Arvostelija: Mikko Heinonen
Pelityyppi: Urheilu- ja ajopelit
Julkaisija/kehittäjä: SCEE / Namco
Kotisivut: http://www.motogp3.com
Laitteistovaatimukset: PlayStation 2
Testattu: PlayStation 2
Arvosteluversio: Lehdistöversio

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Tässä taitaakin olla ainakin länsimaiden ensimmäinen PS2-pelin kolmososa. Namco jatkaa moottoripyöräkisalisenssinsä hyödyntämistä ja pukkaa markkinoille vähintäänkin uusilla kuskien nimillä sekä uudistetuilla valikoilla varustetun version. Mutta mitä muuta katteiden alta tällä kertaa löytyy?

Ei paljon muutosta taannoisesta. Olan yli on yhä käyttökelpoisin kuvakulma.

Toimivaa on turha korjata, kuten sanotaan, ja MotoGP 2 ei ollut mikään susi peliksi. Kritiikkinä muistan maininneeni, että Simulation-tilan pelaaminen ei ollut oikeastaan mitenkään mahdollista ja sadekeli osoittautui turhan hankalaksi. Muuten peli kärsi lähinnä siitä, että moottoripyöräily ei ole kovinkaan lähellä täkäläisiä sydämiä - paikallisten tähtien paljolti puuttuessa - ja sinällään ei koskaan saavuttanut mitään suursuosiota, eikä se edes yrittänyt olla mitenkään äärettömän innovatiivinen.

Niinpä myös kolmososan uudistukset ovat kautta linjan varovaisia. Osittain on selvästi kuunneltu palautetta turhasta vaikeudesta, osittain taas lisätty haastetta niille, joiden oikea käsi alkaa vääntyä refleksinomaisesti heti kun pärristä tulee puhe.

Sadekelillä tulee yhä tippa linssiin. Kameralle ja kuskille.

Tyypilliseen tapaani nakkasin pelin koneeseen sen kummemmin miettimättä, ja aloitin pelaamisen tietenkin Arcade-tilasta. Peli tarjoili vaikeusastetta Easy, jonka valitsin muitta mutkitta. Sijoituin heti kakkoseksi, ja hetken hekumoin ajotaitojani tyyliin "kyllä sitä sentään oppii pelaamaan kun tätä työkseen tekee". Jatkoin sitten aika-ajotilaan, jossa karu totuus paljastui: suurin osa menestyksestäni olikin pelin ansiota. Easy-tasolla nimittäin motskari jarruttelee itsestään kurveihin, eikä anna pelaajan kiihdyttää vauhtia niin paljon että tieltä suistuisi ulos jos nyt yleensä jotenkin osaa kääntää tikkua radan suuntaan. Näin ollen kauden voittaminen Easy-tasolla on enemmänkin ajan kuin taidon kysymys.

Joo joo, komealta näyttää, mutta yritäpä pitää pyörä hallinnassa tuossa asennossa.

Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, kun ajatellaan peliuraansa aloittavia. Yleensä varsinkin nämä "vakavasti otettavat" simulaatiot ovat helpoimmillaankin masentavan hankalia, ja kuitenkin itse muistan vielä hyvin ne onnistumiskokemukset Grand Prix I:n kanssa kaikki ajoavut päällä. Haastetta kaipaava löytää sitä kyllä Medium- ja Hard-tasoilta; edellisestä kannattaakin aloittaa jos on joskus jotakin kilpa-ajopelejä harrastanut. Edellisosien tapaan mukana on Simulation-tila, jossa pyörä käyttäytyy mahdollisimman realistisesti. Käytännössä se tarkoittaa mm. sitä, että äkkinäinen kaasun käyttö heittää pyörän poikittain ja kuskin kiertoradalle. Koska kahvaa annetaan X-nappulalla, jonka analogisuus mainostuksesta huolimatta on hieman niin ja näin, saa hommaa opetella tosissaan. Kuitenkin tuntui, että ajotuntuma on hieman vähemmän holtiton kuin kakkososassa, tai sitten pelitaitoni ovat tosiaan kohentuneet; en nimittäin ollut enää turvallani ihan joka mutkassa, ja jäin kierrosajoissa vain kymmenisen sekuntia helpoimpien asetusten tuloksista.

Pyörämallit erottuvat edukseen suhteellisen valjusta taustagrafiikasta.

