Kahdeksan vuoden - jessus, joko siitä on niin kauan? - takainen
Mafia jakoi mielipiteitä. Jotkut tykkäsivät kovasti sen tarinavetoisesta luonteesta ja realismista, toiset taas olivat päässeet jo
Grand Theft Auto III:n makuun eivätkä päässeet yli siitä, että
Mafia ei oikeastaan ollut avoimen pelimaailman peli.
Mikä oli silloin, on taas:
Mafia II jatkaa edeltäjänsä tiellä. Se on tiukan tarinavetoinen peli, jossa on elementtejä avoimen pelimaailman peleistä, mutta se ei kuitenkaan kuulu niiden joukkoon. Arvaatteko, millainen yleisön reaktio on ollut?
Olkoon tämä siis palvelukseni teille. Palvelus, johon voin joskus pyytää teiltä mitätöntä vastapalvelusta. Kerron teille, miksi
Mafia II on pelaamisen arvoinen peli.
Scaletta, Vito Scaletta
 |
| Tuunaa rassia. Vito voi viritellä autoaan paikallisissa huoltamoissa. Etsintäkuulutetun auton voi laillistaa vaihtamalla kilvet, tai omaa autoaan voi parannella virityssarjoilla. Näillä kelpaa sitten jahdata pelin autoaiheisia achievementeja! |
Mafia II on jo langennut samaan sudenkuoppaan edeltäjänsä kanssa. Ihmiset näkevät sen avoimen pelimaailman ja kuvittelevat sen olevan
GTA-puusta veistetty. Näin ei ole, sillä edeltäjänsä tavoin
Mafia II on tiukan tarina- ja tehtävävetoinen. Olin itsekin hieman yllättynyt, kun pelissä ei sivutehtäviä näkynyt, mutta tämä on selvä valinta: pääpaino on Vito Scalettan tarinalla, jossa on tarkkaan kirjoitettu ja kiinnostava dramaattinen kaari.
Tarina alkaa Sisilian rannikolta liittoutuneiden Operaatio Huskysta, jonka avulla jenkkien laskuvarjojoukot pyrkivät heittämään Mussolinin vallasta. Alun sotilasosio toimii Viton isänmaallisten tunteiden herättämisen ohella myös tutoriaalina, sillä se opettaa pelaajalle
Mafia II:n taistelun salat.
Kun Vito palaa takaisin kotikonnuilleen, hän törmää vanhaan ystäväänsä, joka työskentelee nykyään yhdelle Empire Bayn rikollisperheistä. Viime vuosisadan vaihteen New Yorkin ja Chicagon risteytys on täynnä organisoitua rikollisuutta ja pian Vitokin on tempautunut mukaan kuvioihin.
Nopeat autot, ilmainen raha ja kauniit naiset houkuttavat, mutta pian Vito huomaa, että mafialla on synkempikin puolensa: petokset, väkivaltaiset kostot ja ystävien kuolemat saavat miehen tajuamaan, että omakin tuuri voi olla rajallinen. Mutta minkäs teet, kun olet pyörteessä, joka vetää sinua alati alaspäin?
Pelin käsikirjoitukseksi
Mafia II on kiehtovaa tavaraa. Tokihan se lainaa mafiateoksista niitä tunnettuja vaikutteita ja tuntuukin hyvin paljon
Sopranosin 1950-luvun versiolta. Ilahduttavasti 12 tunnin tarina on myös alusta loppuun jämäkkää materiaalia eikä sisällä yhtään niin sanottua filleriä.
 |
| Poliisit perässä. Pelin poliisit toimivat mainiosti. Ne jahtaavat muitakin rikollisia ja pysyvät Vitonkin perässä realistisesti. Kun pelaaja onnistuu eksyttämään poliisipartion, uusi ei hakeudu automaattisesti perään, vaan nopeasti reagoimalla voi pelastua etsintäkuulutukselta ja jatkaa elämäänsä. |
En rehellisesti sanoen keksi, miten peli olisi parantunut sillä, että pelaaja olisi voinut toimia pizzakuskina tai osallistua laittomiin nyrkkeilymatseihin, mutta... mutta! Pelin maailma on huikea, suuri ja täynnä yksityiskohtia.
