Pelityyppi: Seikkailu- ja roolipelit
Julkaisija/kehittäjä: Eidos / Radon Labs
Kotisivut: http://www.drakensang.com
Laitteistovaatimukset: Windows Vista/XP, 2,4 GHz:n Intel Pentium 4 tai AMD Athlon, 1024 Mt muistia, 6 Gt kiintolevytilaa, 256 Mt:n näytönohjain
Testattu: Intel Core 2 Quad 2,83 GHz, 4 Gt muistia, GeForce 8800GT 512 Mt
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: Ei

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Saksalainen Radon Labs ei juuri ole kohauttanut pelimaailmaa aiemmilla tuotoksillaan. Pelistudion uusin peli, Drakensang: The Dark Eye on kuitenkin mielenkiintoisempi jo senkin vuoksi, että se on tehty vahvalla roolipelilisenssillä. The Dark Eye (Das Schwarze Auge) -roolipeliä ei tosin vieläkään tunneta kovin hyvin Saksan ulkopuolella, mutta sikäläisten roolipeliharrastajien parissa kyseessä on samanlainen alan perusteos kuin Dungeons & Dragons on muualla.

Tähän pelimaailmaan sijoittuvia tietokonepelejä ei olekaan nähty yli kymmeneen vuoteen Realms of Arkania -trilogian päätyttyä. Niiden takana oli toki eri pelistudio, mutta monella pelaajalla on vielä lämpimät muistot kyseisistä peleistä. Taustat ovat siis mielenkiintoiset, mutta Drakensang on Radonin ensimmäinen roolipelituotos, ja sen huomaa: kyseessä ei ole mikään kehno peli, mutta hiomisen varaa olisi selvästi.

Drakensangin sisätilat ovat parhaimmillaan varsin komeita, joskin vähän persoonattomia.

Drakensang alkaa melko hitaasti: alussa pelaajalla on vain kirje vanhalta kaverilta, jossa pyydetään apua. Sankari karauttaa tietenkin ystävän avuksi, mutta jo perille pääsy tuottaa ongelmia: tie kaupunkiin on suljettu, ja vartijoiden ohi pääsemiseen vaadittavien suositusten saaminen vaatii erinäisten tehtävien suorittamista. Samalla opitaan kätevästi pelin perusteet pienemmällä pelialueella.

Vielä tämän vaiheen jälkeenkin käytetään melko paljon aikaa pakollisiin kuvioihin, ennen kuin peli tuntuu todella aukeavan. Kannattaakin varautua sijoittamaan ainakin kolme neljä tuntia peliin, ennen kuin siitä voi sanoa mitään - alun maisemien perusteella ei kannata vetää liian montaa johtopäätöstä siitä, mitä kaikkea on tarjolla.

Opetustilana tämä aloitusosio on ihan mukiinmenevä, mutta roolipelinä se jättää toivomisen varaa. Tiedossa on, että kaveri odottelee pelaajahahmoa, mutta tästä kaverista ei tiedetä juuri mitään. Pelin edetessä toki opitaan enemmän, mutta pelaajahahmon yhteys kaveriinsa ei oikeastaan tunnu tippaakaan henkilökohtaiselta. Sama pätee valitettavan hyvin useimpiin pelin ihmissuhteisiin.

Tämä kertookin melko hyvin, mitä tarinankerronnan saralla on luvassa: omalla hahmolla ei ole oikein minkäänlaista selkeää persoonallisuutta, eikä pelaajalla ole juuri mitään keskusteluvaihtoehtoja: toisille hahmoille puhuminen koostuu etupäässä siitä, että kahlataan keskustelupuut läpi. Vähän piristystä tuo sentään se, että tarpeeksi korkeat kyvyt voivat tuoda uusia keskusteluvaihtoehtoja. En tiedä, onko syynä kehno käännös vai mikä, mutta pelin dialogi on hyvin epätasaista, ja etenkin pelaajahahmon sanankäänteet kuulostavat usein todella luonnottomilta. Ääninäyttelyn taso on mukiinmenevä, mutta useimmat hahmot puhuvat vain ensimmäisen repliikkinsä - kaikki muu on pelkkää tekstiä. Pelaajahahmolla itsellään ei ole ääntä laisinkaan.

Tarina ei ehkä ole pelin vahvin aspekti, mutta selvänä etuna voi pitää sitä, miten se on organisoitu: pelaaja tietää koko ajan, mitä on tekemässä ja minne pitäisi seuraavaksi suunnata. Pelitilanne tuntuu koko ajan kiitettävän selvältä.

Pelimaailmassa puhutaan paljon, mutta valitettavasti kaikki puhuvat koko ajan samaan aikaan, joten usein koko tori on tukossa "puhekuplista". Jutut eivät edes ole kovin mielenkiintoisia.

