Pelityyppi: Simulaattorit
Julkaisija/kehittäjä: EA / Maxis
Kotisivut: http://eu.spore.com/
Laitteistovaatimukset: Windows XP/Vista, 2.0 Ghz:n Intel Pentium 4 tai AMD Athlon, 512 Mt muistia (Vistalla 768 Mt), 6 Gt kiintolevytilaa, 128 Mt:n näytönohjain
Testattu: AMD Athlon 3200+, 2 GHz, 2 Gt muistia, Radeon X1900 512 Mt
Arvosteluversio: Lehdistöversio
Muut alustat: Mac OS X

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

SimCityn ja The Simsin luojan Will Wrightin uutuuspeli Spore on ollut työn alla jo vuodesta 2005. Kun projekti julkistettiin, monet yksinkertaisesti nauroivat, sillä pelin peruskonsepti oli kertakaikkisen megalomaaninen: olihan kyseessä peli, jossa oli tarkoitus simuloida elämänmuotojen kehitystä mikrobitasolta aina valloitusretkille kosmoksen viimeisten käymättömien korpimaiden tuolle puolen. Vähintään yhtä monet kuitenkin suhtautuivat puheisiin vakavasti, sillä Wrightin maine taitavana ja omaperäisenä pelisuunnittelijana ja hittipelien tekijänä ei suinkaan ollut tuulesta temmattu.

Nyt Spore on vuosien työn jälkeen vihdoin valmis, joten pelaajat pääsevät itse katsomaan, kuinka paljon kohkaamisen takaa löytyy varsinaista peliä: kun jostain avaruuden syövereistä ampaiseva meteori uppoaa alkumeren syvyyksiin ja vapauttaa jonkinlaisen elämän siemenen, sopassa alkaa kuhista, ja ennemmin tai myöhemmin joku erityisen reipas ameba saa päähänsä kokeilla elämää monisoluisena. Siitä se kehitys lähtee jylläämään, ja pelaaja tarttuu puikkoihin.

Kaislikossa kuhisee. Sieltä mekin tulimme, vähän kerrallaan kehittyen. Spore onneksi tiivistää miljardit vuodet noin tuntiin.

Se on ainakin selvää, etteivät puheet Sporen skaalasta ole mitenkään liioiteltuja, sillä peli todellakin sallii pelaajan kulkea koko edellä mainitun matkan. Spore koostuu viidestä eri vaiheesta: mikrotasosta, jossa pelaaja ohjastaa jossain alkuliman syövereissä lilluvaa mikrobia; eläintasosta, jossa maalle kömpinyt elikko kehittyy kohti älykkyyttä; heimotasosta, jossa pelaaja rakentaa kylän ja asioi muiden primitiivisten olentojen kanssa; sivilisaatiotasosta, jossa pelaaja valloittaa koko planeetan ja kurkottaa tähtiin sekä lopulta galaktisesta tasosta, jossa pelaajan ohjastama avaruusimperiumi kehittyy ja laajenee.

Evoluutio on pelin teema, sillä pelin pääosassa on koko ajan sama alati kehittyvä laji, jota pelaaja voi muokata pelin eri vaiheissa. (Käytännössä kyse on siis oikeastaan kreationismista, ei suinkaan evoluutiosta, sillä pelaajahan nämä päätökset tekee.) Eri vaiheet ovat myös pelillisesti varsin erilaisia: mikrotasolla peli on kuin perinteinen 2d-toimintapeli, jossa mikroskooppisen pieni ötökkä joko syö tai tulee syödyksi. Pelaaja voi valita, onko kyseessä lihansyöjä vai kasvissyöjä, ja tämä valinta vaikuttaa suuresti pelin kulkuun, sillä lihansyöjät tuppaavat ymmärrettävästi olemaan luontaisesti aggressiivisempia. Ötökkä kasvaa jatkuvasti suuremmaksi, ja pelaaja saa ensikosketuksensa Sporen otuseditoriin, jossa on vielä tässä vaiheessa tarjolla melko vähän muokkausvaihtoehtoja.

Kun olio kasvaa tarpeeksi suureksi noustakseen maan päälle, peli muuttuu kolmiulotteiseksi. Nyt se muistuttaa suuresti MMORPG-pelejä, joissa juostaan ympäri pelialuetta ja yritetään joko tappaa vihollisia tai ystävystyä niiden kanssa. Tässä vaiheessa olennon älykkyys kehittyy jatkuvasti "kokemustasojen" kertyessä, ja älykkyyden myötä mukaan saa myös kavereita. Laumakäyttäytyminen kertoo sosiaalisen älyn kehityksestä, ja lopulta sen seurauksena päästäänkin heimotasolle.

Jalalla koreasti. Elikkopelissäkin voi tehdä itselleen ystäviä, jos taitaa sosiaaliset kikat. Tanssi on yksi niistä, ja taidon määrittelevät oikeat osat.

