Pelityyppi: 3D-räiskintä- ja toimintapelit
Julkaisija/kehittäjä: Activision / Treyarch
Kotisivut: http://www.callofduty.com
Laitteistovaatimukset: Windows XP/Vista, Pentium 4 @ 3GHz, 512 Mt keskusmuistia, 256 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain, 8 Gt kiintolevytilaa
Testattu: Windows Vista, Intel Core2Duo E6600, Ati Radeon HD4870, 4 Gt keskusmuistia, Xbox 360
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: PS3

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Eipä käy Treyarchin poikia kateeksi, sillä heillä oli edessään todella mammuttimainen tehtävä. Call of Duty 4 oli viime vuoden selvästi parhaita räiskintäpelejä, ja monet ovat jopa kutsuneet sitä kaikkien aikojen parhaaksi online-räiskinnäksi. Kun jatko-osaa tekemään asetetaan tiimi, jonka maine on vuosien varrella hieman ryvettynyt, kädet tärisivät varmasti pelaajien ohella myös tiimin jäsenillä.

Vai tärisivätkö sittenkään? Treyarchin pojat ovat nimittäin tehneet huippulaadukasta jälkeä. Call of Duty: World at War ottaa Call of Duty 4:n pelimoottorin ja moninpelin, heittää koko roskan toiseen maailmansotaan ja juoksee sen kanssa vertauskuvallisesti vastustajan maalialueelle saakka. Paistaa se päivä risukasaankin.

Vaikka ylempänä ehdinkin jo mainostaa World at Warin olevan Call of Duty 4:n jatko-osa, se on sitä vain paperilla. Modernin sodankäynnin sijaan pyöritään taas jo monista aiemmista peleistä tutuissa maisemissa. Terroristit ovat vaihtuneet japanilaisiin ja saksalaisiin, M4 taas tuttuun ja turvalliseen Garandiin. Monilla on luultavasti jo mitta täynnä koko sotaa, mutta ennen sivun sulkemista kannattaa kuitenkin lukaista arvostelu loppuun. World at War tuo nimittäin sotaan paljon uutta.

Peli ei pelkää näyttää sodan rujoa puolta. Tässä etenevät neuvostojoukot pistävät saksalaista maatilaa palamaan, upseerien kannustaessa miehiään ampumaan antautuvia ja pakenevia saksalaisia.

Uudistuksia ei välttämättä olisi paperia lukemalla osannut ennakoida, sillä pintapuolisesti World at War vaikuttaa sangen nähdyn ja koetun oloiselta peliltä. Tyynen valtameren taistelut ovat vähän vähemmän nähty aihe pelille, mutta venäläiset ja saksalaiset ovat vääntäneet jo rauniokaupunkien herruudesta kauemmin kuin oikeassa sodassa.

Tämä on kuitenkin vain lähtökohta, jonka päälle peli rakentaa, ja hyvin rakentaakin. Call of Duty 4:stä on lainattu muutakin kuin pelimoottori, sillä Infinite Wardsin mestariteoksesta on opittu paljon. Peli on huomattavasti elokuvamaisempi ja tiivistunnelmaisempi kuin useimmat räiskintäpelit. Pelkän tunnelijuoksun sijaan pelaaja heitetään kerran toisensa jälkeen elämää suurempiin puitteisiin ja todella erikoisiin tilanteisiin, joissa pääsee kokeilemaan uusia asioita ja leikkimään uusilla leluilla siinä määrin, että sota tuntuu taas uudelta.

Call of Duty 4:n tavoin peli on kerrottu kahdesta perspektiivistä ja hyppii vähän väliä kahden rintaman välillä. Tyynellä valtamerellä peli kertoo merijalkaväen epätoivoisesta taistelusta japanilaisia vastaan. On suoranainen ihme, ettei kyseisen sotanäyttämön tapahtumia ole nähty peleissä enempää, sillä se tarjoaa jos jonkinlaista hienoa ja ainutlaatuista puuhailua, josta repiä hienoja kenttiä, epätoivoisia tilanteita ja pitkään mielessä pysyviä kohtauksia.

Myöskään Stalingradin rauniot tai saksalainen maaseutu eivät jätä kylmäksi, sillä peli käsittelee alueen sotaa rehellisesti ja kovaotteisesti. Kumpikin osapuoli kuvataan häikäilemättöminä petoina, jotka vuoron perään kiroavat vastustajansa kovia otteita, mutta seuraavassa lauseessa manaavat odottavansa sitä hetkeä, kun pääsevät itse kovistelemaan näitä. Toisin kuin monissa muissa peleissä, kukaan ei ole kirkasotsainen ja jalo sankari. Venäläiset ampuvat sumeilematta perääntyviä saksalaisia selkään ja polttavat hyökkäysvaiheessa farmeittain sivullista kalustoa - ja kenties myös väkeä.

