Kun Enter The Matrixin kotelon avaa ensimmäistä kertaa, ei voi muuta kuin siteerata Keanu Reevesiä ja möläyttää ilmoille epäuskoisen typerä "whoa!". Peli on nimittäin ahdettu peräti neljälle CD-levylle. Jostain takavuosien interaktiivisesta multimediavideosaastasta tällaisen yliampuvan levymäärän voisi vielä uskoa, mutta että viidettä gigaa vievä toimintapeli? Tuskaisan pitkän ja kovalevyn täyttävän asennusrumban voisi ehkä nippa nappa hyväksyä jos peli olisi edes hyvä, mutta mitä vielä. Kaiken kukkuraksi pituudeltaan eeppisiin mittoihin venähtänyt asennus onnistui kämähtämään viimeisen levyn puolivälissä, joten sain nauttia tästä ihanuudesta kaikessa rauhassa peräti kahteen otteeseen.
Kiiltävä lisenssipeli
 |
| Luodit ovat nyrkin kokoisia mötiköitä. |
Lisenssipelit ovat tunnetusti usein hyvästäkin lähdemateriaalista huolimatta täyttä roskaa, joten alkuperäistä Matrixia huomattavasti heikompaan jatko-osaan perustuvalta Enter The Matrixilta ei luonnollisestikaan kannata paljon odottaa. Peli ei luojan kiitos seuraa askel askeleelta Matrix Reloadedin juonta (niin mitä juonta?), vaan sen tapahtumat etenevät limittäin leffan kanssa niin sisällön kuin laadunkin suhteen. Peli kertoo elokuvassa pienissä sivurooleissa vilahtaneiden Nioben ja Ghostin tarinaa ja valottaa pelaajalle mitä kyseisille hemmoille kuului kun he eivät näkyneet valkokankaalla. Wachowskit ovat itse käsikirjoittaneet jutun, ja onpa mukana tunnin verran vain peliä varten nauhoitettua aidoilla näyttelijöillä ryyditettyä videomateriaaliakin. Pelin juoni on, jos mahdollista, vielä elokuvankin vastaavaa köykäisempi ja tyhjänpäiväisempi, eikä se myöskään avaudu sitten pätkääkään jos leffa on jäänyt näkemättä.
Enter The Matrixin kasaamisesta vastaa Shiny Entertainment, joka tunnetaan ehkä parhaiten innovatiivisista mutta pahasti flopanneista Sacrificesta ja Messiahista. En ole ikinä pitänyt kyseisen pelitalon kököstä tuotannosta, eikä tämä uusinkaan viritelmä muuta mieltäni ainakaan positiivisempaan suuntaan.
I know kung fu!
 |
| Vauhdikkaat ajokohtaukset ovat yllättävän viihdyttäviä. |
Pohjimmiltaan Enter The Matrix on niin perustavanlaatuinen 3rd person -toimintapläjäys kuin vain olla ja voi. Pelaaja ohjastaa toista pelin kahdesta sankarista pitkin rumia ja tylsiä tavoitepohjaisia kenttiä vaihtoehtoisesti joko räiskien tai lähitaistellen vastaan asettuvat poliisit ja muut viholliset kumoon. Pariin otteeseen päästään myös kaahaamaan autolla ja lentelemään sellaisella makeella lentohärvelillä.
Tehtävät on pätkitty ikävästi useampiin todella lyhkäisiin kenttiin, joiden läpijuoksemiseen ei usein muutamaa minuuttia enempää tarvita. Kaikki jännät ja kriittiset tapahtumat katsotaan pelimoottorilla tehtyjen välinäytösten muodossa, eikä pelaajaa jostain käsittämättömästä syystä päästetä ikinä ohjaimiin kun pelissä oikeasti tapahtuisi jotain pelaamisen arvoista. Peli tallentuu jokaisen kentän välissä ja kestoa saa lisää seisomalla hetken paikoillaan. Näin peli äityykin melko helpoksi, eikä tarjoa kunnon haastetta kuin paikoin.
 |
| Käsirysyissä kamera siirtyy Tekken-tyylisesti sivuttaisnäkymään pilaten niin suuntavaiston kuin pelattavuudenkin. |
Ampuma-aseiden käytöstä puuttuu potku aivan totaalisesti, ja ilmeisesti konsolipädin tarpeita silmälläpitäen rukattu tunnoton ohjaustuntuma tekee pelaamisesta ärsyttävän heittelehtivän kokemuksen. Myös kung fu -taistelu on kämmitty äärimmäisen lahjakkaasti. Erilaisia taisteluliikkeitä on varmasti miljardi, mutta ketä kiinnostaa, kun kerran yksinkertaisten perusliikkeidenkin toistamisella pärjää melkein liiankin hyvin uskomattoman tekoälyttömiä vihollisia vastaan. Todella vammaisena ideana kamera käännähtää lähitaisteluun "lukittauduttaessa" Tekkenmäisesti hahmojen sivulle, joten se siitä pelattavuudesta kun näkymä pomppii herkeämättä paikasta toiseen.
