Sims-pelisarjaa voitaisiin helposti kutsua yhdeksi maailman suurimmista ihmeistä. Ensimmäisen
Simsin synnyttäminen oli työn ja tuskan takana, mutta lopulta hämmästynyt pelikansa sai eteensä omituisen virtuaalielämäsimulaattorin. Hardcore-pelikansa yskiskeli kummastuksissaan, kun taas suuret kansanosat puolestaan ihastuivat ja innostuivat. Tuloksena oli maailmanhistorian menestynein ja myydyin pelisarja.
Simsien peliperhe on valtaisa ja monien mielestä niin maan perusteellisesti ryöstöviljelty.
Sims 2:n lukemattomat lisäosat ovat olleet jo pitkään laadullisesti niin ja näin, sillä panokset on keskitetty sarjan seuraavan todellisen jatko-osan kehittämiseen. No, kaipa niistä Ikean huonekaluista ja puutarhakoristeista on ollut joillekin iloa.
Aika onkin kypsytetty hienosti
Sims 3:lle. Kun kakkosesta on otettu kaikki irti ja fanikansa on lämmitelty pitkällä odotusajalla, lankeaa kolmonen kuihtuneen Sim-kansan päälle kuin virkistävä aamukaste.
Pelottaa
 |
| Simeily alkaa vauhdikkaasti hahmosuunnittelulla, mikä on aikaisempaa tuntuvasti monipuolisempaa. |
Sims 3 on pelottava. Se on valtava paketti täynnä jotain kummallista, eikä sitä voi sanoa edes peliksi. Pikemminkin se on valtaisa ohjelmistolelu. On myös hyvin vaikea arvioida, että ketkä oikein ovat lopulta
Sims 3:n pelaajia. Tai no, melkein kaikki varmaan, sillä ovathan
Simsit niitä kuuluisia koko perheen pelejä tai ohjelmistoleluja. Niitä pelaavat niin nuoremmat kuin vanhemmatkin, ja etenkin naiset. Ehkä juuri siksi moni hardcore-pelimies kokee
Simsit niin uhkaavina ja pelottavina. Tytöt tulevat ja valtaavat meidän pelit!
Sims 3 onkin haastava teos arvosteltavaksi, joka kontiltaan. Eikä vähiten siksi, että sanoi siitä mitä tahansa, pieleen menee. Allekirjoittanut syynäsi muinoin
Sims 2:n ja arveli, että tuskinpa tämä yltää ensimmäisen
Simsin suosion tasolle. Se kun tuntui esikoispeliä monimutkaisemmalta ja hirveästi raskaammalta. Enpä olisi voinut pahemmin suoltaa lantaa leipälävestäni.
Vaan minkäs teet. Tässä se
Sims 3 nyt on, huomiota vaatien.
Enemmän, hienommin, monimuotoisemmin
 |
| Myös Simien persoonallisuuden ja erilaisten vaatekertojen luominen pitää pelaajat pitkään luovina. |
Sims 3 on, nätisti sanottuna, järisyttävä teos. Jos
Sims 2:ta ehti luulla virtuaalielämäsimulaattoriksi, mitä tämä sitten on? Sama juttu, mutta monennessako potenssissa?
Idea on toki entisen kaltainen - pelaaja luo yhden tai useampia Sim-hahmoja, jotka alkavat sitten elellä omaa elämäänsä pelin maailmassa. Ne touhuavat pelaajan opastuksella ja ilman, kokien jännittäviä elämyksiä ja viihdyttäviä seikkailuja.
Simsien suosion ydin ei kuitenkaan perustu varsinaisiin pelillisiin elementteihin, vaan ennemminkin vapauteen luoda omia tarinoitaan, jopa päättymättömyyteen ja tavoitteiden puutteeseen asti - kaikkien pelielementtien puutteeseen asti. Toki hahmoilleen voi antaa tavoitteita ja mitata menestystään erilaisten kriteerien avulla, mutta ne ovat sivuseikka. Tärkeintä on puuhailla, olla ja viihtyä, kiireettä ja sähläämättä.
