Pelityyppi: Seikkailu- ja roolipelit
Julkaisija/kehittäjä: Sierra
Kotisivut: http://sierrastudios.com/games/arcanum/
Laitteistovaatimukset: PII 300 MHz, 64 Mt RAM, 8 Mt näytönohjain, 1.2 Gt kiintolevytilaa
Testattu: 350 MHz, 320 Mt RAM, 32 Mt näytönohjain
Arvosteluversio: Myyntiversio

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Maahiset, peikot ja kääpiöt ynnä muut - lasten kirjojen karvaisia taruolentojako? Ehkä niin, mutta ainakin 1800 -luvun loppupuolen maailmassa täyttä totta. Maailmassa, jossa kaikki on hoidettu taikuuden keinoin, ja jossa velhot ovat olleet johtavassa asemassa. Mutta nyt kaikki on sekaisin. Teknologia tekee kovasti tuloaan ja niinpä maagisten voimien ylivertaisuus joutuu kovaan koetukseen. Syntyy hallittu kaaos, näennäinen eri rotujen rauhallinen rinnakkaiselo, jossa jokainen yrittää sinnitellä omalla valitsemallaan tavalla. Taustalla kytee kuitenkin julma valtataistelu vanhoillisten taikavoimien ja teknistä kehitystä kannattavien tahojen välillä. Keskelle tätä kieltämättä oudon oloista tilannetta pelaaja putoaa suoraan taivaalta, alas ammutusta zeppeliinistä.



Niin, missä olemmekaan? Olemme Arcanumissa, Sierran julkaisemassa rooliseikkailussa, jonka taustalla on Troika Games. Odotettavissa siis on roolipeli, jonka takaa löytyy Falloutin tekijät. Lähtökohdat ainakin vaikuttavat hyviltä, joskin muistuttavat pelityypin kliseitä paljon. On nimittäin olemassa monta peliä, joissa magiaa sotketaan peliin mukaan ja kutsutaan rooliseikkailuksi jo siksi, että siinä voi tehdä taikoja. Ennakkopuheet tästä tuotoksesta ovat lupailleet kuitenkin paljon muuta, joten odotukset ovat todella korkealla, ja toiveissa on, että tämä tarjoaisi todella jotakin uutta.

Pelihahmo lähes alkutekijoissään. Näitä taitoja pitäisi saada vielä paljon kehitettyä.

Pieni epäilyksen siemen unelmille kylvetään kuitenkin heti alussa. Pelaajalle tyrkätään pakolla käteen sormus, ja kuoleva maahinen pyytää etsimään sen omistajan, ja varoittamaan häntä. Tästä se siis alkaa: jokin pakollinen tehtävä - selvä. Aivan kuten muissakin roolipeleissä! Samassa hetkessä pelaajan luo ilmaantuu hieman sekavalta vaikuttava hyypiö, joka selittää aivan hulluja. Kaveri tarttuu mukaasi ja seikkailu alkaa. Tuntuu siltä, että tässä sitä taas ollaan jonkun maailmanpelastajan ja -parantajan housuissa harhailemassa pitkin maita vailla pienintäkään käsitystä miksi ihmeessä näin on. Ei, ei... Eikös tämän pitänyt olla jotain uutta ja hyvää? Tässä vaiheessa, pelaajan ottaessaan ensiaskeleitaan roolihahmonsa saappaissa, todella hiipii mieleen pelko pettymyksestä. Kliseemäiseltä keskivertopeliltä tämä vaikuttaa. On sitä sankaria leikitty ja itseään kehitetty keräämällä tavaroita ja taistelukokemusta muissakin peleissä.

Mitähän tämä seikkailu tullessaan tuo? Tässä ollaan vielä Arcanumin laajan maailman alussa.

