Vuonna 2001 massiivisten verkkoroolipelien markkinat olivat lähinnä kolmen suuren leikkikenttä. Everquestin, Ultima Onlinen ja Asheron’s Callin muodostamalla kolmikolla oli yhteensä muutama satatuhatta pelaajaa, ja verkkoroolipelejä pidettiin vielä tuohon aikaan yleisesti työttömien ja opiskelijoiden kummallisena huvina, jonka ääressä vietettiin vuorokausikaupalla aikaa.

Pienet markkinat olivat avoinna haastajille, ja pyöreän pöydän ritarien legendaan perustunut, piskuisen Mythic-firman Dark Age of Camelot ilmestyi juuri oikeaan aikaan. Kuningas Arthurin ritareiden tarinasta estottomasti ideoita ammentanut peli kertoi tarinan kolmen saarivaltion, Albionin, Hibernian ja Midgardin välisestä valtataistelusta. Pelaajat jakautuivat näihin kolmeen valtioon. Toisten osapuolten, ja etenkin niiden asutuskeskusten, kimppuun kykeni hyökkäämään, mutta niiden kanssa ei voinut muutoin kommunikoida.

Emopelin grafiikka on nykyään jo auttamatta vanhentunutta, mutta ympäristöt näyttivät aikoinaan komeilta.

Pääasiassa ihmismäisten hahmojen kansoittama Albion oli suoraan pyöreän pöydän ritareista, kun taas keijukaisten ja haltioiden kansoittaman Hibernian tarinaa pohjusti kelttiläinen kansanperinne. Viikinkien, peikkojen ja kääpiöiden luminen Midgard taas - yllätys yllätys - ammensi ideansa viikinkilegendoista.

Alkusyksystä 2001 julkaistu Dark Age of Camelot oli ensimmäisten elinkuukausiensa aikana todella raakile. Vain murto-osa alueista sisälsi mielekästä tekemistä tai hirviöiden pudottamia esineitä. Alueiden vaiheittain edennyt korjailu jätti usein osan sodan osapuolista tarpeettomaan alakynteen. Linnanvaltaukseen pohjautunut pelaajien välinen taistelu ei alkuvaiheessa tarjonnut sen suurempia palkintoja, mutta hyvän ryhmämekaniikkansa ansiosta se onnistui silti ihastuttamaan pelaajat.

Myös hahmoluokkien rankat epätasapainotukset piinasivat pelin alkutaivalta, mutta jo muutamassa kuukaudessa hahmoluokat oli tasapainotettu varsin siedettävään kuntoon.

Alkuvaiheessa kyseessä oli kuitenkin varsin tavanomainen verkkoroolipeli. Pelaaja valitsi maakseen Midgardin, Albionin tai Hibernian ja loi mieleisensä hahmon useista eri luokkavaihtoehdoista. Pelin korkein kokemustaso oli ja on edelleen 50, ja siihen pääsemiseksi kokemusta sekä varusteita joutui keräilemään hirviöitä nitistämällä ja erilaisia tehtäviä suorittamalla.

The Shrouded Isles -laajennuksen tunnelmissa.

Peli sai jo alkuvaiheessa muutaman uuden seikkailualueen ja esimerkiksi pelaajien väliselle taistelulle merkitystä antavan Darkness Falls -luolaston, jonka hallinnasta pelaajat alituisesti tappelivat. Dark Age of Camelot uudistui merkittävästi kuitenkin vasta syksyllä 2002 ilmestyneen The Shrouded Isles -nimisen laajennuksen myötä. Se esitteli kaikille osapuolille kaksi uutta yhdistelmähahmoluokkaa sekä uusien luolastojen ja haasteiden täyttämät alueet. Shrouded Islesin luolastot jatkoivat pääosin Darkness Fallsin aloittamalla linjalla, joka painotti suurten pelaajamäärien isoja ryhmiä klassisille kahdeksan hengen maksimiryhmille tasapainotettujen haasteiden sijaan.

Monipuolista sisältöä tarjonnut lisälevy oli oiva piristysruiske pelille, joskin sen mukanaan tuomat hahmoluokat aiheuttivat etenkin lisälevyn alkuaikoina turhia harmaita hiuksia puutteellisen tasapainotuksen vuoksi. Kauan kaivatut pelaajien ja kiltojen omat talot lisättiin seuraavana kesänä, ja suurten kiltatalojen ylläpito vaati pelaajien välisessä taistelussa ansaittuja pisteitä. Näin kilta ei pystynyt pitämään huimia kartanoita pelkissä luolastoissa ramppaamalla.

Atlantiksen haasteet olivat monille pelaajille liikaa.