Edellinen MotoGP oli ihan nätti peli, joka esitteli sulavasti liikkuvaa ja kohtuullisen yksityiskohtaista grafiikkaa. Paljon on tapahtunut konsolimaailmassa sen jälkeen kun niitä kuvaruutukuvia ihailimme, mutta MotoGP 3 luottaa kuitenkin edelleen hyvin samanlaiseen ulkoasuun kuin tuolloin vajaa pari vuotta sitten. Eihän siinä mitään vikaa ole edelleenkään, vaan eipä paljon aihetta ihasteluunkaan. Radat on tehty tarkasti, mutta reunustat ovat aika autioita ja suurissa näyttötauluissa pyörii vain muutama still-kuva. Sadekelillä sataa tyylikkäästi visiiriin ja pyörän tuulilasintapaiseen - ja edelleen ajaminen ohjaamonäkymästä sateella on jokseenkin itsetuhoista toimintaa. Muistaakseni sade on nyt vähemmän puuroa kuin edelliskerralla, eli rata on jopa mahdollista ajoittain nähdä, mutta ei se pelaamisesta vieläkään mitään nautinnollista tee. Harmi sinällään, sillä sadekelin kisat voisivat olla jopa mielenkiintoisia, ellei niitä tarvitsisi ajaa tällaisessa totaalisessa koiranilmassa.

Musiikkina tarjotaan energistä teknoa noin 15 erilaista kappaletta. Kappaleiden sisältämät musiikilliset oivallukset on pian lueteltu, mutta ne antavat reipasta potkua ajeluun. Erikoinen ratkaisu on tosin ollut sijoittaa taustamusiikin vaihto O-painikkeeseen, ikään kuin se nyt olisi samanarvoinen toiminto kuin kaasuttaminen, jarrutus ja kuvakulman vaihto...

Renderöity ei ole aidon väärti. Edellisen osan typyt olivat puhuttelevampia.

Tämä uutuus keskittyy yhä tarkemmin pelaajan oman uran ympärille: ennen pelin alkua luodaan hahmo, jonka sukupuolta, kansallisuutta ja kypärän värejä pääsee sitten muokkaamaan. Pelimuodot sinällään ovat kuitenkin entisellään - Arcade, Time Trial, Season, Challenge ja Legends. Challenge tarjoaa edelleen pieniä osasuorituksia, jotka peitottuaan voi keräillä "kortteja" kuuluisista kuljettajista. Haasteita on kaikkiaan 99 erilaista, ja kun monet niistä liittyvät tiettyjen pelitilojen voittoon / kierrosennätyksiin Simulation-tilassa, voin luvata että tekeminen ei lopu parhailtakaan pelaajilta kesken ennen seuraavan osan julkaisua.

Legendsissä ajetaan jälleen kuuluisia kuljettajia vastaan, muuten kisa vastaa rakenteeltaan muita pelitiloja. Vaikeusastetta lisättäessä myös peruskilpailun rakenne muuttuu: Easy-tilassa aloitetaan aina lähtöruudukon perältä, vaikeammilla tasoilla taas ajetaan ensin vapaat harjoitukset, sitten aika-ajot ja pyörän säädöilläkin alkaa olla merkitystä. Säädöt tehdään klassiseen Acceleration/Handling/Speed-tyyliin granturismomaisen nippeliaskartelun sijaan. Enemmän detaljeja haluavat voivat sitten säätää Optionsista ajettavuutta mahdollisimman todenmukaiseksi, aina painon siirtymistä myöten.



Ratamoottoripyöräilypelien markkinat PlayStation 2:lla ovat aika tarkkaan Namcon osteri, harvat kilpailijat kun saavat yleensä vielä vähemmän huomiota. Se myös näkyy jäljessä, sillä MotoGP 3 ei ole mikään jättiloikkaus edellisestä osasta missään suhteessa. Kuitenkin se sisältää myös parannuksia, joiden ansiosta peliä on helpompi lähestyä myös muun kuin fanaattisen prätkäfanin. Simulaatiomoodikin alkaa pikkuhiljaa siirtyä pelkästään turhauttavasta ajoittain palkitsevaan. Jos tuntuu että moottoripyöräily voisi kiinnostaa, mutta edellinen MotoGP ei oikein säväyttänyt, saattaa kolmosta kannattaa kokeilla. Sen sijaan edellisen osan omistajien tuskin kannattaa tätä hankkia pelkkien uusien kuljettajien takia. Etenkin kun alkuvideossa näkyy nyt vähemmän tyttöjä.

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net