Ivan Reitmanin ohjaama
Haamujengi täytti tänä kesänä jo 25 vuotta. Kyseessä on nykykomedioiden klassikoihin ehdottomasti kuuluva elokuva, joka tunnistetaan vielä tänäkin päivänä kiitos sen loistavan logon sekä
Ray Parker Jr.:n esittämän tunnuskappaleen.
Haamujengin jatko-osa ilmestyi viisi vuotta myöhemmin, mutta se ei osoittautunut aivan alkuperäisen veroiseksi. Kolmatta osaa on odotettu siitä lähtien, ja nyt se on viimein täällä, tosin hieman eri muodossa kuin osattiin odottaa, nimittäin pelinä.
Vanha jengi kasassa
 |
| Älä laita säteitä ristiin! Protonisuihku jättää jälkensä ympäristöihin irtaimiston lennellessä kiitettävästi. Peli jopa listaa pelaajan aiheuttamat tuhot rahallisesti. |
Ghostbusters: The Video Game on tehty kaikin tavoin elokuvien jatko-osaksi. Pelin käsikirjoituksesta vastaavat elokuvat kirjoittaneet ja niissä myös näytelleet
Dan Aykroyd ja
Harold Ramis. He myös hoitavat hahmojensa ääninäyttelyn, kuten myös omiin rooleihinsa palaavat
Bill Murray, Annie Pots, William Atherton ja
Ernie Hudson. Aidommaksi ei siis voisi mennä kuin varsinaisessa elokuvassa.
Tarinallisesti peli sijoittuu muutama vuosi kakkososan tapahtumien jälkeen eli 1990-luvun alkupuolelle. Haamujengi on nyt New Yorkin kaupungin palkkalistoilla ja tutkii satunnaisia yliluonnollisia sattumuksia. Jengiin liittyy pelaajan ohjaama nuori kokelas, joka joutuu tohtori Spenglerin (Ramis) kokeellisten laitteiden testaajaksi. Samaan aikaan kaupungissa pidetään Gozer-näyttely, ja vanha paha palaa jälleen uhkaamaan maailmaa yliluonnollisten ilmiöiden räjähtäessä valloilleen kaupungissa. Vain Haamujengi ja pelaaja voivat estää maailman tuhoutumisen.
Pelaaminen koostuu haamujahdista eli Haamujengin leipätyöstä. Elokuvissa tätä ei juuri näytetty, joten pelin kautta pelaajat pääsevät näkemään laajemmin, minkälaista puuhaa se oikein on. Protonireppujen säteitä nähtiin kahdessa elokuvassa yhteensä alle pari minuuttia, joten pelaajat pääsevät ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista haamujen jahtaaminen oikeastaan on. Protonireppu toimii perustyökaluna, jonka säteellä haamuja heikennetään, lassotaan, paiskotaan ympäriinsä ja yritetään saada vedettyä haamuansaan. Homma on yllättävän hankalaa, sillä aaveet pistävät vastaan ja niiden nappaamisessa on juuri sopiva taistelun maku - etenkin, kun niitä pörrää ympärillä useampia.
Protonirepusta on moneksi
 |
| Lihava, muttei leppoisa. Jostain syystä Marsipaanimieheksi suomennettu maailmojen tuhoajan ruumiillistuma Vaahtokarkkimies tekee pelissä paluun. |
Pelkällä protonisäteellä suihkiminen voisi kuitenkin pidemmän päälle käydä pitkäveteiseksi, mutta mukana on onneksi monenlaista erikoisempaa sädettä vaihtelun lisäämiseksi. Pelin edetessä Spengler kehittää pelaajan testikäyttöä varten erilaisia lisäsäteitä ja ominaisuuksia, joita tarvitaan erilaisia vastustajia vastaan. Näitä ovat muun muassa mesonikiihdytin ja bosoni-nuoli.
Haamujahti ei rajoitu pelkästään aineettomien haamujen jahtaamiseen, vaan eteen tulee niin fyysisiä hirviöitä, riivaajia kuin henkiinherätettyjä esineitäkin. Kaikki tarvitsevat omat kikkansa ja tietyn energiasuihkun niiden päihittämiseen. Nämä saa selville tarkastelemalla kohdehaamua PKE-laseilla.
Kun päälle lyödään vielä mahdollisuus parantaa protonirepun energiasuihkujen ominaisuuksia palkkiorahalla, on hommassa loppuun asti sopivasti vaihtelua.