Pelaaja voi muokata hahmon taitoja milloin tahansa kyseiseen hetkeen mennessä ansaituilla kokemuspisteillä. Kun kokemusta kertyy tarpeeksi, hahmot myös nousevat tasolta toiselle, mutta tämä ei suoraan vaikuta hahmon ominaisuuksiin. Ominaisuuksien maksimiarvot kuitenkin riippuvat pitkälti kokemustasosta. Peli selittää kiitettävän selkeästi, mitä eri taidoilla tehdään ja miten Drakensangin sääntöjärjestelmä ylipäätänsä toimii.

Erilaisia taitoja on koko joukko, eikä niitä ole varsinaisesti jaettu hahmoluokkiin: kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, mutta tietyillä hahmoilla on etuja tai haittoja, jotka vaikuttavat taitojen käyttämiseen. Niinpä hahmo voi siis hyvin olla sekä voimakas velho että taitava miekkamies. Ihan joka alan mestariksi ryhtyminen ei tietenkään ole helppoa, ja harkittu erikoistuminen onkin avain onneen. Taistelukykyjen lisäksi myös sosiaaliset kyvyt ovat eduksi keskusteluissa, eikä luolaston uumeniin kannata lähteä ilman parannuskykyistä kaveria tai jotakuta, joka ymmärtää jotain ansojen päälle.

Pelissä on myös koko liuta erilaisia ammattikykyjä, joiden avulla pelaaja voi leikkiä vaikkapa seppää tai alkemistia. Tällaiseen puuhaan tarvitaan toki asiaankuuluvat välineet ja raaka-aineet, ja niinpä pelissä voikin käyttää melkoiset määrät aikaa tähän liittyvään näpertelyyn. Kun hahmo juoksentelee minikartalla näkyvästä horsmasta toiseen, World of Warcraft tulee pakostakin mieleen.

Aivan uusien taitojen opettelemiseen tarvitaan kokemuspisteitä, rahaa ja opettaja. Opettajien avulla voidaan myös oppia taistelussa käytettäviä erikoiskykyjä, kuten erikoisiskuja ja väistöjä, joiden käyttö kuluttaa hiljalleen palautuvia jaksamispisteitä. Tarpeeksi hyvin tällä tavalla tuunattu hahmo tekeekin taisteluissa melkoista jälkeä.

Kapitalismi jyllää muutenkin hahmokehityksessä, sillä monet kauppiaat myyvät varusteiden lisäksi myös uusia alkemiareseptejä ja loitsuja.

Välillä meno äityy karuksi. Murhapuuhien ratkaisemiseen tarvitaan tietenkin sankari.

Pelaajahahmon ei tarvitse seikkailla yksin maailman turuilla, vaan mukaan saa koko joukon kavereita. Kavereiden taitoja ja varusteita voi rukata vapaasti, ja kuinkas muutenkaan, näillä hahmoilla on omat tarpeensa ja taustansa, joihin pelaaja voi sotkeutua. Hahmojen välinen toiminta ei ole kovin syvällistä, mutta onpahan edes jotain.

Samanaikaisesti mukana voi olla kolme kaveria, mutta tarjolla on useampiakin seuralaisia. Onneksi matkan aikana tavatut toverit jäävät kätevästi pelaajan kämpille odottelemaan. Kotosalle jätetyt kaverit keräävät kokemuspisteitä seikkailun edetessä siinä missä mukanakin olevat tyypit, joten koskaan ei pääse käymään niin, että käyttämättä ollut uuno jää täysin hyödyttömäksi aloittelijaksi kokeneiden seikkailijoiden rinnalla. Niinpä pelaaja voi huoletta tehdä hahmoista spesialisteja ja valita aina mukaansa tilanteeseen sopivat toverit.

Taistelut käydään muka reaaliaikaisesti, mutta konepellin alla puksuttaa selvästi alkuperäisen roolipelin vuoropohjainen pelimoottori. Pelaaja voi milloin tahansa pysäyttää toiminnan ja antaa hahmoille uusia käskyjä, ja se onkin tärkeää vaikeammissa taisteluissa.

Tekoäly pärjää taisteluissa kohtalaisesti, mutta se ei ole kovinkaan hyvä kohteen valinnassa. Usein on tarpeen sanoa erikseen, että lyökää nyt hyvät tahvot tuota ulottuvilla olevaa kaveria, joka satuttaa meitä koko ajan, älkääkä juosko tuon kaukana olevan vaarattoman tyypin kimppuun. Hahmot eivät myöskään käytä erikoiskykyjään oma-aloitteisesti, vaan pelaajan täytyy erikseen sanoa, että nyt olisi hyvä huitaista oikein olan takaa.

