Shadowrun-roolipeli on nimenä varmasti tuttu kaikille vähänkin roolipeleistä kiinnostuneille. Kyberpunk-aiheinen peli maalaili kuvaa synkästä lähitulevaisuudesta, jossa uudelleen löydetyt maagiset ominaisuudet järkyttävät korkeaan teknologiaan nojannutta maailmaa.
Fantasiaa ja kyberpunkkia toisiinsa sekoittavasta mielenkiintoisesta kokonaisuudestaan huolimatta
Shadowrunia ei viime aikoina ole juuri versioitu tietokone- tai videopelimuodossa, vaan se on lähinnä toiminut esikuvana muille kyberpunk-henkisille peleille.
Viimeisimmästä Shadowrun-videopelistä, vuonna 1996 Segan Mega CD:lle ilmestyneestä
Shadowrunista, on vierähtänyt jo hetki, mutta nyt esimerkiksi mainioista
MechCommander-peleistään tuttu FASA Interactive on pikkuhiljaa saamassa valmiiksi Shadowruniin löyhästi pohjautuvaa, täysin
Counter-Strike -tyylistä, moninpelipohjaista räiskintäpeliä. Kävimme Tukholmassa jututtamassa FASAn väkeä ja testaamassa lähes valmista peliä.
Vanhaa vain nimellisesti
Kun
Shadowrun -räiskinnän suhteen puhutaan löyhistä yhteyksistä
Shadowrun -pöytäroolipeliin, voidaan vielä puhua jonkinasteisesta liioittelusta.
Shadowrunista nimittäin lainataan nimen lisäksi lähinnä teknologian ja magian yhteensovittaminen sekä rodut. Esimerkiksi kronologisesti
Shadowrun-räiskintä sijoittuu vuoteen 2031, aikaan ennen varsinaisen
Shadowrunin tapahtumia. Lisäksi pelin maailma, järjestöt ja lähes kaikki muukin on uutta.
Kun asia paljastui, alkuperäisen
Shadowrunin fanit olivat luonnollisesti raivoissaan asiasta. Heitä tuskin myöskään lohduttaa FASA Interactiven studiojohtajan
Mitch Glitelmanin selitys tilanteesta: FASA lähti alun perin tekemään räiskintäpeliä, jonka se halusi murtavan räiskintäpelien rajat. Pelin olennaisiksi osiksi haluttiin sellaisia ominaisuuksia, joita normaaleissa lajityypin edustajissa pidetään huijauksena, kuten seinien läpi näkemistä. Kun idea pelistä oli valmis, alettiin miettiä sopivaa taustaa, ja
Shadowrunin nimi tuli esille vasta tässä vaiheessa.
Maailmojen sota
Shadowrun-nimellä ratsastaminen varmasti ärsyttää monia, mutta vie toisaalta huomion huomattavasti tärkeämmästä asiasta: millainen peli
Shadowrun oikeasti on? Kuten jo aikaisemmin todettiin, kyseessä on täysin moninpelipohjainen verkkoräiskintä. Poikkeukselliseksi pelin tekee tällä saralla se, että kyseessä on ensimmäinen peli, jota pc- ja Xbox 360 -käyttäjät voivat pelaat keskenään.
Konsoliräiskintöjä on koko lajityypin suhteellisen lyhyen historian ajan kritisoitu jäykistä ja epäergonomisista kontrolleista, joilla ei päästä lähellekään hiiri ja näppäimistö -yhdistelmän tarkkuutta ja sulavuutta.
Halo toki näytti, miten vastaava ohjausmalli saadaan toimimaan myös konsoleilla, mutta silti näiden kahden kontrollimaailman asettaminen vastakkain kuulostaa äkkiseltään täydelliseltä katastrofilta.
Glitelmanin mukaan riski oli tiedossa, kun pelin tekeminen aloitettiin. Kontrollien tasapainotus hoidettiin hänen mukaansa peluuttamalla kovan luokan
Counter-Strike- ja
Halo-pelaajia vastakkain. Kun konsoli- ja tietokonepelaajien välinen voittosuhde oli suurin piirtein tasoissa, katsottiin kontrollien tasapainotuksen onnistuneen.
