Kahden vuoden takainen Xboxin
Forza Motorsport tasapainoili helposti lähestyttävän ajamisen ja vaativamman autosimulaattorin välimaastossa keula kohti jälkimmäistä. Tästä huolimatta peli omasi epätavallisen loivan oppimiskäyrän, ja hienon ajotuntuman lisäksi Xboxin pelaajia koukutettiin monipuolisella ajoneuvojen parantelu- ja tuunaussysteemillä sekä ennen kaikkea pelattavan materiaalin paljoudella. Lykkäysten ja varikkohidastelujen jälkeen Microsoft Game Studios on saanut jatko-osansa jo aika-ajoihin - ja pyrkii kovaa vauhtia lunastamaan jälleen paalupaikan uuden sukupolven autopelien kilpailussa.
Forza Motorsport 2:n ensitesteissä
Peliplaneetan viereen pelkääjän paikalle istuutui pelin ohjaaja,
Dan Greenawalt. Itse varsinaiseksi automaanikoksi paljastunut Greenawalt halusikin heti lähtökuopissa painottaa, että monipuolisen simulaattorin kuoren alla sykkii kuitenkin varsin inhimillinen tunne.
- Viime kädessä pelissä on kysymys rakkaudesta autoihin, autohulluudesta - ja sen tartuttamisesta muihin.
Forza Motorsport 2 alleviivaa tunnetta, joka puhuttelee itse asiassa pelaajien lisäksi suurta osaa ihmisistä. Haaveeni onkin saada kaikista autohulluista myös pelaajia ja toisin päin, hän aloittaa.
Vaikean tehtävän tekee astetta helpommaksi
Forzan toisen osan silkka monipuolisuus. Yli 300 auton joukosta löytyy varmasti jokaisen kaasujalan alla lämpimältä tuntuva vauhtihirmu, jonka virittämiseen ja virtaviivaistamiseen peli tarjoaa hulppeita mahdollisuuksia. Selkeimmin tätä palvelee autojen luokitusjärjestelmä, joka mahdollistaa jokaisen oman kestosuosikin pysymisen kilpailussa aina parhaaseen A-luokkaan asti. Toisin sanoen rakas ensimmäinen Honda Civic tai Mini Cooper on mahdollista tuunata sellaiseen kuosiin, että se muiluttaa mennen tullen suoraan tehtaan hihnalta tulleen, vakiovarusteisen Ferrari Enzon.
- Tämä on mahdollista myös ihan oikean elämän puitteissa. Vähentämällä painoa, lisäämällä vääntöä ja pitoa, virittämällä sekä kokeilemalla uskon monesta perusautosta löytyvän mahdollisuuksia vaikka mihin, miettii Greenawalt.
- Esimerkiksi minulla on pelissä Fairlady Z, joka pärjää tällä hetkellä loistavasti kovimmillekin kilpureille. Kaikki
Forzassa perustuu tieteeseen, vaikka kaikkea ei erikseen voitukaan tutkia. Kukaan meistä ei tuhlannut miljoonaa dollaria Fairlady Z:aan todistaakseen sen pärjäävän Enzolle. Mahdollisuudet perustuvat siis laskelmiin, todennäköisyyksiin ja logiikkaan.
Kaupan myös suunnittelua
Huolimatta
Forza Motorsport 2:n yksinpelimahdollisuuksista ja kovasta uramoodista pelin suurimmat ansiot löytyvät verkkopelaamisen puolelta. Pelaajille tarjotaan entistä enemmän kaikkea, ja myös Dan Greenawalt puhuu enemmän kuin mielellään juuri online-puolesta. Tuttujen kilpailujen lisäksi pelintekijät pyrkivät nyt luomaan jatko-osansa ympärille kokonaisen yhteisön, jossa on mahdollista menestyä myös muilla avuilla kuin painavalla kaasujalalla.
- Yksi elementti, josta olen erityisen ylpeä, on ehdottomasti
Forzan verkkohuutokauppa. Uskon, että tulemme näkemään kuvakaappauksissa ja huutokaupassa asioita, jotka todellakin saavat meidät kaikki haukkomaan henkeämme. Pelaajat tulevat rakentamaan sellaisia taideteoksia, joista me pelintekijät emme osaa edes uneksia, Greenawalt hehkuttaa.
