Arvostelija: Mikko Heinonen
Pelityyppi: Älypelit ja muut
Julkaisija/kehittäjä: Nintendo
Kotisivut: http://www.pikmin.com
Laitteistovaatimukset: GameCube
Testattu: GameCube
Arvosteluversio: Myyntiversio

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Ajoittain tuntuu siltä, että pelibisnes on jäänyt paikalleen. Jatko-osa toisen perään, DVD:itä täynnä animaatiota eikä juuri mitään pelattavaa. Ja ajoittain tulee jotain sellaista kuin Pikmin.

Kapteeni Olimar tekee pakkolaskun vieraalle planeetalle. Hieno Dolphin-alus hajoaa ja palaset pirstoutuvat ympäri planeettaa. Happeakin riittää vain 30 päiväksi, joten alus pitäisi saada äkkiä kuntoon. Mikä siis eteen?

Eipä aikaakaan kun kelpo kapumme huomaa, että planeettaa asuttavat oudot kasvit. Kun ne poimii maasta, ne kiintyvät poimijaansa kuin ankanpoika emoonsa. Yksi moinen ihmekukka ei vielä kesää tee, mutta kun niitä saa kerättyä kokonaisen joukon, alkavat esineet siirtyä, vihulaiset saada päihin ja aluksen osat löytyä. Kunnon siirtomaaherran tavoin kapteenimme tietysti orjuuttaa Pikmineiksi ristimänsä kukat sotureikseen ja alusta korjaamaan - ehkä tässä sentään vielä päästäänkin kotiin.

Kapteeni Olimar ja söpöt orjansa. Loota siirtyy aidolla flower powerilla.

Kupletin juoni on siis selvä: saadakseen aluksensa kuntoon on kapteeni Olimarin etsittävä puuttuvat osat eri puolilta planeettaa. Se edellyttää esteiden hajottamista, vihamielisten otusten tuhoamista ja lopulta osien raahaamista takaisin aluksen luo. Itse työsuorituksiin tarvitaan sitten Pikmineitä, joita sikiää isosta kukantapaisesta. Lisääntymään ne saa viemällä kentästä löytyviä pallukoita ja voitettuja vihollisia kukan luo, jolloin se "pölyttää" uusia Pikmin-siemeniä. Hetken odottelun jälkeen Pikminit voi poimia sotajoukkoonsa - jos taas jaksaa odottaa kauempaa, otuksista kasvaa vahvempia.

Kun Pikminit ovat aktiivisia, ne seuraavat kapteenia automaattisesti. Kapulla on myös pilli, jolla hän voi kutsua luokseen tietyssä suunnassa olevat kasvisoturit. Otusten ohjastaminen sujuu yksinkertaisesti - heitetään vain Pikmineitä haluttuun suuntaan, jolloin ne (yleensä) ymmärtävät mitä pitäisi tehdä. Sen verran otuksia on älyllä siunattu, että ne osaavat itse palata kotipesälle saaliinsa / aluksen osien kanssa.

Kerrankin peli jossa voi johtaa massoja.

Pikminejä löytyy useampaa alalajia. Jokaisella värillä on omat ominaisuutensa, joita on tietysti käytettävä sopivassa paikkaa ettei homma muutu verilöylyksi; nyrkkisääntönä voisi sanoa, että jos Pikmineitä alkaa kuolla kasapäin, käytössäsi on väärä lajike.

Ja ettei homma menisi liian helpoksi, aikaa on rajallisesti. Ruudun ylälaidassa kulkee aurinko, joka osoittaa kellonaikaa. Kun tulee pimeä, hyökkäävät planeetan möröt avuttomien Pikminien kimppuun, joten auringonlaskuun mennessä Pikmin-armeijan on oltava takaisin kasarmilla.



Aika monikin varmasti muistaa takavuosien jättihitin nimeltä Lemmings. Amigalle alkujaan ilmestynyt "epäsuoran ohjauksen" pioneeripeli koki äärettömän monta uudelleensyntymistä erilaisina versioina ja eri laitealustoilla, eikä sen löytäminen kaupasta olisi edelleenkään mikään saavutus. Lemmingsin suosion suuri syy oli aikanaan juuri mahdollisuus leikkiä jumalaa pienelle sopulipopulaatiolle - saada ne tekemään asioita puolestaan.

Vaikka Shigeru Miyamoton luoman Pikminin kutsuminen Lemmings-klooniksi olisikin sen ansioiden aliarviointia, kehityskulku noista vihreätukkaisista otuksista Pikminin kukkapäihin on selvä. Kapteeni Olimar on Pikminien jumala, aivan kuin pelaaja päätti hiirellään Lemmingsiensä kohtalosta. Pikminit marssivat teuraaksi sen kummemmin kyseenalaistamatta siinä kuin sopulit vipelsivät alas jyrkännettä.