Heimopeli muistuttaa reaaliaikataktiikkapelejä. Nyt pelaaja voi joko pistää vihollisen kylät matalaksi tai nauttia älykkyyden tuomista sosiaalisista taidoista ja hankkia liittolaisia. Samalla kerätään resursseja peliympäristöstä ja rakennellaan omaan kylään rakennuksia, joiden avulla omista joukoista voi tehdä esimerkiksi muusikoita, joiden avulla voi pitää yllä suhteita naapuriheimoihin - tai soihdunkantajia, jotka voivat tuikata naapurin majat tuleen.

Kun päästään sivilisaatiotasolle, tarkoitus on valloittaa koko maailma joko sodan tai diplomatian keinoin. Pelaaja hallitsee useita kaupunkeja, ja nyt päästään suunnittelemaan myös ajoneuvoja. Kiista planeetan resursseista on kiihkeä. Kun koko planeetta on vihdoin valloitettu, pelaajan laji karistaa vihdoin kotiplaneetan tomut jaloistaan ja astuu suurempaan maailmaan, avaruuden pohjattomaan tyhjyyteen.

Nyt ne hakee meitin! Abduktiohenkiset avaruuden mömmiäiset herättävät paniikkia primitiiveissä. Myöhemmin pelissä pelaaja voi nauttia samasta viihteestä itse.

Avaruudessa päästään vihdoin oikeastaan Sporen kiehtovimpaan osuuteen. Aiemminkin peli on ollut mielenkiintoista, mutta nyt pelaajalle tarjotaan mahdollisuus muuttaa planeettoja maankaltaiseksi, pudottaa primitiivisille muukalaisplaneetoilla monoliitteja, joiden avulla niiden asukkaista tulee älykkäämpiä, kansoittaa uusia planeettoja ja asioida muiden olentojen kanssa.

Galaksi on massiivinen paikka, jossa on enemmän planeettoja kuin pelaaja oikeastaan kykenee realistisesti tutkimaan. Planeettoja voi muokata varsin vapaasti, muiden lajien kanssa kommunikoiminen on yllättävän monipuolista (etenkin verrattuna aiempien pelivaiheiden melko yksinkertaisiin viestintävaihtoehtoihin) ja peli on yksinkertaisesti kiitettävän kiehtova.

Suhteet kuntoon! Omat pojat tulivat naapurikylään soittelemaan ja laulelemaan, ja nyt ollaankin jo kavereita.

Pelin varmasti tällä hetkellä tunnetuin ja ehkä kaikkein puhtainta riemua herättävä ominaisuus on sen Otuseditori, joka on julkaistu myös erikseen. Sen avulla pelaaja voi helposti luoda oikeastaan minkälaisen hahmon tahansa - eli tyypillisesti kävelevän peniksen, mikäli internetiin voi luottaa... ja siihenhän voi. (Tarinan mukaan eräällä käyttäjien luomaa sisältöä käsittelevien pelien kehittäjällä on käytössään ns. "Days Until Penis" -laskuri, joka kertoo, kuinka monta päivää kestää pelin julkaisun jälkeen, ennen kuin joku tekee peliin tavalla tai toisella peniksen - esimerkiksi "DUP 3" kertoisi, että päiviä on kulunut kolme. Spore lienee ensimmäinen peli, jonka DUP-arvo on negatiivinen, kun Otuseditori julkaistiin aiemmin kuin itse peli...)

Editori on todella monipuolinen ja helppokäyttöinen. Pelaaja voi muokata eri osien kokoa, asettelukulmaa, mittasuhteita, asemointia toisiinsa nähden ja muutenkin oikeastaan melkein kaikkea. Järjestelmä on niin monipuolinen, että kahta samanlaista ötökkää ei hevillä nähdä - ei ainakaan, jos pelaajalla on yhtään taiteellista silmää.

Olipa työn alla sitten uusi olento tai uusi ajoneuvo, joka tapauksessa Otuseditoria on todella ilo käyttää. Riemu laantuu ehkä hieman, kun pelaaja tajuaa, että pelillisesti otuksen muodolla ei ole yhtään mitään merkitystä, vaan ratkaisevaa on se, mitkä osat pelaaja pulttaa luomukseensa kiinni.

Ehkä se on kuitenkin hiukan toisarvoista, sillä tärkeintä on se, että olennot ovat hauskan ilmeikkäitä, ja niitä rukatessa tuntee koko ajan sellaista aitoa luomisen iloa, jota soisi peleistä löytyvän paljon, paljon useammin.

Rakennusvirastosta, päivää. Kaupunkien rakentelu ei ole kovin syvällistä touhua - erilaisia rakennustyyppejä on kokonaista kolme, ja muurin harjalle pistettävä pyssy kaupan päälle.

Spore käyttää internetiä hyväkseen hauskalla tavalla: kaikki tehdyt olennot tallentuvat pelin tietokantaan verkossa, ja kaikki olennot ovat käytössä kaikissa peleissä. Niinpä vastaan saattaa tulla Maxisin valmiiksi tekemiä olentoja, mutta toisaalta myös naapurin Pertsan hämähäkkiolento tai Paraguayn Josén kummallinen mato.

