Call Of Duty on poikkeuksellisen vaikuttava toiseen maailmansotaan sijoittuva räiskintäpeli, mutta tästä huolimatta arvostelun kirjoittaminen on lykkääntynyt aina vain myöhäisempään ja myöhäisempään ajankohtaan. Tämä lähinnä ehkä sen takia, että pelin aihealue on viimeisen parin vuoden aikana kaluttu niin totaalisesti loppuun, että siitä kirjoittaminen yksinkertaisesti on tuntunut vastenmielisen puuduttavalta ja turhaltakin touhulta. Tämä siis vaikka peli sinänsä onkin erinomainen. Otin kuitenkin nyt vihdoinkin härkää sarvista ja aloitin kirjoittamaan ensimmäistä kappaletta luottaen oliivipurkkiteorian mukaisesti siihen, että kun ensimmäisen saa ulos, tulevat loput helposti perässä.
 |
| Elämää juoksuhaudoissa. Günther saa kudin polveen. |
COD on taustalla jylläävää Id Softwaren grafiikkamyllyä myöten niin perustoimintapeli kuin vain voi olettaa, mutta aivan rymistelyviihteen suoraviivaisimmasta päästä se ei kuitenkaan ole. Jokaisen edes osittaiseen realismiin pyrkivän ampumapelin tapaan kaikki perinteiset jipot kulmien taakse kurkkailusta ryömimiseen ja aseen piippua pitkin tähtäilyynkin on mukana. Hyvä niin, sillä vaikka sankarin lyijynsietokyky onkin joltain vieraalta planeetalta ja taisteluiden tiimellyksessä syntyneet luodinreiätkin ihmeparannetaan sekunnissa sinne tänne ripotelluilla pikkuisilla lääkelaukuilla, puetaan ylpeästi pää pystyssä pitkin sotatannerta marssiva sotilas nopeasti puupalttooseen. Pelin anti onkin juuri sopiva sekoitus kevyttä mietintää vaativaa selviytymiskamppailua, suoraviivaisen raivokasta ase tanassa ryntäilyä ja tiukoissa tilanteissa taistelutovereihin luottamista.
Kaveria ei jätetä
 |
| Yksin ei sotaa tarvitse voittaa. Vierellä juoksee parhaimmillaan useita kymmeniä aseveljiä. |
Eturintamaan ei tarvitse rynnätä yksin keräämään kohti lentävää kuumaa rautaa, vaan lähes kaikissa pelin 24:ssä tehtävässä pelaajan rinnalla rymyää myös omia kavereita. Rainbow 6 -tyylisiä komentoja ei omalle jengille pääse vauhdista karjumaan, vaan painopiste on enemmänkin kiivaan jännittävällä sodankäynnillä ilman turhia kommervenkkejä. Hyvin homma toimii silti ilman turhanpäiväistä pomotustakin. Aseveljien sinänsä sujuva tekoäly toimii pitkälti ennaltamäärättyjen skriptauksien voimalla, mutta pelin putkimaisissa kentissä tämä ei pahemmin pääse haittaamaan ja tärkein, eli illuusio ympärillä käytävästä valtavasta sodasta luodaan todella onnistuneesti.
 |
| Tank juu. |
Hienosti käsikirjoitetut tehtävät ohjaavat pelaajan kerta toisensa jälkeen kutkuttavan epätoivoisiin tilanteisiin, kuten ajamaan jeepillä tankkia pakoon natseja pullollaan olevan kaupungin ahtailla kaduilla, taistelemaan viimeiseen hengenvetoon Stalingradista Volga-joen töyräillä, soluttautumaan saksalaiseen sotalaivaan tai puolustamaan alimiehitettynä tärkeää siltaa joka suunnasta lähestyvää loputonta vihollisvyöryä vastaan kunnes vahvistukset saapuvat. Pääseepä pelaaja parissa tehtävässä ilmatorjuntatykin ja panssarivaununkin puikkoihin säätämään. Parhaimmillaan kaoottisissa ja mahtavasti mukaansa tempaavissa tulitaisteluissa on herkullisen tiivis ja painostava tunnelma, eikä vastaavaa intensiteettiä ole ennen sotapeleissä pahemmin koettu. Juuri tämä nostaa Call Of Dutyn selkeästi muiden vastaavien räiskintäpelien yläpuolelle.
Olihan parisen vuotta sitten julkaistussa Medal Of Honorissakin se legendaarinen ja kovasti hehkutettu Normandian maihinnousua kuvaava Omaha Beach -kenttä, mutta Call Of Dutyn jälkeen sekin on pelkkää paperia kun vähintään vastaavaan tykitykseen ylletään tässä pelissä lähes kaikissa kentissä.