Siihen
Sims 3 tarjoaakin huimat mahdollisuudet. Virtuaalimaailma on aiempaa monipuolisempi ja sen toiminnallisuutta on laajennettu. Pelaajien, pelintekijöiden ja modaajien mahdollisuudet ovat laajemmat kuin koskaan, mikä lupaa paljon pitkän tähtäimen simistelyille.
 |
| Jokaisen Simin päivä koostuu monenlaisista askareista, kuten aamiaisesta ja pienestä tulvasta keittiössä. |
Jo heti alkuun erityistä iloa herättää hahmonluonti, joka on aiempaa paljon perusteellisempaa ja pikkutarkempaa. Simeistään voi luoda
Sims 2:ta monimuotoisempia ja aidompia olentoja. Esimerkiksi vaatekappaleiden eri osien tuunaus, tukan eri osien sävytys ja kasvonmuotojen kattava muokkausmahdollisuus takaa, että näpertelijöillä riittää tekemistä pitkäksi aikaa.
Hahmonluonnin ja virtuaalimaailmaan astumisen jälkeen alkaa sitten Sim-arki. Peruspelissä eletään hyvin vapaasti, ja tapahtumat kulkevat melkeinpä omia aikojaan siihen suuntaan, mihin pelaaja hahmoaan tyrkkii. Perusidea on kuitenkin antaa simin elää elämäänsä, jonka aikana tämä käy töissä ja tienaa rahaa, jota voi sitten puolestaan käyttää kaikenlaisiin huvituksiin, kodin sisustamiseen sun muuhun lystikkääseen.
Koti kuntoon
 |
| Simeillä on monipuoliset luonteenpiirteet. Jokaisella on esimerkiksi viisi pääominaisuutta, jotka määräävät pitkälle hahmon sosiaaliset taidot. Kaikilla on myös erilaisia lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteita ja haaveita. |
Työssäkäynnin ja virtuaalisen nukkumisen välinen aika on sitä, minkä kautta
Sims-sarja on noussut suosioonsa. Esimerkiksi virtuaalisen talon rakentaminen ja sisustaminen on mukavaa puuhaa. Tämä on huomattu EA:lla, ja niinpä
Sims 3:n asuntotyökalut ovat kakkososaa hurjasti kätevämmät. Sisustuksesta saa aiempaa realistisempaa ja monipuolisempaa, minkä lisäksi pelaaja voi muokata objekteja kattavasti. Lopulta pelimoottori tajuaa myös niinkin jännittäviä detaljeja, kuin esineiden tai huonekalujen pinoamisen tai kääntelemisen useampaan kulmaan. Mielikuvituksen lennolle on annettu näin entistäkin vapaammat raamit. Josko
Sims 3 voisi jo toimia jonkinlaisena pienenä sisustajan apuohjelmana, kun pelurit voivat rakentaa sinne nykyisen tai tulevan kotinsa ja visioida, miltä se voisikaan näyttää?
Vielä toimivampaa on tietysti se omien sim-seikkailujen luominen tai syntyminen. Mitä hahmot puuhaavat keskenään? Pystyykö pelaaja koukuttamaan hahmonsa johonkin tiettyyn hahmoon, vai lankeavatko ne toisiinsa ihan itsestään? Mitä tapahtuu, jos pelaaja järjestää sim-kutsut? Miten jonkin sim-perheen elämä kulkee ja mitä kaikkea tapahtuu? Sims-tarinat kirjoittavat hiljalleen itse itseään, ja joskus pelaaja on vain se yllättynyt sivustakatsoja, joka nauttii tapahtumista ja nauraa niille.
Ja se onkin simsien lumous ja
Sims 3:n menestyksen salaisuus: virtuaalisen elämän luominen, ohjaaminen ja seuraaminen; Sim-maailman hahmojen kommunikointi, keskinäinen sosiaalinen seurustelu ja puuhaaminen sekä virtuaalisten parisuhteiden synty, perheiden perustaminen ja sim-sukupolvien vaihtuminen.
 |
| Simit puuhaavat kotona, käyvät töissä ja huvittelevat, kuten oikeassakin elämässä. |
Modauksesta puhumattakaan.
Sims-yhteisö on taatusti maailman aktiivisinta porukkaa, sillä he tekevät mitä vain. Uusia vaatteita, esineitä, modauksia, tweakkejä jne. Näitä jaetaan maksutta
Sims-yhteisösivustojen ja EA:n
Sims-portaalin kautta, kun taas peliä radikaalimmin muokkaavia juttuja täytyy hakea hieman sivummalta. Ja onpa EA lähtenyt
Sims 3:ssa oikein kunnolla lisäsälälinjallekin, sillä pelaajat voivat ostaa nyt mikro-ostoksilla uusia asioita peliinsä.