Tähän onneksi pelin perinteisyys ja itsestäänselvyys loppuvatkin. Sanonta, ettei koiraa ole karvoihin katsominen, pitää todellakin paikkansa. Muutaman pelitunnin jälkeen Arcanumiin on jo koukussa, ainakin jossain määrin. Toki lajityypille ominaiset piirteet on löydettävissä helpostikin, mutta moni asia on tehty hieman uudella tapaa. Pelaamisen vapaus Arcanumin maailmassa on todella hienoa. Juoneen, tarinoihin ynnä muuhun etenemiseen on todella panostettu työtunteja, eivätkä ideat ja huumorikaan ole näköjään tekijöiltä kesken kaiken loppuneet. Arcanum nimittäin tempaisee mukaan mystiseen maailmaansa vallan hyvin, ja pitää kohtalaisesti otteessaan epäonnistumistenkin kohdatessa. On toki masentavaa kuolla yllättäen, vaikkapa mitättömänä pitämänsä suden hyökätessä kimppuun. Toisaalta, se opettaa tallentamaan pelitilanteita tiuhemmin ja näyttää ettei tämä todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Samalla se pitää yllä pelin kiinnostavuutta, kannustaa etsimään vaihtoehtoisia toimintamalleja ja kehittämään oman hahmonsa taitoja kertyneillä pisteillä eri suuntiin. Pelihahmosta voi tehdä mitä vain taikahepusta taskuvarkaaseen aivan mielensä mukaan. Myös pelin tavaroita, kuten aseita, on monenlaisia ja niitäkin voi kehittää. Mahdollisuudet tuntuvat siis lähes rajattomilta, ja Arcanum pitää otteessaan pelaajansa mentaliteetillä "Vielä minä tämänkin ratkaisen... kunhan keksisin ensin että miten ja millä!". Rajattomilta tuntuvat mahdollisuudet tosin kohtaavat tietyn rajan hyvin pian. Tässäkin pelissä on näet aloitettava tyvestä päästäkseen latvaan, eikä pelaajan hahmon taidot riitä alkuunsa aivan mihin tahansa. Hienoimmat hilavitkuttimet, mahtavimmat taiat sekä suurimmat voimat löytyvät lähes poikkeuksetta joltakin muulta kuin pelaajalta itseltään eikä rahallakaan kaikkea saa, varsinkaan kun sitä ei ole riittävästi.

Tehtäviä tarttuu mukaan matkan varrella paljon. Vielä kun niitä tulisi tehtyäkin.

Tähän asti on kaikki kunnossa. Käsissä tuntuu olevan mielekäs ja haastava peli, jossa on paljon pelattavaa, ja jota myös jaksaa pelata. Pelaaminen ei ole missään määrin yksitoikkoista ja toistuvia asioitakin on yllättävän vähän. Pelin sisältö vaikuttaa miellyttävältä, ja siinä todella tuntee olevansa sisällä, vaikkakin sisäistääkseen Arcanumin syvimmän olemuksen sitä on epäilemättä pelattava kolme kuukautta putkeen ja luettava manuaali kannesta kanteen. Siitä huolimatta, pelaaja tuntee olevansa yksi eläjä muiden olentojen joukossa, jonka tekemisillä todellakin on merkitystä. Jopa keskustelut ovat antoisia, ainakin ensi kerralla. Vinkkinä pelaajille tässä kohtaa mainittakoon, että keskusteluissa todella on huumoria ajoittain, mutta ainakaan alussa ei kannata itseään isommille olla kovin näsäviisas ja pirullinen, saati sitten itsevarma, mikäli tehtävistään aikoo hengissä selvitä.

Hulluna humalassa on hauskempaa... Yksi monista Arcanumin pienistä piristeistä.

Hienoa! Tuntuu kuin olisi rooliseikkailijan unelmamaassa, kymmenien loitsujen ja monien vimpainten, erilaisten rotujen, mystiikan ja valtapelin kiehtovasti sotkevassa kokonaisuudessa yrittäen seikkailla sieltä hengissä pois tätä maailmaa samalla tasapainottaen. Pian paljastuu kuitenkin käytännön seikkoja, jotka hieman latistavat tai jopa romuttavat tätä täydellisyyden vaikutelmaa. Alkuunsa sitä ei edes huomannut, sillä peli vei mennessään. Sittemmin harhaillessa kylissä, etsiskellen paikkoja, tavaroita ja tehtäviä, tai asiallista ulospääsyä jostakin, pistää silmään grafiikka. Se on itseasiassa rumaa, ja hienostuneemmin sanottuna vähintäänkin vanhentunutta. Ajoittain virheellisesti toimiva, suttuinen ja jopa verrattain hitaasti päivittyvä 2D-grafiikka lievästi sanoen kehnoin animaatioin höystettynä ei oikein millään verukkeella puolusta paikkaansa nykypäivänä. Tekijöiden kunniaksi on kuitenkin sanottava, että sisältöön onneksi sitten on panostettu. Kerrankin näin päin, joten suurimmaksi osaksi heikon grafiikan antaa anteeksi - sietäähän sitä sentään katsoa. Graafisesti parasta antia taitavat olla suurimmat taiat ja heikointa koko pelin sotkeentuminen epämääräiseksi puuroksi ajoittain, päivitysten jälkeenkin. Taisteluanimaatiot ovat nekin varsin sekavia, eivätkä juurikaan iloa tuota, paitsi sen että "Huh, huh... voitinpas, vaikken tiedä minkä ansiosta." Itse peliä visuaalinen olemus ei pahenna, mutta heikentää mielikuvaa rankasti. Olisi viivytetyn julkaisun vuoksi jääneen ajan voinut paremmin tältäkin osin käyttää. Onneksi äänipuolella ei ole näin pahasti sotkeuduttu kuin grafiikoissa, mutta ei niitäkään vuolaasti kehua voi.