On harmi, että elävään maailmaan ei ole saatu mukaan enempää sisältöä. Hyvin toteutettuna ja mietittynä lisämateriaali olisi voinut toivoa ja näyttääkin siltä, että Take-Two yrittää tarjota sitä DLC:n muodossa. En ole varma, miten tähän suhtaudun. Lähtökohtaisesti toki penseästi, mutta DLC kuulostaa laajalta ja kiehtovalta. Olkaatte silti varoitettuja.
Toimii myös pelinä
 |
| Elä ihmisiksi. Empire Bayn kaupungissa poliisit välittävät säännöistä: jos hurjastelet, kolaroit tai ajat punaisia päin, saat sinivuokot perääsi. Tämä saa maailman tuntumaan aidommalta ja realistisemmalta ja kannustaa uppoutumaan Viton rooliin. |
Tarina on hyvää tasoa eikä pelattavuuskaan jää jälkeen. Olitpa sitten jalan, autoilemassa tai tulitaistelussa, pelistä huokuu läpi pitkä ja hyvin käytetty kehitysaika.
Varsinkin autojen hallinnasta pitää kehitystiimille nostaa hattua. Alkuperäinen
Mafia keräsi pyyhkeitä siitä, että 1920-luvun autot olivat kankeita, hitaita ja hankalasti ajettavia. Itse totuin niihin, mutta otan silti ilolla vastaan sen, että kehittynyt kehitys - niin pelimaailmassa kuin pelistudiolla - on tehnyt
Mafia II:n autoista paljon mukavammin ajettavia.
Ajotuntuma on puolirealistinen, eli autoilla on massaa, pitoa ja kiihtyvyyttä, mutta kaikkia on tuunattu sellaisiksi, että vauhdikkaat takaa-ajot ja tiukat sladitukset onnistuvat. Kiskoilla autot eivät silti kulje ja kokematon tai rajansa ylittävä kuski huomaa nopeasti olevansa katollaan läheisessä joessa. Harjoitus tekee mestarin, ja ainakin itse pidin ajotuntumasta kovasti.
Ilahduttavasti myös aseet tuntuvat hyviltä. Vito saa käteensä erilaisia pistooleita, revolvereita, haulikoita ja konepistooleita, joista jokaisella on oma tyylinsä ja käyttötarkoituksensa. Aseissa on mukavasti tehoa ja elokuvamaisesti tarkkuutta, joten tulitaistelut tuntuvat ja näyttävät hyviltä. Kun tummahiuksiset miehet marssivat sadetakin helmat liehuen palavan talon läpi, Tommy Gun lonkalla laulaen, tietää todella pelaavansa mafia-aiheista peliä.
Ja kun ilman täyttävät kuolleiden huudot, lentävä veri ja 1950-luvulle autenttiset, rotupohjaiset herjat, tietää myös pelaavansa K18-ikärajalla varustettua mafiapeliä. Vanhemmat, tämä ei ole lasten peli. Taisteluiden suurin ongelma on se, että peli on kitsas checkpointiensa kanssa.
 |
| Aika kiitää. Pelin vahva tarinavetoisuus antaa tiimille tilaisuuden leikkiä ajalla. Peli tapahtuu kahdeksan vuoden aikana ja episodien välissä hypätään välillä kuukausia, jopa vuosia eteenpäin. Tällöin maailmakin voi muuttua yllättävän paljon. |
Monissa tehtävissä voit joutua selvittämään useamman äärimmäisen tiukan tulitaistelun putkeen kuolematta, sillä viikatemies vie takaisin koko toimintakohtauksen alkuun. Näissä hetkissä ohjaimen lento oli välillä lähellä, vaikka pelin vaikeustaso on muuten oikein hyvin kohdallaan.
