Indiana Jonesin nimeä kantavat pelit ovat kulkeneet aikojen saatossa pitkän matkan. Joskus viime vuosituhannella LucasArtsin kulta-aikoina julkaistujen loistavien The Last Crusade- ja The Fate of Atlantis -seikkailupelien jälkeen Indy-fanit ovat joutuneet seuraamaan sivusta kun kautta aikain parhaat seikkailupelit evolvoituvat hiljalleen tympeäksi Lara Croftin vanavedessä surffailuksi. Vaikka perinteiset point 'n click -seikkailupelit ovatkin taas viime aikoina olleet nostamassa päätään, on uusin Indiana Jonesin seikkailu silti survottu ilmeisesti suurempien markkinoiden toivossa The Infernal Machinen tapaan Tomb Raiderin jo loppuun kaluttuun muottiin.
Lohikäärmeen sydämeen
 |
| Natsit ovat jälleen kisailemassa Indyn kanssa. |
Emperor's Tombin yksinkertainen juoni ei suuremmin omaperäisyydellä juhli, mutta elokuvien reippaan seikkailullinen henki on silti tavoitettu hyvin. Tällä kertaa tarinan Graalin maljana toimii ennen ajanlaskumme alkua eläneen Kiinan keisarin hautakammiossa lojuva musta helmi - lohikäärmeen sydän, jonka maagisilla voimilla pitäisi legendan mukaan pystyä kontrolloimaan ihmisten mieliä. Näinkin miehekkäitä voimia antavaa taikaesinettä ei tietenkään saa missään nimessä päästää pahisten käsiin, ja niin alkaakin kilpajuoku natsien kanssa keisarin hautakammion syvyyksiin. Kyseiseen installaatioon ei kuitenkaan niin vain mennä, vaan sisäänkäynnin aukaisuun vaaditaan unien peili, joka on tietenkin kolmessa osassa ympäri maailmaa.
Luvassa on siis helppoja puzzleja, vähän seikkailua, hieman tasoloikintaa, reilusti toimintaa ja litratolkulla punaista tussia kun matka käy niin Prahaan, Istanbuliin, Hongkongiin kuin useisiin muihinkin maailman kolkkiin. Eri tapahtumapaikkoja on kymmenisen kappaletta ja ne jakautuvat pitkälti yli viiteenkymmeneen kenttään. Seikkailu on siis todella pitkä ja pelattavaa riittää moneksi päiväksi.
Ei hattu miestä tee
Meininki on ruoskasta ja hatusta huolimatta hyvin lähellä Tomb Raiderien vastaavaa. Pelaaminen on lähinnä oikean etenemisreitin löytämistä, kiipeilyä, hyppimistä, ansojen välttelyä ja vipujen vetelyä. Välillä heilautellaan toki ruoskalla rotkojen yli ja räjäytellään seiniin reikiä, mutta kokonaisuutena pelin esikuvasta ei voi erehtyä. Indyn liikerepertuaari on hieman Laran vastaavaa suppeampi, eikä arkeologi osaa esimerkiksi ryömiä tai tasapainoilla köyden päällä.
 |
| Jatkuva massateurastus ei oikein sovi Indyn persoonaan. |
Kaikki tarpeelliset manööverit kuitenkin löytyvät, ja varsinkin monipuoliseen lähitaisteluun on selvästi panostettu aikaa ja vaivaa. Kovien nyrkkien lisäksi kättäpidempää löytyy uskollisesta ruoskasta ja revolverista lähtien aina macheteen, heittoveitsiin, harppuunaan, keihääseen ja kranaatteihin asti. Näiden lisäksi käteen voi maastosta napata lähes mitä tahansa aseeksi sopivaa kuten tuolin, viinipullon tai vaikkapa lapion. Pahasti Indiana Jonesin hengen vastaisesti asevalikoimaan mahtuu valitettavasti myös haulikko, SMG, Mauseri, kiinteät konekivääripesäkkeet ja panzerschrek. Muutamissa kentissä ruumiita tehtaillaankin satamäärin, ammutaan kymmenittäin lentokoneita alas ja muutenkin homma lipsahtaa aivan liian usein mauttoman räiskinnän puolelle. Onneksi luoteja jaellaan paikoin melko kitsaasti, joten käsirysyihinkin joutuu sentään silloin tällöin.