Muutoksen kirottu tuuli
 |
| Nyt. Tapan. Jonkun. Kuka naarmutti kaaraani? |
Sims 3 on siis kaikessa kuin edeltäjänsä, vain suurempi, kauniimpi ja parempi? No, juu ja jaa. Peli on tietysti pääpiirteiltään entisensä, mutta on siinä myös hirmuisesti kaikenlaisia pieniä muutoksia. Jos olet pelannut viisi vuotta yhtä peliä ja sitten jatko-osa muuttaa pikkuasioita, niin kyllähän ne muuttuneet pikkuasiat loistavat silmään kuin neonputki perunakellarissa.
Näin
Sims-pelien geneerisenä ystävänä pienten muutosten havainnointi ja niiden vaikutuksen analysointi on hirveän vaikeaa. Esimerkiksi pelimoottorin aiempaa tarkempi yksityiskohtaisuus on monin paikoin haastavaa tutkittavaa. Toisaalta eri toimintojen yksityiskohtaisempi toteutus tuo peliin lisää syvyyttä ja kiinnostavuutta, toisaalta jotkut asiat ovat nyt liiankin hankalia.
Foorumeja lukemalla aktiivi-simistit ovat todenneet muun muassa seuraavia muutoksia, joista osa on hyvästä ja osa pahasta: vauvat ja imeväiset ovat aiempaa vaativampia, kanssakäymisvalikot ovat aiempaa suppeampia, reseptit on opeteltava erikseen, ruumiinmuokkaus ei ole tarpeeksi monipuolista, luonteenpiirteet vaikeuttavat elämää, simit ilahtuvat pienemmistä asioista, he voivat pyöräillä tai järjestää juhlia toisten kotona, pelissä on liian vähän huonekaluja, pelaaminen on hieman hankalaa, liikkuminen on kankeaa, kunnon simin luominen kestää kauan, ei ole lemmikkejä, ei ole vampyyrejä tai ihmissusia, uusia taitoja on loputtomiin...
 |
| Party on! Simit viettävät joskus railakastakin vapaa-aikaa. |
Plussien ja miinuksien listat ovatkin pitkiä ja ennen kaikkea loppumattomia. Muutokset ilahduttavat yhtä, harmittavat toista. Voitaneen silti olla yhtä mieltä siitä, että hyviä asioita on riittävästi, huonot eivät riitä pilaamaan pelaamisen iloa ja
Sims 3 -perheeseen on taatusti tulossa monenlaisia laajennuksia tulevaisuudessa.
On siis turha kinata.
Sims 3 on upea ja edeltäjäänsä monipuolisempi kattaus virtuaalista elämää, joka kasvaa kuukausien ja vuosien mittaan. EA julkaisee sille taatusti maksullisia lisäosia, jotka laajentavat peliä ties mihin suuntiin. Samalla pelaajayhteisö tutkii, mitä kaikkea
Sims 3:lla voidaankaan tehdä - ja pelaajien omat tarinat vievät simistelyä hiljalleen uusiin suuntiin.
Sims-elämyksiä onkin luvassa monen monituiseksi vuodeksi eteenpäin.
Sims 3 on vasta alkua
Jos jostain voidaan olla varmoja, niin
Sims 3:n hyödyntämisestä tulevaisuudessa. Eikä EA ole tätä kiistänytkään. Miettikääpä tätä:
Sims 2 -pelistä on julkaistu 24 eri versiota, laajennusta ja lisäosaa, pelkästään pc:lle. Kuvitteleeko joku, ettei samaa tehtäisi myös
Sims 3:lle? Jos uskot näin, minulla olisi hyvä ja halpa silta myytävänä.
Sims 2:een julkaistiin kahdenlaisia lisäosia: ihan oikeita lisäosia sekä ihan kauheita kamasettejä. Jotkut lisäosista toivat peliin jopa mukavia ja innostavia ominaisuuksia. Kamasetit sen sijaan olivat välillä ihan hirveitä vetäisyjä, joissa pelaajille myytiin isolla rahalla virtuaalisia esineitä ja huonekaluja. Osa ei vetänyt vertoja edes fanien luomuksille.
Sims 3:n laajennusten suhteen voidaan toki olla varovaisen luottavaisia. Vesi virtaa Tammerkoskessa ja EA julkaisee taatusti myös kamalia
Kamasettejä. Mutta uusi peliydin mahdollistaa myös pelin aiempaa monipuolisemman muokkaamisen laajennusten yhteydessä. Ainakin teoriassa kolmoseen voidaan saada peliä aiempaa radikaalimmin muuttavia ja uudistavia laajennuksia. Niitä odotellessa...
Jukka O. Kauppinen... kokee virtuaalielämän rentouttavana tämän todellisen lomassa.