Nykypäivän mittapuulla vanhan grafiikan antaa lähes muitta mutkitta hyvän sisällön ansiosta anteeksi. Pelkästään se ei olisi tahtia haitannut. Mutta voi Sierra, voi Troika Games, käytettäköön teitä lauseen kirosanoina kun kaiken ikäisille suunnatusta julkaisusta kyse on. Miksi pitää pilata loistavan potentiaalin omaava peli hirvittävän heikolla teknisellä toteutuksella? Keskinkertainen, vähän oudon oloinen käyttöliittymä menee vielä suuremmin irvistelemättä kun aikansa totuttelee. Ohjekirjan suunnittelijaakin voisi himpun verran suorasanaisesti opastaa. Muun muassa hakemiston ja sisällysluettelon tarpeellisuudesta ynnä muusta selkeydestä. Nykyisestä manuaalista on hyötyä vain kannesta kanteen lukemalla ja epätoivoisesti selailemalla, jos silloinkaan. Näin monitahoisessa ja vaihtoehtorikkaassa pelissä käyttäjä todella tarvitsee ohjeita, mieluummin tilanteen mukaan. Pystymetsästä on peliin paha tupsahtaa menestyksekkäästi.

Turpiin tuli. Aina ei kannata ryttyillä itseään isommille - edes vuoropohjaisella taistelumoodilla.

Jos edellä mainitut onnistuu mielessään jotakuinkin sulattamaan, on pidemmän pelisession aikana edessä jotakin sietämätöntä. Tämä pistävät niin vihaksi, että peli menettää osan hienosta ideastaan ja kaikesta positiivisesta mitä se todellakin tarjoaa. Arcanum on nimittäin toivottoman buginen. Siinä mielessä se on laskettu varsin torsona markkinoille, eivätkä tarjolla olevat korjauspaketit auta läheskään kaikkeen. Peli saattaa jumittua, singota käyttäjänsä suoraan ulos tai sotkea grafiikat pelikelvottomiksi. Lisäksi pelin mukana tuleva editori ei käynnisty kivuttomasti. Nämä eivät onneksi kuitenkaan ilmene niin usein, etteikö peliä jaksaisi pelata, ja epäilemättä korjausta on tulossa.

Nettipelikään ei antanut itsestään kovin huikaisevaa kuvaa. Chattailu kaverin kanssa onnistuu pelin aikana parhaiten seisomalla tämän vieressä. Moninpelissä keskustelutekstit myös sotkevat toisiaan. Pahin vika on kuitenkin pelin todella raju tökkiminen WON.netin läpi pelattuna. Kaksin pelatessa homma toimii, jos malttia riittää, mutta silloinkaan ei välttämättä edes ehdi taisteluihin mukaan - niin pahasti tökkii. Kolmannen pelaajan liittyessä peliin, jumittuu se käytännössä kokonaan ja mielekkyys touhusta katoaa. Toivottavasti tähän on tulossa parannusta. Niin, ja tietoturvasta välittävät ihmiset - pysykää Arcanumin Internetpelistä kaukana! Sierran pelipalvelin WON.net ei pelaa palomuuriohjelmiston kanssa ollenkaan yhteen ja huhuilee maailmalle koneen IP-osoitteen käyttäjältä mitään kysymättä, ja joissain tapauksissa toimiakseen vaatii palomuuriohjelmiston ottamista pois käytöstä. Todella 'hienoa'!



Vaikka Arcanumissa on puutteensa ja vikansa, on se sisällöllisesti aivan loistava, ja pelattavaa riittää tuntitolkulla. Siksi tämän pelin osalta olisi suorastaan kohtuutonta rokottaa pisteitä liian alas. Oikeusmurhaksi sitä voisi kutsua. Roolipelaajalle tässä on timantti, joka pelihyllyyn varmasti sopii. Ikävä kyllä, tekijät ovat unohtaneet jalokivensä hioa. Monessa kohtaa toteutuksessa olisi saanut ottaa oppia vaikkapa Diablo II:sta niin tässä olisi vielä paljon parempi peli. Yhtä kaikki, mukanaan se vie, tai ainakin allekirjoittaneen vei - takaisin jo kerran kadonneeseen rooli- ja seikkailupelien maailmaan.

Jarno Leinonen
Peliplaneetta.net