Kontrollit vievät hengen
 |
| Miksi jokaiseen toimintapeliin on aina pakko tunkea ne pakolliset pääviholliset? |
Hyvän fiiliksen omaavat mättökohtaukset ovat ehdottomasti pelin suola helpon mutta sopivan monipuolisen taistelusysteemin ja todella onnistuneen tekoälyn ansiosta. Vastuksien nerokkuus yllätti minut täydellisesti enemmän kuin pariin otteeseen. Miellyttävän inhimillisesti käyttäytyvät viholliset kiipeilevät esteiden yli, paiskovat hienosti kranaatteja, heittäytyvät tulituksen alta pakoon, noukkivat maasta aseita ja suojautuvat ladatessaan aseitaan.
 |
| Vuosikertaviinin pakkomaistajaiset Dr Jonesin tapaan. |
Kohtuullisen monipuolisista kontrolleista huolimatta pelattavuus on onnistuttu pitämään suhteellisen simppelinä vaikka konsolitausta puskeekin välillä pahasti pintaan. Tuttuun konsoliporttaustapaan straffaus on unohdettu kokonaan ja sivuaskelnapit kääntävät täysin järjettömästi suoraan Indyn juoksusuuntaa. Uiminen tuppaa kaikessa jäykkyydessään olemaan yhtä tuskaa, eikä paikallaan seisottaessa voi hiirellä kääntää rintamasuuntaa, vaan ainoastaan kameraa. Vaikka kaikkeen tottuu, eikä Emperor's Tomb ole edes mikään kaikein nopeatempoisin peli, aiheuttivat paikoin hämärät kontrollit tohtori Jonesille useita turhia hengenlähtöjä. Vaikka pelkällä hiiri/näppis-yhdistelmälläkin pärjää, säästää hyvä pädi varmasti monelta turhalta murheelta.
Jatkuvat ja tahattomat kamikaze-hypyt pohjattomiin kuiluihin ovat tässä pelissä oikein erityisen hauskoja, sillä tehtävänaikaista tallennusmahdollisuutta ei ole. Tasot eivät onneksi ole erityisen pitkiä, mutta kyllä siinä hihat helposti leimahtavat ilmiliekkeihin kun viidettäkin kertaa ravaa samaa, noin kymmenen minuutin pelaamista vaativaa kenttää läpi kun se viimeinen hyppy ei ota onnistuakseen.
Alkuperä paistaa läpi
 |
| Maisemat ovat paikoitellen kuvankauniita. Varsinkin vesiputoukset. |
Konsolitausta näkyy onnahtelevien kontrollien lisäksi myös epäkäytännöllisessä ja hitaassa päävalikossa sekä pelin ulkoasussa. Nykymittapuun mukaan huomattavan epätarkat tekstuurit pistävät paikka paikoin silmään muuten yksityiskohtaisissa ja arkkitehtuuriltaan sekä värimaailmaltaan vaikuttavissa maisemissa. Komeiden maisemien lisäksi erityisesti hillittömän makean näköiset vesiputoukset ansaitsevat suitsutusta osakseen. Hieman puusta veistetyn oloiset ihmishahmot ajavat paremman puutteessa asiansa, mutta kovin luonnolliseen lopputulokseen ei olla ylletty. Itse sankari vastaa kauempaa katsottuna hyvin esikuvaansa, vaikka lähikuvat kasvoista olisikin ehkä kannattanut jättää toiseen kertaan.
Monipuolinen animaatio on enimmäkseen laatutavaraa, joskin Laran ultrasujuvasta liikehdinnästä jäädään vielä selvästi jälkeen. Muutamat animaatiopätkät ovat omituisen kulmikkaita ja töksähteleviä, eikä liike aina jatku luonnollisen näköisesti. Kaikesta huolimatta kokonaisuus on mukavaa katseltavaa. Äänimaisema on perin yllätyksetöntä mutta toimivaa peruskamaa. Tutut tunnarit soivat komeasti ja kerrankin Indyn ääninäyttelijäksi on löydetty joku kunnon imitaattori joka oikeasti kuulostaa Harrisonilta.
Väärä genre
Näin seikkailupelifriikkinä on tähän loppuun pakko hieman narista maailman epäoikeudenmukaisuutta. Miksi kaikkien aikojen upeimmista seikkailuelokuvista on pakko yrittää väkisin vääntää tällaista tasapaksua ja täysin persoonatonta toimintapompintaa, kun ihan perinteinen 2D-seikkailupeliformaatti sopisi meininkiin kaiken järjen mukaan selkeästi paremmin? Ei Emperor's Tomb missään nimessä huono peli ole, mutta pelityylin valinnassa ollaan LucasArtsilla menty ainakin minun mielestäni mokaamaan pahasti. Indy olisi yksinkertaisesti ansainnut jotain paljon parempaa. Silti monet Tomb Raiderinsa pelanneet varmasti rakastuvat tähän peliin, siitä ei ole epäilystäkään.
Indiana Jones and the Emperor's Tomb -demoTeppo Lähtinen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Teppo Lähtinen
