Jotkin pelisarjat jaksavat porskuttaa osasta ja vuodesta toiseen. Kymmenen vuotta ei kaiketi olisi ihme, mutta kun ensimmäisen osan ilmestymisestä alkaa olla kulunut lähemmäs 20 vuotta, ja ollaan jo sarjan yhdeksännessä osassa, on tekijöille nostettava hattua. Uusin Might and Magic on täällä. Kuten tavallista, sen väitetään olevan suurin, kaunein, sarjansa paras ja sisältävän mullistaviakin uutuuksia. Sitä ei käy kiistäminen etteivätkö 3DO ja New World Computing olisi tehneet laadukkaita roolipelejä. Kysymys kuuluukin: Voiko sama formaatti purra pelaajiin loputtomasti?
Mykistävä 3D!
Roolipelin tarjonta tulee ehdottomasti olla sisällössä ja juonessa, kuten tehtävien haasteellisuudessa, ajan kulussa, laajassa pelimaailmassa ja ongelmien ratkomisessa. Sen tietävät pelaajat yhtä hyvin kuin tekijätkin. Siksi takakannen kolmiulotteisen maailman hehkutus mykistävänä uutuutena uuden pelimoottorin myötä on jokseenkin hämmentävää. Eikö kolmiulotteisuutta nykyisten tietokoneiden tehoilla voitaisi pitää oletusarvona tässäkin pelilajissa? Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö peleillä voisi olla paljon tarjottavaa ilmankin, mutta mielestäni kolmiulotteisuuden hehkuttaminen pelin mainosteksteissa on jokseenkin vanhanaikaista.
Pelin alkaessa todellisuus on taruakin ihmeellisempää ja todella mykistää. Tarkemmin sanoen jopa järkyttää. Grafiikka tuntuu pahasti vanhanaikaiselta ja erittäin tökeröltä. Visuaalinen tarjonta ei alussa ainakaan vakuuta, joten odotukset kallistuvat entistä enemmän sisällön puolelle.
Perinteinen Might and Magic
 |
| Hahmon luonnista kaikki alkaa. |
Uusimmastakin versiosta löytyy sekä roolipeleille että M&M-sarjalle tutut perusominaisuudet. Pelaaja luo alussa itselleen roolihahmon valittavissa olevista lähtökohdista, ja täydentää sitä käytettävissä olevin pistein. Hahmovalikoima on kaikkiaan kohtuullisen suppea, sillä eri rotujakaan ei löydy kuin neljä, mutta näiden lähtökohtaisissa ominaisuuksissa on kuitenkin riittävästi eroja. Valittuaan sopivan hahmon ja ryhmän sekä asetettuaan niille ominaisuudet, pelaaja voi siirtyä itse pelaamiseen: seikkailuun tuntemattomassa, ulospääsyä ja jotain lopputulosta etsien hahmon kehittyessä.
Tämänkertaisen Might and Magic -tarinan taustat ovat haaksirikkoutumisessa saarelle, josta seikkailu voi alkaa. Pelaaja on taas tyhjän päällä, vailla tietoa tulevasta. Kenties enemmän kuin aiemmissa pelisarjan osissa: Tutkimassa, etsimässä ja kokemassa. Koska kyseessä on Might and Magic sopii olettaa, että tätä tutkittavaa ja koettavaa riittää kohtuullisen pitkään, sillä pelimaailma on ennenkin ollut valtava. Hetken pelaamisen jälkeen on täysin selvää ettei pelaaminen ainakaan heti kesken lopu. Vastaan tulee toinen toistaan iljettävämpiä ja hankalammin listittäviä epämääräisiä olentoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän vihamielisiä. Ensikokemuksien ajan uusin Might and Magic, toisesta kentästään alkaen, tuntuu lähinnä räiskintäpeliltä, johon ei ole annettu tuliaseita. Kaupan päällisiksi se on kokemattomalle vaikeakin, mutta sarjaan vihkiytyneet saavat paremmin juonesta kiinni - jos saavat. Pelaajan ohjastama joukkio selvittelee ongelmia ja ratkoo tehtäviä örkkilaumojen lahtaamisen lomassa, ja yrittää saada jotain järjellistä aikaan, parantaen omituista maailmaa omalta osaltaan. Tuttu konsepti siis, joka on toiminut sekavuudestaan huolimatta kohtuullisen hyvin aiemmissa osissa.
Missä on se imu?
 |
| Pieniä luurankoja ilmavoimineen. Tylsää mutta vaikeaa mätkintää pelissä on paljon. |
Tämä peli ei kuitenkaan tunnu tempaisevan mukaansa. Mikään ei tunnu aukeavan mistään päin eivätkä keskustelut ainakaan alkuunsa selvitä mitään, vaikka pääasiallinen tehtävä selvinneekin. Pelaajan tehtävänä on estää barbaarien hyökkäys. Kokonaan eri juttu on, miten se tehdään, sillä loputtoman pitkään pelin anti tuntuu olevan epämääräistä harhailua ympäri pelimaailman kenttiä, keräilemässä kuolleilta ötököiltä jääneitä rahaa tai muita bonuksia, etsimässä jotakin, mitä ei edes tiedä etsivänsä. Onko Might and Magic menettänyt viehätysvoimansa?