Kuulostaa hirvittävältä, mutta sitä se sota itärintamalla oli. Vielä hirvittävämmältä saattaa kuulostaa se, että nostan moisten kauheuksien kuvaamiselle hattua. On jo korkea aikakin kuvata myös niitä sodan negatiivisempia ja järkyttävämpiä puolia eikä vain hyvikset vastaan pahikset -sarjakuvasotaa. Tälläkin tavoin ollaan siis Call of Duty 4:n jäljillä, joskin vieläkin tylymmällä asteikolla. Ei ihme, että pelin ikäraja on noussut K-18:aan.

World at War kuvaa mainiosti eri sotanäyttämöiden erikoispiirteitä. Viidakossa käydään sissisotaa ovelaa ja kurinalaista vastustajaa vastaan. Tässä käynnissä on japanilaisten shokkiväijytys.

Sisältö on siis rautaa, ja niin on itse pelikin. Toisaalta, mitä vähempää voi odottaa peliltä, joka perustuu Call of Duty 4:n vuoden verran viriteltyyn pelimoottoriin? Pelasin pääasiassa Xbox 360 -versiota, mutta myös pc-versio sujahti läpi siinä sivussa, sen verran hyvin sota taas kerran maistui.

Edeltäjänsä tavoin World at War tarjoilee huikeaa grafiikkaa, ripeää ruudunpäivitystä ja tiukkoja kontrolleja. Tältä osin mennään siis prikulleen Call of Duty 4:n jalanjäljissä. Pelistä on lainattu myös mainio tekoäly, joka pääsee varsinkin jenkkikampanjan aikana oikeuksiinsa. Se on valkopyykki aika lähellä, kun turvalliseksi luultuun tähystyspaikkaan putoaa kranaatti tai selän takaa kuuluu verta hyytävä "Banzai!"-huuto.

Kokonaan ei kuitenkaan mennä vanhoilla linjoilla. Kalusto on vaihtunut, totta kai, kun aikakausikin vaihtui. Pulttilukkokiväärit, konepistoolit ja konekiväärit toimivat, kuten voisi olettaakin, eli mainiosti. Uutta ovat konekiväärit, jotka voi ampumista varten tukea vaikka ikkunanpieleen tai hiekkasäkkien päälle, sekä liekinheittimet. Pelivuoden 2008 munakkaimman aseen palkinto meneekin Flammenwerferille. Mikä käytännön tehokkuudessa hävitään, se voitetaan takaisin kymmenkertaisesti puhtaassa tylyydessä. Lisäksi vehje on luolastojen ja talojen putsauksessa aivan omaa luokkaansa.

Pc-versio toimii Xbox 360 -veljensä tavoin mainiosti. Kuten olettaa saattaa, pelin saa näyttämään konsoliversioita paremmalta, mutta hintana tästä maksetaan melkoiset tehovaatimukset. Siinä missä Call of Duty 4 toimii laitteistollani 1920 x 1080 -resoluutiolla täysin pehmeästi, World at War nikottelee ajoittain. Tähän on selityksenä puhtaasti reilusti aiempaa messevämpi tykitys. Kun jenkkihävittäjien laivue pommittaa ruudulla japanilaisia tankkeja, samalla kun 60 miestä ottaa yhteen savun ja liekkien peittämällä taistelukentällä, se vaatii konetehoa.

Alustan valitsemiseen pelinautinto ei kuitenkaan kariudu.

Vaikka yksinpeli tarjoaa huisia hetkiä ja kokemisen arvoisia elämyksiä, se ei ole yhtä yhtenäisen tuntuinen kuin Call of Duty 4. Välillä hypitään kuukausia eteenpäin, mikä saa pelin tuntumaan enemmänkin kokoelmalta hienoja hetkiä kuin järkevältä tarinalta.

Pääsemme kenties arvostelun odotetuimpaan osioon, moninpeliin. Muun pelin tavoin se pohjaa vahvasti Call of Duty 4:n vastaavaan, mutta sekoittaa soppaa omilla mausteillaan. Tuloksena on annos, joka maistuu joillekin paremmin kuin viime viikon eväät, mutta saa jotkut nyrpistämään nenäänsä. Itse pidin siitä kuin hullu puurosta, mutta en uskalla vielä sanoa, kummasta pelistä pidän lopulta enemmän.