Paynen jalanjäljissä
 |
| Focus-hidastuksella voi tehdä näyttäviä mutta turhanpäiväisiä temppuja. |
Toimintakohtauksissa voi käyttää apunaan focusta, eli rumalla ja sen vähäisenkin ruudunpäivityksen tappavalla motion blur -efektillä maustettua Max Payne -henkistä hidastusefektiä, jolla ei ole kuitenkaan tästä suomipelien kuninkaasta poiketen oikein minkäänasteista pelillistä funktiota. Kankeasti ohjaukseen reagoivaa pelihahmoa näet on helpompi käskyttää ihan reaaliajassa ja monotonisista yhden liikesarjan toimintakohtauksistakin selviää parhaiten ilman turhia kikkailuja. Ja turha kuvitella väistelevänsä Neon tapaan näyttävästi kohti ammuttua rautaa vaikka miten hidastaisi pelin tapahtumia. Focuksen käyttö mahdollistaa toki muutamia leffoista tutuiksi tulleita akrobaattisia temppuja, mutta nekin jäävät kaikessa epäkäytännöllisyydessään ja turhuudessaan vain viileän näköisiksi kuriositeeteiksi joita Matrix-fanit sitten voivat harjoitella kuola suunpielistä valuen.
Visuaalisuus ennen kaikkea
Matrix-elokuvat ovat tulleet kuuluisiksi etenkin ennennäkemättömän tyylikkäistä erikoisefekteistään, koreografialtaan loisteliaista toimintakohtauksistaan ja tarkkaan mietitystä visuaalisesta ilmeestään. Voisi siis helposti kuvitella, että näihin näyttävyydeltään omaa luokkaansa oleviin elokuviin pohjautuvan pelin tekniseen ja visuaaliseen toteutukseen olisi panostettu kaikki mahdolliset ja vähän mahdottomammatkin resurssit. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Enter The Matrix on enimmäkseen ruma, tavanomainen ja tylsä.
 |
| Pelihahmot ovat kohtuullisen itsensä näköisiä. |
Itse pelihahmoista on saatu melko hyvin esikuviensa näköisiä ja animaatiokin on enimmäkseen hyvin hanskassa. Ympäristöt ovat kuitenkin aution karuja ja ennen kaikkea todella heikosti teksturoituja. Myös savu, tuli ja muut erikoisefektit laukaisevat pelaajalla lähinnä oksennusrefleksin. Joko pelin grafiikka on suunniteltu PS2-versiota silmälläpitäen tai sitten Shinyn taideosastolla on töissä todella ammattitaidotonta porukkaa, sillä upouusi peli modernilla tietokoneella pelattuna ei yksinkertaisesti saisi näyttää tältä. Kaiken lisäksi peli tahmaa aivan käsittämättömästi, eikä yksityiskohtien säätämisellä tunnu olevan mitään vaikutusta asiaan. Pahimmillaan ruudunpäivitys saattaa nitkahtaa muutamaan ruutuun sekunnissa ilman mitään näkyvää syytä.
Eikä siinä vielä kaikki, sillä peli on myös ikävän buginen ja keskeneräisen oloinen. Tekoäly skitsoilee, tekstuurit välkkyvät, äänet sekoilevat tai katoilevat, joskus peli ei suostunut lähtemään lainkaan käyntiin ja pariin otteeseen peli vain sammui tai jumitti koneen kokonaan. Hienona yksityiskohtana Enter The Matrixista poistuttaessa työpöydän resoluutio asettuu pelissä käytetyn tarkkuuden mukaan, joten kuvakkeet saa asetella jokaisen Matrix-session jälkeen uudelleen. Todella mukavaa!
Ota sininen pilleri
Kerrataan vielä varmuuden vuoksi: Vaikka miten rakastaisit Matrixia ja olisit täysin sen toiminnallisen jatko-osan lumoissa, ei missään nimessä kannata retkahtaa tähän isolla rahalla markkinoituun lisenssipeliin. Voin nimittäin ihan lonkalta sanoa, että kyseessä kevyesti yksi huonoimmista pelaamistani peleistä vuosiin niin teknisesti kuin sisällöllisestikin tarkasteltuna, eikä taustalla vaikuttava Wachowskin veljesten sinänsä mielenkiintoinen scifi-maailma pysty pelastamaan sitä. Kannattaa odottaa mieluummin vaikka syksyllä ilmestyvää Max Payne 2:sta, jossa hidastus on epäilemättä jälleen tehty niin kuin se pitääkin.
Teppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Teppo Lähtinen