Kaupan ovat tietysti pelaajien kilpailuissa voittamat, virittämät ja koristelemat autot. Tämän lisäksi
Forza 2 tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden myös niille esteetikoille, joita ei moottorien rassaaminen tai kierrosaikojen hiominen kiinnosta. Maaleja, tarroja ja muita yksilöllisen ilmeen mahdollistavia elementtejä voi virtuaaliautojen pintaan läiskiä nyt monta tuhatta kerrosta - ja lisää voi peliin tuoda myös itse. Valmiit taideteokset, logot ja pintasuunnittelut saa lukittua ja asetettua huutokauppaan muiden ostettavaksi tai kavereille jaettavaksi.
- Haaveenamme onkin synnyttää pelin ympärille kokonaisia yhteisöjä, jotka toimivat samaan tapaan kuin todellisen elämän autovarikotkin. Siellä jokaisella on oma vahvuutensa ja osaamisalueensa. Toiset voittavat kilpailuja, toiset taas mahdollistavat tämän osaamalla ottaa ajoneuvoista tarvittavat tehot irti ja jotkut taas haluavat keskittyä yksilöllisen ilmeen tai visuaalisen pinnan viimeistelemiseen.
Pelaamisen keskittymistä entistä enemmän verkkoon tukee myös Greenawaltin mukaan ratkaisu tehdä yksinpelattavasta kampanjasta sekä verkkokilpailuista yhteismitallisia. Ajamalla hyvin tai voittamalla moninpelissä pelaajat pystyvät voittamaan ja avaamaan uusia ajoneuvoja siinä missä pelaamalla yksinäänkin. Huutokauppa ja muu kaupankäynti tapahtuu pelin sisällä ansaittavilla pisteillä, ei todellisella rahalla. Tämän lisäksi
Forza Motorsport 2 sisältää muun muassa mahdollisuuden ottaa omasta pelistään koska tahansa kuvia, muokata niitä ja jakaa sitten muiden kesken pelin verkkosivuilla.
Aiemmasta opittua
Innostuneesta ja päällisin puolin hyvästä vastaanotostaan huolimatta ensimmäinen
Forza Motorsport ei ollut täysin vailla vikoja. Monet muistavat varmasti enemmän kuin ärsyttävän musiikin tai pitemmän päälle kompastelevan autojen luokitusjärjestelmän. Dan Greenawaltin mukaan menneisyydestä on otettu oppia. Monessa suhteessa toista osaa lähdettiinkin hiomaan lähes puhtaalta pöydältä.
Keskeisin tekijä missä tahansa kilpa-autoilussa on totta kai autojen hyvä keskinäinen tasapaino. Ensimmäisessä osassa luokitusjärjestelmä kääntyi itseään vastaan muutamien ajoneuvojen tehojen osalta, ja esimerkiksi verkkopeleissä Honda CRX -mallien kuskit pesivät muut kilpailijat mennen tullen. Uutta peliä tehtäessä rakennettiin kokonaan oma ohjelmansa testaamaan kaikkien yli 300 auton tehot ja niiden muutokset eri osia yhdisteltäessä tai vaihdettaessa.
Forza Motorsport 2 omaakin uuden, epälineaarisen systeemin, joka ylläpitää tehojen tasapainoa huomattavasti aiempaa paremmin.
- Musiikin suhteen lähtökohdat ovat samanlaiset. Ensimmäisessä osassa sen toteutus ei todellakaan ollut paras mahdollinen. Meillä oli kolme tuntia Junkie XL:n tekemää musiikkia - ja nyt meillä on saman verran lisensoitua musiikkia. Mukana ovat muun muassa Chemical Brothers, Gnarls Barkley ja Gorillaz. Ja vaikka musiikki ei mielestäni saisikaan olla pääosassa tällaisessa pelissä, toimii tämä ratkaisu todella hyvin, miettii Greenawalt.
Samana pelissä sen sijaan on pysynyt asenne, joka antaa myös satunnaisesti tai huvikseen pelaaville mahdollisuuden nauttia autoista ja niiden tarjoamasta vauhdin hurmasta.
Forza Motorsportin ratin taakse istuvan ei tarvitse olla simulaatioista kaiken tietävä hardcore-pelaaja, vaan pelin monet aputoiminnot pitävät totuttelevankin pelaajan radalla. Tällaisen autohulluuden soisikin leviävän niin monen keskuuteen kuin vain mahdollista.
Greenawalt on uudesta pelistään enemmän kuin innostunut, ja syystä. Forza Motorsport 2:lla on todellinen mahdollisuus voittaa uuden sukupolven autopelien kuninkuusluokka monipuolisuudellaan ja kokeilunhalua ruokkivalla asenteellaan. Toden teolla kilpailu alkaa 8. kesäkuuta pelin saapuessa kauppojen hyllyille.
Juha Wakonen