World at War säilyttää joka tapauksessa kaikki Call of Duty 4:n hyvät puolet. Peli on edelleen vahvan tiimihenkinen, pelaajat keräävät kokemuspisteitä ja avaavat niillä uusia kykyjä ja bonuksia, eikä peli ole idioottimaista jänishyppelyä tai sinkohippaa. Aseissa on oikeasti sen verran tehoa, että aloittelijakin voi pärjätä pelissä, kunhan pitää silmänsä auki ja refleksinsä valppaina.

Uuttakin löytyy. Palkintoja on toki viilattu sopivammaksi toiseen maailmansotaan. Taistelukentän yllä ei lentele miehittämättömiä tiedustelulennokkeja, vaan ohi kiitävä tiedustelukone. Voittoputkeen päässyt pelaajakaan ei kutsu paikalle helikopteria, vaan jotain vielä tylympää: lauman koiria. Koirat säntäävät sutena - heh heh - suoraan kohti vihollisen asemia, antaen näin näille hetkeksi jotain mietittävää ja näyttäen samalla, missä viholliset luuraavat. Mainio uudistus, joka saa varmasti pahat pöksyyn ensimmäisellä kerralla.

Vielä suurempi uudistus on ajoneuvojen lisääminen peliin, joskaan ei kaikkiin pelitiloihin. Kourallinen karttoja tarjoaa mahdollisuuden hypätä tankkiin, jotka toimivat kuten oikeat toisen maailmansodan panssarit. Ne ovat siis tuhovoimaisia, mutta hitaita ja kankeita. Tiukan tiimityön avulla tankit kaatuvat helposti, mutta toisaalta aselajien välisen yhteistyön hallitsevat pelaajat saavat niillä aikaan rumaa jälkeä.

Moninpeli toimii siis yhä erinomaisesti. Jos ei pelkää uudistuksia, uskon World at Warin moninpelin maistuvan vielä paremmin kuin Call of Duty 4:n. Toisaalta tietty segmentti pelaajakannasta on jo jymähtänyt sen verran tiiviisti vanhoihin tapoihinsa, että uudistukset saavat heidät itkemään verta.

Välianimaatioiden tyyli on todella hieno, ja se yhdistelee hienosti mielikuvituksellisia animaatioita ja ajan hengelle uskollisten propagandajulisteiden tyyliä.

Call of Duty: World at War viimeistelee pelitilansa tarjoamalla jotain melko ainutlaatuista, nimittäin yhteistyöpelituen. Yhteistyöpelitilassa voi kolmen kaverinsa kanssa pelata valtaosan yksinpelin tarinasta tai vaihtoehtoisesti vartavasten yhteistyöhön suunniteltua pelitilaa. Sanon valtaosan, sillä osa yksinpelin kentistä jää loogisista syistä pois yhteistyöpelitilasta. Sen enempää spoilaamatta muutamissa tehtävissä pelaaja lähetetään soolokeikoille, jotka eivät yksinkertaisesti toimisi neljällä pelaajalla. Hyvä ratkaisu, taiteellinen uskottavuus kunniaan.

Mutta voi pojat sitä erikoista yhteistyöpelitilaa... se on nimittäin todellakin erikoinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Miltä kuulostaisi viimeinen, epätoivoinen taistelu niskaan vyöryviä natsizombeja vastaan hylätyssä bunkkerissa? Natsizombien kurmottaminen on ratkiriemukasta puuhaa, kunhan ei ota itseään tai peliä liian vakavasti. Mystiset sädeaseet, sumun peittämä tasanko ja saksaksi aivoja voihkivat zombit jaksoivat kyllä viihdyttää meidän pientä peliporukkaamme.

Niin teki myös muu peli. Monet pelaajat ovat jo jonkin aikaa kironneet toista maailmansotaa ja siihen sijoittuvia pelejä alimpaan helvettiin. Kuten itsekin jo aikanaan Pelaajan sivuilla pohdin, kyse ei ole niinkään sodan, vaan siihen valittujen aihealueiden väsyneisyydestä. Treyarch näyttää, että kun tiimi uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja ja sitten olla uskollinen niille, peli toimii.

Call of Duty: World at War tarjoaa uskomattoman tiukan pelikokemuksen. Yksinpeli on juuri oikean mittainen ja loppuu ennen kuin se alkaa kyllästyttää. Moninpeli on vähintään yhtä riemukasta kuin Call of Duty 4:ssä, ja peli kruunaa vielä tarjontansa mainiolla yhteistyöpelituella. En ainakaan itse enää keksi, mitä enempää voisin räiskintäpeliltäni vaatia.

Miikka Lehtonen... ei ehdi pelaamaan edes Wrath of the Lichkingiä, koska sota vie mukanaan.