Toinen mieleen tuleva ongelma pc:n ja Xbox 360 -konsolin yhteensovittamisen suhteen on pelaajien löytäminen. Xboxilla on oma Live-palvelunsa, kun taas pc:llä vastaavan laajuista järjestelmää ei vielä ole. Vastaus piilee Windows Vista -käyttöjärjestelmässä (joka on siis ainoa Windows, jolla Shadowrun toimii). Sen vielä keskeneräinen Live Anywhere -palvelu tulee yhdistämään eri laitealustojen pelaajat.
Tulta putkeen
Itse peli sijoittuu vuoteen 2031, jolloin brasilialaisen suurkaupungin lähellä syntynyt luonnonmullistus tuo esille omituisia, maagisia ominaisuuksia omaavia esineitä. Ilman sen syvällisempiä taustatarinoita näiden maagisten esineiden hallinnasta alkaa kilpailla kaksi ryhmittymää: esineiden salaisuutta vuosituhansia vartioinut, hippihenkinen Lineage ja pakollisen pahan suuryrityksen roolia näyttelevä RNA Corp. Pelin kartat sijoittuvat kaupunkiin ja sen välittömään läheisyyteen. Valmiissa pelissä erilaisia pelimuotoja on luvassa useita. Esittelytilaisuudessa testattavana oli Extraction, pelin versio perinteisestä lipunryöstöstä.
Pelin tärkein koukku on teknologian ja magian yhteensovittaminen. Pelin neljä eri rotua, ihminen, haltia, kääpiö ja peikko, ovat fyysisiltä, maagisilta ja teknologisilta ominaisuuksiltaan ihastuttavan erilaisia. Ihminen käyttää teknologiaa ilman rasitteita, haltia on magian mestari, kääpiö imee taikaenergiaa itseensä ja järkälemäinen peikko luottaa raakaan voimaan ja paksuun nahkaan.
Aseet ovat tyypillistä fps-kauraa konekivääreineen, tarkkuuskivääreineen ja sinkoineen. Huvittavin lisä on tappavan tehokas ja erityisesti kaljun kääpiösoturin kourassa ihanasti heiluva katana. Jännittävät ominaisuudet löytyvätkin teknologian ja loitsujen puolelta. Teknisiä vempeleitä on jos jonkinlaisia riippuliitimistä seinien läpi näkeviin laseihin, kun taas taikaosastolla on tarjolla kutsuttavia taikahirviöitä, parantavia puita ja teleporttailua. Teknologian ja magian yhteensovittamista on suurimmalla osalla roduista rajoitettu niin, että mitä useampi tekninen vempele hahmolla on mukanaan, sitä heikommat tämän taikavarannot ovat.
 |
|
Loitsut, teknologia ja sinänsä suppea asevalikoima tarjosivat ainakin yhden iltapäivän puitteiksi sen verran herkullisia yhdistelmiä, että pelin äärestä oli vaikea lähteä. Seinien ja kattojen läpi teleporttaileva, vihollisten nilkkoja katanalla järsivä kääpiö osoittautui kuitenkin kestosuosikiksi. Myös Xbox- ja pc-kontrollien yhteensovittaminen ei todellisuudessa ole lainkaan ongelmallista, vaan toiminta sujuu pelialustasta riippumatta. Aseiden ja ominaisuuksien pikavalinta ja jopa tähtääminen sujuivat myös padilla täysin ongelmitta.
Mitään kovin lopullista
Shadowrunista ei tällä hetkellä vielä voi sanoa.
Shadowrun-fanaatikot tulevat varmasti pettymään nimen hyväksikäytön ja
Shadowrun-universumin lakeja rikkovien ominaisuuksien takia, mutta puhtaana räiskintäpelinä
Shadowrun on pirteän ja tuoreen tuntuinen. Nähtäväksi silti jää, kuinka pitkälle pelin vetovoima riittää.
Onko Glitelmanilla sitten miten vastausta
Shadowrun-roolipeliä toivoneille? Sellainen on kuulemma luvassa, jos räiskintä-
Shadowrun myy tarpeeksi hyvin.
Tero Lehtiniemi
Shadowrun
Tekijä: FASA Interactive
Julkaisija: Microsoft
Saatavilla: Windows Vista, Xbox 360
Julkaisuaika: kesä 2007