Toiminta toimii hyvin ja oikeastaan ainoa valituksen aihe tällä osa-alueella onkin, että pelin kehitystiimi ei ole uskaltanut revitellä tarpeeksi. Tämäkin toki selittyy sillä realistisella dramaattisella kaarella, mutta ne pelin muutamat todella suuret tulitaistelut tai autotakaa-ajot olivat sen verran hauskoja, että olisin mielelläni nähnyt niitä enemmänkin.
Pc vie muita versioita
 |
| Hyvät achievementit. Pelin achievementit ovat hyvää tasoa. Monissa tehtävissä on vaihtoehtoiset, haastavammat suoritustavat, joista palkitaan pisteillä. Mukana on myös kepeämpää osastoa, kuten käsky ajaa autolla yli 125 kilometriä tunnissa. Vaikeampaa kuin uskot! |
Pelasin arvostelua varten
Mafia II:ta sekä Xbox 360:llä että pc:llä. Pääsin ihailemaan vierestä myös PlayStation 3 -version peluuta ja on todettava, että konsoliversiot ovat päteviä. Ruudunpäivitys on pääasiassa riittävän jouhevaa, joskin tiukimmissa tulipaloissa se notkahtelee. Xbox 360 -versio näyttää myös sangen hyvältä, mutta PlayStation 3 -versiosta on karsittu pois paljon niitä yksityiskohtia, joiden ansiosta pelimaailma näyttää Xboxilla niin elävältä.
Trion selvä ykkönen on kuitenkin pc, jolla peli näyttää tautisen hyvältä. Piirtoetäisyyttä riittää ja kun konehuoneessa on vääntöä, peli on todella kaunista katseltavaa. Steamworksin ansiosta pelistä löytyy myös tuki achievementeille ja muille konsoliversioiden herkuille, joten jos sinulla on varaa valita, valitse pc-versio.
Mafia II on siis mainio peli. Jouduin itse puristamaan sen läpi yhdessä viikonlopussa deadlinen painaessa niskaan, mutta nautin silti joka hetkestä. Tarina on onnistunut, peli on graafisesti hyvän näköinen ja ilahduttavasti jopa näyttely - niin äänien kuin hahmomallienkin osalta - toimii hyvin. Kun tätä tuetaan myös hyvällä pelattavuudella, hymyni on leveä.
Mafia II:n ongelmat eivät siis olekaan sitä osastoa, että ne latistaisivat peli-intoa, vaan korjautuessaan ne nostaisivat jo ennestään hyvän pelin vuoden parhaiden joukkoon. Vaikka en kaipaakaan pizzakuskin hommia, pelin maailmaan olisi varmasti voinut keksiä jotain mafia-aiheista sivukivaa. Nyt pelaaja ei voi kuin myydä varastettuja autoja kahdelle taholle.
Myös ykkösosasta tuttu Free Ride Extreme olisi kelvannut. Kun lopputekstit pyörivät, peli on ohi. Ne toki pyörivät erittäin tyydyttävän lopun ja suorastaan huikean
Mafia-callbackin jälkeen, mutta silti. Pelin maailma on niin hieno ja pelattavuus niin hauskaa, että olisin mielelläni pelannut enemmänkin.
Todetaan vaikka näin: jos pidit
Mafiasta, tulet rakastamaan sen jatko-osaa. Jos taas et ole peliä testannutkaan, nyt olisi hyvä hetki hypätä kelkkaan. Kyse on nimittäin kahdesta markkinoiden parhaasta mafia-aiheisesta pelistä, jotka todella ymmärtävät paitsi aihepiirinsä, myös sen, miten hyvä tarina kerrotaan.
Miikka Lehtonen ...kehuu peliä aidosti, eikä vain cosa nostran pelosta.
Keskustele pelistä Peliplaneetan foorumeilla!
