Terminator-elokuvien tulevaisuus tarjoaa oivat puitteet sotaisiin toimintapeleihin, ja sellaisia siitä onkin yritetty tehdä. Pelejä on kuitenkin vaivannut lisenssipelien kirous, eli surkea laatu ja toteutus. Alkukesän suurelokuviin kuuluva uusi
Terminator-elokuva
Terminator Salvation on myös saanut oman lisenssipelinsä. Mutta onko tälläkään kertaa lupa odottaa jotain parempaa?
Juoni hoi, älä jätä
 |
| Kiekkoammuntaa. Pelin yleisin vihollistyyppi on kuvassa näkyvä lentävä robotti. |
Huolimatta samasta nimestä elokuvan kanssa, ei itse peli kerro sen tapahtumista. Sen sijaan se sijoittuu aikaan kaksi vuotta ennen elokuvan tapahtumia. John Connor on vielä pelkkä rivisotilas ihmisten vastarintaliikkeen riveissä ja taistelee Skynetin konearmeijaa vastaan muiden alaisuudessa. Alun jo valmiiksi mitäänsanomattomien rähinöiden jälkeen Connor päättää lähteä pelastamaan ansaan jääneitä tovereita, mutta matka läpi koneiden hallitsemien Los Angelesin raunioiden on pitkä ja haastava.
Tämän enempää pelissä ei varsinaista juonta sitten olekaan, vaikka matkalla odottaa koko ajan, että jotain uusia koukeroita tai kuvioita tulisi mukaan. Itse pelastusretkikään ei tavoita sitä eeppistä sankarimatkan tunnelmaa, jonka perusteella Connor nousee lopussa vastarintaliikkeen johtoon.
Peli ei hyödynnä elokuvamaista kerrontaa. Varsinaisia elokuvamaisia välianimaatioita ei ole. Tarinalliset tapahtumat etenevät lyhyiden, pelimoottorilla tehtyjen kohtausten kautta, jotka kärsivät pelin kököstä ulkoasusta. Hahmot on animoitu tökkivästi ja ihmishahmojen kasvot kärsivät ironisesti konemaisuudesta. Paljon kertoo myös se, että elokuvassa John Connoria näyttelevä
Christian Bale kielsi ulkonäkönsä ja äänensä käyttämisen pelissä.
Parhaiten peli tavoittaa apokalyptisen tunnelman ympäristöissä. Liikkuminen tuhoutuneen suurkaupungin raunioissa ja romuttuneiden pilvenpiirtäjien varjossa on todella kolkkoa.
Vain kolme mallia
 |
| Ei nopeusrajoituksia. Pelin ajoneuvo-osuudet ovat lyhyitä ja toimiva. |
Pelin keskeinen idea on selviytymistaistelu Skynetin koneita vastaan. Ihmiset eivät luonnollisesti ole yhtä kestäviä kuin metalliset koneet, joten taisteluissa on hyödynnettävä suojaa. Pelin suojautumisjärjestelmä onkin varsin toimiva. Pelaaja voi napin painalluksella painautua sopivaan suojaan. Sen takaa saa mahdollisuuden valita seuraavan läheisen suojapaikan, minne voi syöksähtää niin ikään yhden napin painalluksella. Pelaajan pitääkin näin pyrkiä koukkaamaan vihollisten sivustaan tai taakse ampumaan niiden heikkoihin kohtiin. Tekoälyn ohjaamat toverit eivät varsinaisesti vakuutta toiminnallaan, mutta suoriutuvat koneiden huomion herättämisestä riittävän hyvin pelaajan tarpeisiin.
Toimiva perusräiskintä ja suojautuminen kuitenkin pilataan vihollisten vähäisellä määrällä. Vihollistyyppejä on käytännössä kolme erilaista: lentävät pienet robotit, hämähäkkimäiset kävelijät, joiden heikko paikka on niiden selässä, sekä metalliluurankoiset T-600-terminaattorit. On sanomattakin selvää, että taistelut alkavat vain kolmea eri vihollistyyppiä vastaan toistaa itseään todella pian, ja lopulta taistelut ovat pelkkää mekaanista suorittamista. Yksipuolisuutta lisää se, että erilaisia aseita pelissä on vain runsaat viisi.
 |
| Päät alas! Suojautumisjärjestelmä on lainattu suoraan Gears of Warista. |
Vain T-600-terminaattorit aiheuttavat ajoittain kuumottavia tilanteita marssimalla armotta pelaajaa kohti tulituksesta huolimatta. Kun taustalla vielä soi elokuvista tuttu uhkaava musiikki, ollaan niin lähellä elokuvien epätoivoista tunnelmaa kuin pelissä koskaan päästään.
Parhaimmat taisteluosuudet ovatkin yllättäen pelin kiskoilla kulkevat ajoneuvokohtaukset, joissa pelaaja toimii ampujana. Ne tuovat todella tervetullutta vaihtelua monotoniseen toimintaan ja ovat yllättävän tiivistunnelmaisia. Hyviä esimerkkejä ovat alun pako lentävältä H/K-terminaattorilta sekä metrotakaa-ajo romuttuneissa tunneleissa. Ne ovat myös tarpeeksi lyhyitä, joten tunnelma säilyy kohtausten loppuun asti.
Ja siinä tosiaan oli kaikki
 |
| Peltiheikit. Arskan mallia edeltävät T-600 -terminaattorit ovat pelissä kova luu. |
Tavallaan kaiken yllä olevan voi vielä antaa anteeksi, etenkin jos sattuu olemaan kova
Terminator-fani, mutta tuskin hekään voivat sulattaa sitä, että peli on lyhyt - todella lyhyt. Pituutta sillä on noin neljä tuntia, joka on toimintapelille aivan liian vähän. Pelin siis saa pelattua läpi parhaimmillaan illassa. Lisäksi pelistä ei löydy minkäänlaista lisäsisältöä: ei mitään keräiltävää eikä mitään salaisuuksia löydettäväksi. Tämä näkyy myös Xboxin Achievementeissä ja PS3:n Trophyissä: kaikki ne kerätään pelkällä pelin läpäisyllä - tosin täydet saa vain pelaamalla pelin läpi kaksi kertaa kahdella eri vaikeusasteella.
Minkäänlaista verkkomoninpeliä peli ei sisällä, mutta mukana on sentään mahdollisuus yhteispeliin toisen ihmispelaajan kanssa. Tämäkin tosin onnistuu vain samalla koneella. Koneiden jallittaminen ja ristituleen saaminen on tietenkin hauskempaa ja helpompaa toisen pelaajan kanssa, mutta samalla se myös tekee pelin läpipeluusta vieläkin nopeampaa.
Terminator: Salvation on kaikkea muuta kuin mitä sen nimi antaa ymmärtää. Tällä pelillä ei pelasteta lisenssipelien surkeaa mainetta eikä auteta Terminator-pelejä uuteen nousuun. Tekijöitä tästä lienee kuitenkin turha haukkua, sillä he ovat tehneet parhaansa siinä ajassa, mitä heille on annettu. Kyynisempi pelaaja voisi sanoa peliä pelkäksi raakileeksi, jossa pelirunko on kohdallaan, mutta loppu puuttuu.
Miika Huttunen... muistelee edelleen ensimmäistä
Terminatoria lämmöllä.