Vuoden 2003 syksyllä ilmestynyt Trials of Atlantis oli Mythicin vastaus enemmän tehtäviä ja hirviöitä vastaan tappelemista kaipaaville pelaajille. Liika oli kuitenkin monelle liikaa: muinaisen Atlantiksen asukkaiden pelaajille antamat testit vaativat kymmenien pelaajien tuntikausia kestävää panostusta, ja lisälevy jakoi rankasti mielipiteitä. Mythic on sittemmin ilmeisesti myöntänyt virheensä osittain avaamalla ns. Classic-pelipalvelimia, joilta Trials of the Atlantiksen alueet voimakkaine esineineen ja pelaajille lisäominaisuuksia antavine Master Leveleineen on poistettu.

Laajennukset eivät suinkaan jääneet tähän, vaan lisälevyjä on putoillut noin vuoden välein aivan näihin päiviin saakka. Osa niistä on jakanut Trials of the Atlantiksen tapaan rankasti mielipiteitä, kuten pelin ytimenä toimivaa Realm vs. Realm -taistelua olennaisesti uudistanut New Frontiers. Uusia Champion-hahmoluokkia ja päivitetyn graafisen ulkoasun tarjonnut Darkness Rising ja laajoihin luolastoihin painottuneet Catacombs ja Labyrinth of the Minotaur sen sijaan syvensivät varsinaista pelikokemusta vanhoja veteraaneja shokeeraamatta.

Darkness Rising -laajennuksen myötä pelin grafiikkaa päivitettiin tuntuvasti. Kuvassa uusi ja vanha malli samasta hahmosta.

Yli viisi vuotta on tietokonepelille hirmuisen pitkä ikä. Verkkoroolipelien muuttuessa yhä monipuolisemmiksi ja kauniimmiksi on vanhojen pelienkin pakko muuttua ajan myötä. Mythic onkin taistellut World of Warcraftin kaltaisia tuulimyllyjä vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Pelillä on edelleen hyvin vahva fanikuntansa, ja monet vanhat DAoC-pelaajat palaavat pelin pariin säännöllisin väliajoin muiden pelien alkaessa kyllästyttää.

Classic-palvelimien lisäksi normaaleista Realm vs. Realm -palvelemista on aikojen saatossa tehty erilaisia variaatioita. Tiukempaa nimipolitiikkaa ajavia ja ns. Off-character-keskustelua rajoittavia roolipelipalvelimia löytyy tätä nykyä lähes kaikista verkkoroolipeleistä. Tiukempaa pelaajien välistä taistelua painottava Player vs. Player -palvelin tarjoaa tavallisia palvelimia huomattavasti armottomamman pelimaailman, jossa pelaajien väliset nahinat on estetty ainoastaan suurissa kaupungeissa. Täysin ääripäätä edustaa Co-Operative-palvelin, jossa Midgard, Albion ja Hibernia lähialueineen ovat avoinna kaikille pelaajille ja pelaajien välinen nahistelu puuttuu täysin.

Darkness Rising toi mukanaan myös pelaajien ratsut

Peli ei koskaan ollut varsinainen satojatuhansia aktiivisia pelaajia kerännyt taloudellinen huippumenestys, mutta pienelle Mythicille se tarjosi silti merkittävän tulonlähteen. Pelaajamäärät ovat kuitenkin vääjäämättömästi pudonneet vuosituhannen alkupuolen luvuista. Mythic on taistellut muutamien palvelimien autioitumista vastaan esimerkiksi yhdistämällä pelaajamäärältään pienien kaupunkien PvP- ja pääkaupunkialueita palvelinten välisiksi suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Myös suurin osa pelin alun perin maksullisista lisälevyistä on nyttemmin muutettu täysin ilmaisiksi, ja pennosia pelaamisesta joutuu tätä nykyä pulittamaan kuukausimaksun ja parin uudemman lisälevyn verran. Mythic on myös helpottanut uusien pelaajien urakkaa nopeuttamalla kokemuksen kertymistä ja lisäämällä enemmän sisältöä myös yksin pelaaville.

Pelaajien välistä taistelua parhaimmilaan.

Dark Age of Camelotin viimeisin lisälevy Labyrinth of the Minotaur julkaistiin loppusyksystä 2006. Tämän jälkeen Mythic ei ole juuri puhunut Dark Age of Camelotia koskevista jatkosuunnitelmista. Ehkä päällimmäisin tähän johtanut syy on se, että firma on samanaikaisesti työstänyt World of Warcraftin kovaksi kilpailijaksi kaavailtua Warhammer Online -verkkoroolipeliä. Ulkoasunsa varsin pitkälle lajityypin markkinajohtajalta kopioinutta Warhammer Onlinea pidetään niin kovana nimikkeenä, että viime vuonna se johti aikaisemmin vuosikausia yksityisenä pysyneen Mythicin myymiseen osaksi Electronic Arts -pelijättiä.

EA-kauppa nosti vastalausemyrskyn sekä Warhammer Online -fanien että Mythicin uskollisten kannattajien keskuudessa, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että Electronic Arts on pysynyt varsin etäällä sekä Warhammer Onlinen kehityksestä että suuryrityksen standardeilla varsin vähäpätöisen Dark Age of Camelotin ylläpidosta. Pelin alasajoa pelänneiden tuoreessa muistissa on varmasti EA:n muutaman vuoden takainen päätös ajaa Earth and Beyond -verkkoroolipeli alas kannattamattomana.

