Oblivionista tutun Cyrodiilin maailma on jos ei nyt realistisen näköinen, ainakin varustettu hyvällä realismin illuusiolla. Uuden
Shivering Isles -laajennuksen myötä lähdetään kuitenkin kauas kotoa hiukan hämmentävämpiin maisemiin.
Aiempia
Oblivion-laajennuksia on usein syytetty sisällön puutteesta, eikä suotta. Hiljattain ilmestynyt
Knights of the Nine oli jo merkittävä parannus, mutta sekin tarjosi lopulta melko vähän mitään uusia maisemia.
Shivering Isles ei ainakaan kärsi tästä puutteesta. Se tarjoaa aivan uuden alueen tutkittavaksi, eikä kyseessä tällä kertaa ole mikään masentava luolanpuolikas, jossa on tusina hirviötä. Itse laajennuksellekin nimensä antanut Shivering Isles, joka tunnetaan myös "Hulluuden valtakuntana", on pinta-alaltaan noin neljäsosa alkuperäisen Oblivionin pelialueen koosta. Laajennuksessa on siis tällä kertaa yhtä paljon materiaalia kuin monissa pienemmissä peleissä.
Alueella huseeraa daedraruhtinas Sheogorath, jolla on niin paljon lepakoita tapulissa, että guano valuu iloisina laineina yli koko hänen valtakuntansa. Pelialue on jaettu saumattomasti kahteen sektoriin, joista toinen kuvaa maanisuutta ja toinen dementiaa. Manian puolella räiskyvät iloiset karkkivärit tavalla, joka iskee luun kurkkuun Cyrodiilin melko realistisen näköisiä ympäristöjä odottavalle. Dementian puolella taas makaavat tummat vedet ja limaiset mättäät. Tuttuun tapaan peli näyttää upealta.
Myös asukkaiden persoonallisuudet heijastavat heidän asuinalueitaan. Dementian väestön parissa ollaan vainoharhaisia ja vellotaan ihmisluonnon ikävämmissä puolissa, maanikot taas ovat hysteerisiä ja pulppuilevia. Kaikilla tuntuu kuitenkin olevan elämä melko hyvin reilassa - ongelmia toki löytyy, mutta hulluus ei yleensä tunnu olevan niiden joukossa.
Portin tuolle puolen
Shivering Isles astuu kuvaan niin, että Cyrodiiliin ilmestyy mystinen portaali, johon astuvat ihmiset tulevat takaisin järkensä menettäneinä ihmisraunioina. Sinnehän kannattaa siis lähteä pienelle tutkimusmatkalle! Portaalin toiselta puolelta löytyy pieni kylä, josta pääsee pois vain massiivisen portinvartijan ohi. Se ei onnistu pelkällä miekkakädellä, vaan vaatii ensin pienimuotoista seikkailua.
Pian ollaan kuitenkin hulluuden mailla ja on aika mennä tapaamaan itseään Sheogorathia, joka onkin jo kaipaillut jotakuta hoitelemaan likaisia töitään. Järjestystä edustavan daedraruhtinaan joukot vastustavat kaaosta ja sotkevat Sheogorathin ajopuuteoriaa, ja jonkun on syytä puuttua asiaan. Luvassa on melko happoista meininkiä.
- Päätimme sijoittaa pelin toiseen ulottuvuuteen muutamastakin syystä. Olisimme voineet vain laajentaa jo tutun pelialueen rajoja, mutta silloin on vaikea tehdä mitään kovin dramaattista. Nyt pelaajalle on heti selvää, milloin ollaan uusissa maisemissa, pelin tiedottaja
Pete Hines kertoi.
- Sheogorathin tuominen peliin antoi meille myös mahdollisuuden revitellä kunnolla hahmojen ja ympäristöjen kanssa. Se sopii myös
Elder Scrolls -sarjan tematiikkaan, sillä merkittävä muutos ja vallitsevan aikakauden päätös ovat olleet joka pelissä vahvasti läsnä - niin tälläkin kertaa.
Paljon puhetta
Pelissä on muiden olentojen lisäksi noin 200 tekoälyhahmoa, joista jokaisella on omat puheensa. Yleisluontoista dialogia pelistä löytyy hyvin vähän. Syyksi tähän Hines kertoo paitsi pelaajilta saadun palautteen, myös tekniset syyt.
- Alkuperäisessä
Oblivionissa oli 2 000 tekoälyhahmoa. Siinä vaiheessa äänitiedostojen koko alkoi olla sitä luokkaa, että valtaosa koko dvd-levystä koostui pelkästä puheesta. Nyt kun varsinainen pelikoodi on jo asennettu pelaajan tietokoneelle, tällä levyllä riittää enemmän tilaa dialogille.
Puhetta tuntuukin olevan varsin paljon, ja ääninäyttelyn yleinen taso vaikuttaa hyvältä. Pelattavana ollut versio oli lähes lopullinen, ja muutamaa vielä puuttuvaa repliikkiä lukuun ottamatta peli vaikutti täysin valmiilta ja toimivalta.
Varsinaista peliaikaa peli tarjoaa noin 30 tuntia, jos oletetaan, että pelaaja hoitelee päätehtävät ja sopivasti sivutehtäviä. Käytännössä Bethesdalla kuitenkin koetaan, ettei tarkan peliajan laskeminen ole mahdollista - tai edes kovin hedelmällistä.
- Ehkä siihen kuluu suunnilleen se 30 tuntia, jos pelaaja vain ryntää suoraan tehtävästä toiseen ja suorittaa hullun lailla, mutta ei sillä ole niin väliä. Ei kukaan todellisuudessa kuitenkaan pelaa
Oblivionia sillä tavalla.
The Elder Scrolls IV: Shivering Isles ilmestyy Xbox Liveen 27.3. ja pc-versio kauppoihin 30.3.
Mikko Rautalahti...ei ihan kauheasti välitä siitä, kuinka realistinen peli Oblivion on. Se on täysin toisarvoista.