Mutta mikä tärkeintä, Pikmin onnistuu sytyttämään uudelleen sen viehätyksen, joka pikkuotusten komentelusta ehti jo jatko-osien ja kloonien myötä tehokkaasti häipyä. Pikminit ovat söpöjä pikku otuksia ja niiden kohtalosta on oikeasti huolissaan - ja toisaalta ne ovat juuri niin raivostuttavan hölmöjä, että niitä huomaa komentelevansa myös puhumalla.

Vihollisten päihittäminen edellyttää usein Pikminien tarkkuusheittoa.

Pikminiin on helppo ihastua myös sen toteutuksen vuoksi. Kapteeni Olimar on hupaisan näköinen heppu ja koko vieras planeetta näyttää upealta. Kenttien värimaailma on hienosti valittu ja vuorokaudenaikojen vaihtelu näkyy kauniisti. Ruohikossa on Pikminien lisäksi myös monenlaista muuta kasvustoa ja vipeltäjää.

Toiminta on kuvattu yläviistosta ja kameraa voi kieputella painamalla toista päätynappia. Systeemi ei ole aivan looginen - ainakin minä olisin mieluummin ottanut vanhan kunnon suuntaohjaimen kamerakäyttöön, sillä nyt aikaa kuluu hukkaan etsiessä juuri sitä oikeaa kulmaa, kun kameraa pitää kieputtaa turhaan ympäri asti. Zoomaukseen on muutama erilainen asetus, joilla kyllä tulee toimeen.

Pikminin äänimaailmaa voinee parhaiten kuvata sanalla 'eksentrinen'. Jokaisessa kentässä on oma ns. musiikkinsa, tai siis pikemminkin musiikinpätkänsä, joka toistuu melkoisen useasti. Vaikkei jingleissä sinällään ole mitään vikaa, niihin alkaa kyllä kypsyä pitemmän päälle. Kun tähän lisätään Pikmineiden kimeät kiljahdukset, on tunnelma ajoittain kieltämättä melko mielipuolinen.

Jotenkin luulen että tuokin otus on kiukkuisempi kuin miltä se näyttää.

Hätä kapteeni Olimarin ajan rajallisuudesta tulee myös pelaajalle hyvin selväksi. Oikeastaan jo liiankin pian pitäisi alkaa löytämään osia, jos aikoo pysyä tiukassa 30 päivän aikataulussa. Tämä on todellinen sääli, sillä Pikminin kaltaisissa aivojumppa-outoilupeleissä on usein herkullista vain katsella mitä tapahtuu, kun tekee jotain tiettyä tai kuinka otukset reagoivat johonkin. Nyt on pidettävä turhankin tarkkaan mielessä mitä haluaa päivän aikana saavuttaa, tai sitten pelattava päivä uudestaan alusta monta kertaa. On ihmisiä, joille tällainen hieman stressaava pelityyli sopii - minulle ei.

Selvä seuraus 30 päivän lyhyydestä on myös itse pelin lyhyys. Mainittu aika kestää tosielämässä vajaat kymmenen tuntia, joten jos homma menee hyvin, Pikmin on parin illan riemu. Tietysti jokainen joutuu ottamaan päivän uusiksi silloin tällöin, mutta motivaatiota se tuskin ainakaan nostaa.



Pikmin edustaa Nintendoa tyypillisimmillään, niin hyvässä kuin pahassakin. Se on tinkimättömästi suunniteltu ja hyvin toteutettu peli, joka luo uutta ja esittelee pelaajalle upeita elämyksiä. Samalla se on niin kertakaikkisen söpö, että siilitukkainen GTA3-fani kiertää sen varmasti kaukaa jo kannen perusteella. Kuitenkaan kyseessä ei ole mikään lasten peli, vaan edistyäkseen pelaajan on vaivattava neuronipuuroaan suuntaan jos toiseenkin eikä vaikeusruuvi suinkaan ole pilttiasennossa.

Jos siis pelityyppi maittaa, kapteeni Olimarin seurassa on helppo viihtyä. Hienot maisemat ja peli-idean tuoreus vievät Pikminin ääreen, vaikka läpipeluun jälkeen into kyllä laskeekin nopeasti. Samoin pisteitä syö vakiopelaajalle turhan tiivis pelitahti - elämässä on muutenkin jatkuva kiire, joten en millään jaksaisi vipeltää paikasta toiseen kuvaruudullakin. Miten olisi "Pikmin 2 - Chillout Edition"?

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net