Edelliseen kysymykseen on tolkuttoman vaikea vastata. Näyttäisi kuitenkin siltä, että eniten tarjottavaa uusimmalla Might and Magic -pelillä tullee olemaan pelisarjaan ennenkin tutustuneille, ja vähemmän aikaansa roolipelien parissa viettäneet menettävät tähän peliin hermonsa. Suurin ongelma lienee pelin opastuksen niukkuus ja juonen epäloogisuus. Vaikka ongelman ratkaisu toki kiistämättä kuuluu roolipeliin, tuskastuu mielettömään ja tuloksettomaan harhailuun helposti. Tästä syystä peli on helppo luovuttaa jo ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaa. Uusin Might and Magic alkaa avautua vasta kymmenen tai kenties kahdenkymmenen tunnin pelaamisen jälkeen, ja se on ehdottomasti liian pitkä aika, vaikka vetovoimaa sitten löytyisikin.
Monipuolisuus on kateissa
 |
| Keskustelut eivät ole kovin antoisia. |
Uusinta Might and Magicia pelatessa jää kaipaamaan jotakin. Aiemmin puhuttu tuttu vetovoima lienee se suurin asia, joka ei oikein täydellä teholla imaise mukaansa missään vaiheessa. Muutakin outoa tässä todella on. Peli tuntuu nimittäin luvattoman keskeneräiseltä. Mieleen hiipii väkisinkin ajatus siitä, että onkohan samaa kultaa tekijätiimissä vuoltu jo kerran liikaa, sillä tämä tuotos ei enää yllä roolipelien kärkikastiin vaikka sitä miten katsottaisiin. Rotuja on vähän, grafiikat ovat yksitoikkoisia, henkilöhahmot kloonimaisen oloisia, pelin tehtävät itseään toistavaa harhailua ennemmin kuin etsimistä ja tutkimista, puhumattakaan juonesta, joka lähinnä tuntuu puuttuvan. Might and Magicin uusimmassa osassa on tällä kertaa niin paljon valittamista ja purnattavaa, että siitä on vaikea edes keksiä hyvää sanottavaa. Tämä saattaa osittain johtua siitäkin, että roolipelien saralla tältä eittämättä odotti niin paljon, sillä ei kai tietynlaiseen klassikkoasemaan aivan tyhjänpäiväisyyksillä päästä. Sarjan yhdeksäs osa tuntuu silti tyhjältä, turhalta julkaisulta, joka ei kunnioita mitään. Ei itseään, ei pelaajiaan, ei mitään. Miksi se on pitänyt julkaista tällaisena?
 |
| Lepääminen tulee erittäin tutuksi parantumisen muodoksi. |
Jos on rotuja vähän, ja taikojakin tuntuu puuttuvan, on pelissä toki jotain hyvääkin. Taikasysteemiä on kehitetty toisenlaiseksi, ja loitsujen oppiminen on, ellei nyt aivan helpompaa, niin vähintään loogisempaa, jossa virhevalinnoistaan kärsii helposti. Tässä saattaakin olla koko pelin ainoa sisällöllinen muutos. Mihin lie tekijät aikansa käyttäneet. Ulkoasuun ja grafiikkaan eivät, sillä se on LithTech-moottoristaan huolimatta luvattoman kehnoa. Sisältöönkö? Mihin sisältöön muka, jos vertaamme vanhoihin sarjan edustajiin! Pelin juoni ja tarina ovat surkeita. Tämän vuoksi myös vetovoima puuttuu! Kaikki on ”kruunattu” muutenkin puolivillaisella ja hutiloidulla toteutuksella, jossa on menty siitä mistä aita on matalin. Löytyisikö jostain edes pientä hyvää? Löytyy, musiikista pelitunnelmassa. Musiikkinautintoja varten kannattaa ostaa sittenkin jotain aivan muuta kuin tietokonepeli.
Kokonaisuus kestää vielä
Jos tämä olisi jokin uusi tulokas, olisi tässä enemmän hyvää. Tämä on kuitenkin Might and Magic eikä enää säväytä vain olemalla Might and Magic, vaikka juuri siihen sisältyy sen parhaat puolet. Mikäli nimittäin voit unohtaa kehnon ulkokuoren, kestät järjettömät alkuhetkien harhailut ja tökerön teknisen toteutuksen, avautuu pinnan alta vielä jokseenkin tuttu roolipeli, joka tarjoaa laajan pelimaailman ja sen myötä todella paljon pelattavaa. Se on osa, joka tämän kokonaisuuden onnistuu tällä kertaa siedettävästi pitämään koossa. Tuskailua tämän pelin kanssa kaikkine puutteineen ja ennen kaikkea puuduttavuuksineen on niin paljon ettei tätä ensimmäiseksi roolipeliksi voi kenellekään suositella. Kärsivällisyyttä luonteestaan löytäville vanhoille M&M-pelureille yhdeksäs osa on silti peli, jonka voi kahlata läpi. Mikään suuri nautinto se ei ole muttei häpeäpilkuksikaan pelihyllyssä vajoa. Totuuden nimessä on silti sanottava, että jos sarjan kymmenes peli tehdään, on tekijätiimistä löydyttävä ryhtiä aivan toiseen tapaan. Tämän pelin kestää vielä siinä toivossa, että kyseessä olisi väliaikainen laadun notkahdus niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Might and Magic IX on nimittäin pettymys, joka jättää pelin joukkoon “Ynnä muut”, eikä vanhalla maineella ratsastaminen enää suju. Jokaiseen peliin tulisi panostaa niinkuin se olisi ensimmäinen ja ainoa. Sitä 3DO ja New World Computing eivät ole muistaneet, vaan ovat luottaneet tekevänsä hyvää kun nimeävät pelinsä Might and Magiciksi.
Jarno Leinonen
Peliplaneetta.net