Pelaaja ei tietenkään joudu suihkimaan haamuja yksin, vaan toimii luonnollisesti muiden haamujengiläisten rinnalla. Muut toimivat jahdissa lähinnä sivustatukena, sillä pelaaja on kuitenkin pelin päätekijä. Muut huutelevat kommentteja ja vinkkejä haamujahdissa ja auttavat pelaajan pystyyn, jos joku haamu onnistuu yllättämään. Vasta kun koko jengi on kanveesissa, peli loppuu.
Suihkiminen sujuu ohjaimella helposti, joskin liikkuminen tuntuu ajoittain hieman kankealta. Se voi toki myös simuloida sitä, että pelihahmolla on useamman kymmenen kilon painoinen pienoiskokoinen ydinreaktori selässään. Pelaajan on myös tarkkailtava repun lämpötilaa, sillä säteillä ei voi suihkia aivan miten sattuu. Reppua pitääkin ajoittain jäähdytellä manuaalisesti, ikään kuin ladaten sitä räiskintäpelien tyyliin.
Pääkallonpaikalla
 |
| Ei mikään koulureppu. Protonirepun mallinnukseen on käytetty huikeasti aikaa, ja se näyttääkin todella yksityiskohtaiselta ja aidolta. Siitä näkee myös pelaajan kunnon ja repun lämpötilan. |
Peli on jaettu eri tapahtumapaikkoihin, joiden välillä voi pyöriä vapaasti Haamujengin päämajassa ja kuunnella vaikka aina yhtä innostuneen kuuloisen sihteerin Janine Melnizin puheluihin vastaamisia. Päämajassa voi myös ihastella pelin aikana löydettyjä kirottuja esineitä, joita jahdataan kentissä PKE-mittarin ja -lasien avulla. Ja kyllä, myös sillä kuuluisalla tangolla pääsee liukumaan...
Pelin ulkoasu noudattaa elokuvien henkeä ja esikuvia, tarkasti mallinnettua ECTO-1-autoa myöten. Erityisesti hahmojen ulkoasuun ja protonireppuun on panostettu. Kenttien graafinen taso on sen sijaan hieman vaihtelevampaa. Ääninäyttely on tietenkin hyvää työtä ammattilaisten ollessa asialla, ja haamujahdin välissä kuultava läpänheitto sekä etenkin välianimaatiot ovat ehtaa
Haamujengi-menoa. Käsikirjoitus on myös nokkela ja hyvin toimiva, ja se on etenkin faneille todellista nannaa - viittauksia etenkin ensimmäiseen elokuvaan vilahtelee koko ajan.
Vaikka haamujahti onkin vauhdikasta toimintaa, välillä meno vaihtuu jopa melkein kauhun tasalle muutamassa kentässä. Kentissä onkin sopivasti vaihtelua, ja maisemat vaihtuvat jopa toisiin ulottuvuuksiin asti tarpeeksi usein.
Keikalla kavereiden kanssa
 |
| Läppä lentää. Haamujahdin ohella kuullaan jengiläisten läpänheittoa, etenkin välianimaatioissa. Bill Murray tohtori Peter Venkmanina esittää pelissä taas muutaman helmen omaan omalaatuiseen tyyliinsä. |
Yksinpelillä on pituutta sopivasti, ja pelin ääreen voi palata uudelleen mikäli haluaa löytää kaikki kirotut esineet kentistä. Sinänsä kentät ovat kuitenkin varsin suoraviivaisia eikä vapaata tutkimistilaa ole rajattomasti. Mukana on kuitenkin myös moninpeli, joka koostuu neljästä erilaisesta keikasta. Niissä neljä pelaajaa jahtaa yhteistyössä erilaisia haamuja, mutta samalla jokainen kilpailee myös parhaista pisteistä. Moninpeli on hauskaa, joskin melko kaoottista hupia, jos ei saanut yksinpelistä jo tarpeekseen.
Ghostbusters: The Video Game on poikkeuksellinen lisenssipeli: tuskin koskaan aiemmin on elokuvasta tehty jatkoa pelinä niin, että mukana on lähes koko elokuvan tekijä- ja kirjoittajatiimi. Peliä on kiittäminen myös siitä, että sen ansiosta myös oikea kolmas Ghostbusters-elokuva on viimein tekeillä, sillä pelin tuotanto yhdisti tekijät tutun aihepiirin pariin.
Ghostbusters-faneille peli onkin lähes pakkohankinta. Myös niille, jotka ovat kyllästyneet ainaiseen räiskintään ja aseilla tappamiseen, voi olla vaihtelua vaihtaa rynnäkkökivääri protonireppuun ja ryhtyä haamujahtiin.
Ghostbusters on pelkkänä toimintapelinäkin toimiva paketti.
Miika Huttunen... ei pelkää kummituksia. Paitsi oikeita.