Harvassa pelissä tekoäly on toteutettu erityisen hyvin, mutta Drakensangissa se vetää usein ikävästi vastakarvaan. Tärkeimmissä tilanteissa, eli taistelussa, oma väki sentään osaa hoitaa asiansa melko hyvin, mutta etenkin pidempiä matkoja ahtaissa paikoissa juostessa matkatovereilla tuntuu olevan jatkuvasti pieniä ongelmia reitinetsinnän kanssa.

Luonnon helmassa Drakensangin tunnelma on usein parhaimmillaan.

Hahmomallit ja niiden animaatiot jättävät toivomisen varaa; etenkin taistelut ovat hyvin kaavamaisen näköisiä, ja vuoropohjaisuus näkyy niissä selkeästi, kun hahmot köpöttävät paikallaan ja suorittavat tasaisin väliajoin hyökkäyksen. Hahmot eivät ylipäätänsä tunnu kovin fyysisiltä - raajat uppoavat usein ympäristöön ja toisiin hahmoihin, ja muutenkin osuneista iskuista kertoo enemmän hahmon statistiikka kuin se, mitä ruudulla näyttää tapahtuvan.

Onneksi pelimaailman osalta grafiikka on kuitenkin hyvin kohdallaan. Viemärit ja muut tunnelit ovat ennalta-arvattavan mitäänsanomattoman oloisia, kuten ne yleensä tuppaavat joka pelissä olemaan, mutta metsät, kedot ja asutuskeskukset näyttävät mukavilta. Mitään kovin mielikuvituksellista arkkitehtuuria peli ei tarjoa, vaan kuvasto on hyvin pitkälle perinteistä, ehkä vähän tylsää fantsukuvastoa. Siitä huolimatta se on toteutettu miellyttävän realistisella ja yksityiskohtaisella tavalla, joka luo varsin tehokkaasti tunnelmaa.

Itse pelimaailma on varsin perinteinen fantsumaailma: on ihmisiä, kääpiöitä, haltijoita ja örkkejä, jotka seurailevat melko pitkälti tuttuja kliseitä: haltijat ovat koppavia ja kääpiöt ärtsyjä, ja niin pois päin. Ihan perinteisellä Tolkien-linjalla ei onneksi olla, mutta erot eivät ole kovin merkittäviä. Riippuu varmasti pelaajasta, tökkiikö moinen meno vai ei - itse olen vaihteeksi alati heilahtelevassa fantsukyllästymissyklissäni siinä vaiheessa, että tällainen superperinteinen kuvasto uppoaa taas vähän paremmin.

Mukana on kuitenkin koko poppoo erilaisia jumalia, joiden uskonnot ja temppelit ovat melko tärkeässä osassa tarinassa. Taaskaan tarjolla ei ole mitään kovin mielenkiintoista pantheonia, mutta niiden toteutus on onneksi tarpeeksi sujuva.

Vuoropohjaiset taistelut eivät ole kovinkaan kiihkeän näköisiä, vaikka pelaajalla olisikin hiki otsalla.

Pelillisesti Drakensang ei tarjoa mitään kovin mullistavaa eikä sen tarina tai tunnelma varsinaisesti tempaise mukaansa. Sen sääntöjärjestelmä on kuitenkin niin monipuolinen, että se onnistuu varsin hyvin siinä käytännön puuhassa, minkä perusteella monet tietokoneroolipelit menestyvät tai kuolevat: kokemuksen kerääminen on melko hauskaa puuhaa. Tehtäviä on tarjolla mukavasti, kokemuspisteitä tulee vähän väliä jostain, ja koska pelaajan ei tarvitse odottaa seuraavaa kokemustasoa rukatakseen taitojaan, etenkin alkupuolella tuntuu koko ajan siltä, että peli etenee ja hahmo kehittyy.

Varsinaista peliaikaa peli tarjoaa varmaan pelaajalle kuin pelaajalle vähintään 40 tuntia, joten rahalle saa kyllä vastinetta. Millään tavalla mullistava kokemus tämä ei ole, mutta ei aina tarvitse ollakaan - sekin riittää, että tarjolla on hyvää peruskamaa. Nyt kokonaisuus vaikuttaa vähän hiomattomalta, mutta hömppätuotteista tunnetun pelistudion ensimmäiseksi vakavaksi roolipeliyritelmäksi Drakensang on ihan hyvä suositus. Tiettävästi Radon työstää pelille jo jatko-osaa, ja jos studio pitää mielessään kaiken tästä pelistä oppimansa ja yrittää aktiivisesti parantaa, se voi olla jo oikeasti lupaava tuotos. Nyt tätä pelaa ihan mielellään, vaikka varsinaisesta innostumisesta ei olekaan pelkoa.

Mikko Rautalahti... odottelee mielenkiinnolla Biowaren Dragon Age: Originsia. Onneksi varrotessa on näitä Drakensangeja.