Sota ei syytä kaipaa
Tehtäväbriiffauksen yhteydessä lyhyin tekstipätkin etenevä olematon juoni jää Call Of Dutyssä nipuksi yksittäisiä ja toisistaan erillisiä tehtäviä ilman sen ihmeellisempää jatkuvuutta. Pelaajan harteille jääkin usein vain sen ja sen tykin räjäyttäminen tai bunkkerin tyhjentäminen, ja tapahtumien suurempi kokonaiskuva jää hämäräksi. Pelin tapahtumiin uppoutumista haittaa entisestään kenttien jakaminen toisistaan irrallisiin osiin, joissa jokaisessa hypätään eri kansalaisuuden omaavan hemmon saappaisiin taistelemaan vuoroin Yhdysvaltojen, Englannin ja Neuvostoliiton väreissä.
Vanhakin koira oppii
 |
| Stalingradin taistelu on yksi pelin vaikuttavimmista kohtauksista. |
Uhkaavasti eläkeikää lähestyvään Quake III:n grafiikkamoottoriin on Infinity Wardin toimesta lisätty jippo jos toinenkin, mutta silti pelimoottorin vanhahtavat ominaispiirteet puskevat ajoittain läpi nätistä kuorrukkeesta. Maisemat ovat priimatavaraa ja etenkin sodan raunioittamat kaupunkimiljööt pistävät pelaajan katseen harhailemaan hienosta yksityiskohdasta toiseen. Teksturointi ajaa enimmäkseen oivasti asiansa, mutta pieniä notkahduksia joukosta löytää ihan etsimättäkin. Säästeliäästi kalustetut sisätilat eivät pärjää upeille ulkomaisemille ja jättävät hieman karun ja tyhjän vaikutelman.
Erinomaisesti toteutettu animaatio herättää pelihahmot eloon ja varsinkin kuolinkouristelut ovat asiaankuuluvan kivuliaan näköisiä. Kovasti muodissa olevaa fysiikkamallinnusta ei Call Of Dutyssä kuitenkaan ole, joten esimerkiksi parvekkelta alas ammuttavat tai portaikkoihin kuolevat viholliset näyttävät hieman hölmöiltä Max Payne 2:een tottuneiden silmissä.
Räjähdykset ovat kertaluokkaa Medal Of Honorin vastaavia upeampia ja kranaateissa tuntuu kerrankin olevan tarpeeksi potkua. Tehokkaan näköiset efektit ja ehkäpä kaikkien aikojen parhaat äänet tunkevat pelin tapahtumat väkisinkin pelaajan näytöstä ulos ja täyttää koko huoneen läpitunkevalla tunnelmalla. Tämä peli jos mikä niin näyttää kuin kuulostaakin todelliselta sodalta.
Salamasotaa parhaimmillaan
 |
| Sietää kyyristelläkin kun Sakemannien pommikoneet jyrisevät taivaalla. |
Call Of Duty on hämmentävän mukaansa tempaava kokemus ja sodan armottomuus on onnistuttu kuvaamaan peleissä ennen näkemättömän rajulla tavalla. Helposti parissa illassa läpäisty yksinpeli on nykyräiskinnöille tuttuun tapaan harmittavan lyhyt kokonaisuus, mutta laatu korvaa tässäkin tapauksessa määrän. Ehkä hieman pelin edetessä kasvavia odotuksia lepsumpaa lopputaistelua lukuun ottamatta pelin kuvaama sota on täyttä rautaa, eikä huonoja tai tylsiä kenttiä tullut vastaan ainoatakaan.
Moninpelaajille on tarjolla yksin tai tiimeissä harrastettavan deathmatchauksen lisäksi kolme erilaista tiimityöskentelyyn ja hyökkäys-puolustus -asemiin perustuvaa pelimuotoa. Testiversioni ei jostain hämärästä syystä kuitenkaan suostunut yhdistämään kuin deathmatchia pelaaviin servereihin, joten en päässyt testaamaan lainkaan niitä mielenkiinoisempia pelimuotoja. Ohjekirjan selostuksien perusteella hupia luulisi kuitenkin irtoavan yllin kyllin. Jos toinen maailmansota ei vielä pursua korvistasi ulos ja olet asiallista toimintapeliä vaille, Call Of Duty on varma hitti perheesi joulurauhaa rikkomaan.
Call of Duty -demoTeppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Teppo Lähtinen