Tämä tarkoittaa sitä, että samoihin ötököihin törmää eri pelikerroilla hyvin, hyvin harvoin ja että edessä on aina jotain kummallista. Kiitos Sporen hahmoeditorin monipuolisuuden, pelaajien ei ole mitenkään vaikeaa tehdä lähes loputtomissa määrin ainutkertaisen näköisiä olentoja. Se on hyvin hauskaa ja lisää pelin monipuolisuutta erityisen konkreettisella tavalla.

Se on varmasti myös helpottanut tekijöiden taakkaa, sillä nythän sisällöstä tekevät merkittävän osan muut pelaajat - ja jostain kummallisesta syystä ainakin minusta on paljon hauskempaa tietää, että vastassa olevan olennon on tehnyt joku "oikea" ihminen, kasvottoman yrityksen edustajan sijasta... vaikka se sitten olisikin se lonkeroilla varustettu iloinen penis.

Käymättömistä korpimaista vihoviimeinen. Ja sitä korpea muuten sitten myös piisaa.

Sekä grafiikkansa että äänimaailmansa puolesta peli on ykköskastia. Kyse ei nyt ole mistään teknisestä toteutuksesta, sillä puhtaasti grafiikkamoottorin efektitykityksen kannalta katsottuna peli on itse asiassa melko yksinkertainen. Sen sijaan luonnetta ja tyyliä löytyy senkin edestä: on eräänlainen saavutus, miten hyvin pelin ympäristöt ja pelaajien suunnittelemat älyttömät olennot nivoutuvat yhteen. Spore näyttää, kuulostaa ja tuntuu koko ajan Sporelta.

Tämä ulottuu myös pelattavuuteen: pelin aikana käytetään useita erilaisia ohjausmalleja, mutta niiden vaihtuminen pelitilojen myötä ei oikeastaan häiritse tippaakaan, sillä pelin ohjaaminen tuntuu koko ajan tarpeeksi samanlaiselta. Se ei ole yhtään hullumpi suoritus, ja on varmasti vaatinut melkoiset määrät hiomista: se, että yksinkertainen alkulimapeli tuntuu henkisesti osalta samaa kokemusta kuin galaktisen imperiumin rakentelu, on itse asiassa melkoinen saavutus.

Maxisin tuttuun tyyliin tämäkin peli on käännetty suomeksi. Tiedän, että jotkut eivät voi sietää tällaisia tempauksia, ja itsekin olen perinteisesti suhtautunut pelikäännöksiin nihkeäksi siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat aina huonoja. Aina.

Paitsi kun kyseessä on Maxis. Kuka tahansa onkin kyseisten pelien lokalisaatiohommien kärkityyppinä, hän ansaitsee ison halin ja mitalin, sillä Wrightin pelit on nähdäkseni poikkeuksetta käännetty hauskasti, asiantuntevasti ja todella sujuvasti. Siinä on kulttuuriteon makua, etenkin kun Spore tuntuu peliltä, joka luultavasti uppoaa hyvin siihen nuorempaankin yleisöön.

Voi luotuja! Sporen hahmoeditori on joka vaiheessa helppokäyttöinen.

Onko kyseessä siis maailman paras peli? No, ainakin Spore on varsin hyvä. Se kärsii kuitenkin muutamista ongelmista, jotka tuntuvat hiukan rajoittavan riemua. Yksi niistä on se, että peli on tietyllä tavalla hyvin helppo. Loppupeliin voi toki haaskata todella paljon aikaa, mutta siihen asti pelin voi huidella läpi sen kummemmin keskittymättä, jos on yhtään kokemusta pelien pelaamisesta.

Tämä ei sinänsä ole välttämättä mikään synti, mutta pakostakin tulee mietittyä, kuinka monta kertaa peliä jaksaa hakata alkuhuuman asetuttua? Tuntuu ongelmalliselta, että vaikka pelin osa-alueet ovatkin hauskoja ja kiehtovia, niiden uudelleenpeluuarvo ei ole kovin kummoinen. Etenkin reaaliaikataktikointi- ja sivilisaationrakennusvaiheet ovat niin ylimalkaisen tuntuisia, ettei varsinaista mielekästä peliä oikein meinaa löytyä. Olentojen rakentelu on kyllä jatkuvasti hauskaa, mutta tietyn pisteen jälkeen puutuminen iskee.

Maxishan tunnetaan hyvin siitä, etteivät sen tuotteet usein ole niinkään pelejä kuin eräänlaisia ohjelmistoleluja, joita voi rukata ja säädellä loputtomiin, ja monen pelaajan mielestä juuri siinä piilee niiden taika. Spore taas on selvästi enemmän peli - se on mahdollista pelata loppuun (joskin peliä voi vielä jatkaa sen jälkeenkin).

Tietenkin on myös selvää, ettei pelin kohderyhmä ole vain hardcore-pelaajat, vaan myös juuri se poppoo, joka innostuu SimCityn ja The Simsin kaltaisista tuotteista, ja niinpä kyseessä saattaa olla hyvinkin harkittu ja järkevä suunnittelupäätös. Jos edellä olevan asian lukeekin puutteeksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että kyseessä on todella laadukas tuote.

Mikko Rautalahti... on itsekin valitettavan alkulimainen tyyppi.