Dark Age of Camelot tarjosi ensimmäisena verkkoroolipelinä parhaat mahdollisuudet laajoihin pelaajien välisiin taisteluhin ja hyökkäyksiin.

Tällä kertaa mitään vastaavaa ei onneksi ole näköpiirissä, ja hyvä niin. Dark Age of Camelot oli ensimmäinen verkkoroolipeli, joka onnistui tarjoamaan hyvin organisoituja ja laajoja pelaajien välisiä mittelöitä artefaktinryöstöineen ja linnanvaltauksineen. Sen tapa palkita pitkäjänteiset PvP-pelaajat uusilla ominaisuuksilla ja palkinnoilla on myös järjestelmä, josta soisi lähes kaikkien verkkoroolipelien ottavan oppia. Esimerkiksi muuten mainion World of Warcraftin raskaasti ja kömpelösti toteutettu PvP-järjestelmä joutui Burning Crusaden myötä täysremonttiin, ja nykyinen järjestelmä pelaajien tapoista netottavine pisteineen on jo askel Camelotin suuntaan.

Loppujen lopuksi aika kuitenkin kultaa muistot helposti. Julkaisuvaiheessa DaoC oli varsin päämäärätön, tylsä ja keskeneräinen peli, joka tarjosi silloiselle pelaajakunnalle hyvin vähän. Silti pelissä ja sen pelimaailmassa oli jotain selittämätöntä taikaa, joka naulitsi myös allekirjoittaneen ääreensä tuntikausiksi alkuajoista asti. Nykyaikana kilpailun yhä koventuessa samanlaiset keskeneräiset julkaisut eivät juuri tulisi kysymykseen.

Dark Age of Camelotiin pääsee tutustumaan parin viikon ajaksi ilmaiseksi. Peliohjelman voi käytä lataamassa sen kotisivuilta.

Tero Lehtiniemi





Dark Age of Camelotin seitsemäs laajennusosa on varsin tiukka paketti. Se ei niinkään mullista pelin perustaa Trials of the Atlantiksen tai Darkness Risingin tyyliin, vaan tyytyy enemmänkin kehittämään ydinpelin vanhoja, hyviksi todettuja ideoita uudelle tasolle. Kuten nimestä saattaa arvata, tällä kertaa pyöritään minotaurusten ja hieman yllättävästi myös labyrinttien parissa.

Lisälevyn taustatarina kertoo tuhansia vuosia kadoksissa olleista minotauruksista, jotka menetettyään kotiluolastonsa demoneille nousevat maan pinnalle ja pyytävät Hibernian, Midgardin ja Albionin asukkailta apua. Keskenään kilpailevia sonnimiesryhmittymiä on sodan osapuolten tapaan kolme, ja ne houkuttelevat maailmojen asukkaita hakemaan voimakkaita muinaisesineitä nyt demonien asuttaman labyrintin syövereistä.

Pelin grafiikka on nykyään jo hyväksyttävän komeaa.

Kyse ei suinkaan ole mistään puhtaasta demonien lahtaamiseen keskittyvästä luolastoseikkailusta, vaan minotaurusten labyrintti on muinaisen Darkness Falls -luolaston eräänlainen isoveli. Se on auki kaikkien ryhmittymien pelaajille, ja kisa luolaston aarteista on armotonta. Oman mausteensa meininkiin tuovat minotaurusten muinaisesineet, jotka ovat tavallisia varusteita huomattavasti voimakkaampia. Kääntöpuolena ne vaativat voimiensa takeeksi vierasmaalaisten verta, joten pelaajan on käytävä tyydyttämässä superaseidensa verenhimo säännöllisin väliajoin.

Labyrinth of the Minotaur tarjoaa myös ensimmäistä kertaa pelin historiassa kaikille kolmelle osapuolelle yhteisen hahmoluokan ja rodun. Minotaurukset Mauler-hahmoluokkineen tuovat jälleen uuden ulottuvuuden peliin. Mauler on kevyttä aseistusta suosiva lähitaistelupainotteinen hahmoluokka, jonka taistelutekniikka painottuu snare- ja root-tyyppisiin loitsuihin sekä vastustajan taikavoiman imemiseen omaan käyttöön. Vanhoille hahmoluokille on tarjolla viisi uutta Champion-tasoa.

Kaiken kaikkiaan Labyrinth of the Minotaur on riittävästi uutta tarjoava ja huolella tehty lisälevy, joka antaa jo hiukan ikääntyneelle pelille roimasti lisäpotkua. Mythicin jatkosuunnitelmista ei valitettavasti ole tietoa, joten aika näyttää, jääkö Labyrinth of the Minotaur viimeiseksi DaoC-lisälevyksi.