimään koko roskasta oikein mitään muuta positiivista sanottavaa kuin että onneksi se on minun osaltani jo ohi. En suosittele kenellekään. Hyi kamala.
Contract J.A.C.K. - yksinpelidemoContract J.A.C.K. - moninpelidemoTeppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Teppo Lähtinen
